Jo aamu lupaili tänään normaalista poikkeavaa päivää, kun molemmat lapset heräsivät aikaisemmin kuin yleensä, Nooa jo puoli seitsemän ja Minea vajaa tuntia myöhemmin. Mun nukkumaanmenoajoilla ei vaan herätä tuollaisiin aikoihin, joten olisi pitänyt samantien päättää ettei koko päivän aikana tarvitse saada aikaan yhtään mitään. Mutta, päinvastoin tungin päivän täyteen ohjelmaa, juoksin pää kolmantena jalkana lasten kanssa aamusta iltaan koko ajan jotain touhuten, kunnes ilta koitti ja ravasin kolme tuntia ympäri meidän keittiön saareketta. Ai miksikö? Aloitetaanpa ensin aamusta.
Aamutouhut tehtiin perinteiseen tyyliin. Ensin herätään minä ja Nooa, Nooa jaksaa parhaiten seurustella aamun ensimmäisen tunnin, jolloin hymyillään, katsellaan leluja ja jutellaan. Minea heräsi katsomaan Pikku Kakkosta, piti pienen yhden naisen konsertin meille ja söi aamupalan. Sain Pikku Kakkosen askarteluista idean askarrella Mineankin kanssa heti aamusta, ja mukaan kutsuin ystävän lapsineen, kun oltiin jo eilen puhuttu että tänään voisi taas nähdä pitkästä aikaa. Kuluneen kahden viikon aikana on nimittäin saanut keksiä paljon enemmän kotona puuhasteltavaa ja kutsua useammin leikkikavereita Minean seuraksi, kun kerhot on olleet pidemmällä tauolla.
Olin jo puoli kasilta viestittelemässä Erikalle, joten sanoin samalla laittavani aamupalaa koko porukalle, niinpä meillä oli poikkeuksellisesti täysi meno päällä jo ennen aamuyhdeksää. Syötiin kinkkupiirakkaa, Lidlin goudasämpylöitä, juustokakun jämät ja porkkanakakkua. Tytöt leikki ehkä kymmentä eri leikkiä, Minea ehti vaihtaa vaatteet vähintään viiteen kertaan ja saatiin kuin saatiinkin myös askartelut tehtyä kahdesta huomiota vaativasta pikkupojasta huolimatta. Tyttöjen vessapaperirullaeläimistä tuli tajuttoman hienoja, ja katselin vieressä suu auki kuinka hienosti Minea osasi leikata ympyrät kartongista. Eläinten korviksi tytöt liimasi hassut pompulat, mutta ei ne menoa haitanneet, näkeehän noista aivan selvästi mistä eläimistä on kyse :)?
Kaverit lähti kotiin lounaalle, mekin syötiin ja rentouduttiin hetki kunnes keksin lähteä noiden kahden kanssa kaupungille. Se oli virhe. Huonosti nukuttu yö, molemmilla lapsilla aikainen herääminen ja Nooan pätkittäiset aamu-unet yhdistettynä touhukkaaseen aamuun oli sellainen kombo, että Minea ehti jo ennen lähtöä kiukuta pariin kertaan, ja Nooa hoitikin sitten loput. Ehdittiin käydä kahdessa kaupassa ja napata Nooalle parit vaatteet, kunnes Nooa hermostui rattaissa ja suunnattiin kahvilaan haukkaamaan patonkia ja munkkia. Nooa ei kuitenkaan suostunutkaan syötön jälkeen rauhoittumaan, vaan jatkoi kiukkuamistaan, joten mun tee jäi puoliksi juomatta ja munkki lähti pussissa mukaan. Puolijuoksulla ravattiin Forumin läpi parkkihalliin Nooa koko ajan rattaissa kiljuen. Parkkihallissa kiljuminen kaikui kivasti ympäri koko hallia sen ajan kun pakkasin auton ja irrottelin kaukaloa rattaista, ja eiköhän kaukalo vielä sattunut jotenkin jumittumaan rattaisiin niin että operaatio kesti tavallista pidempään. Automatkalla sitten tapahtui se, mitä olen pelännyt Nooan syntymästä lähtien, Minea sanoi että Nooa kyllä voisi kömpiä takaisin äitin mahaan ja pysyä siellä. Koskaan aiemmin ei Minea ole sanonut yhtään negatiivista asiaa Nooasta, ja kun kysyin miksi Minea niin sanoi, oli vastaus että Nooa itkee ihan koko ajan ja aina..
Minean kommentti jäi mieleen pyörimään, koska tiedän sen olevan ihan totta – meillä nykyään kiljutaan tai kähistään tyytymättömänä noin 70% hereilläoloajasta eikä päiväunistakaan tahdo tulla oikein mitään kuin sylissä tai liikkuvissa vaunuissa. Harmittaa kun tietää Minean kärsivän siitä eniten, mulla ei ole antaa Minealle aikaa kovinkaan paljoa ja tyttö joutuu leikkimään jatkuva huuto taustahälynään. Kaiken päälle Minea on jo sen ikäinen että tajuaa itkun olevan merkki hädästä tai tyytymättömyydestä, joten tyttö myös kovasti haluaisi olla auttamassa Nooan hiljentämisessä. Harmi vaan että välillä mikään ei tunnu auttavan, ja silloin huomaa Mineankin sulkeutuvan omiin juttuihinsa tappiomielialalla.
Mä vein vielä viiden aikaan Minean balettiin ja jäätiin kirjastoon tunnin jälkeen valitsemaan uudet iltasadut. Kotona odotti huutava Nooa ja mun kolmen tunnin jumppamaraton ympäri keittiötä Nooa sylissä. Molempien lasten nukutuksetkin tuntui tänään olevan erityisen hankalaa, ja Mineakin oli varmaan niin yliväsyneenä ettei saanut unen päästä kiinni. Minea ei tule meidän sänkyyn juuri koskaan, mutta lopulta makasin imettämässä Nooa ja Minea nukkui toisella puolella sänkyä unilelut kainalossaan. Silloin taas tuntui, ettei päivän kaoottisuudella ole mitään väliä, kun mulla on nämä kaksi, mutta muuten on myönnettävä että ymmärrys on viime aikoina ollut vähän koetuksella Nooan kiukutessa aamusta iltaan. Ajattelin lauantaina suunnata Nooan kanssa lapsimessuille, mutta alkoikin vähän jännittää tuleeko siitä mitään, jos Nooa päättää herätä rattaissa. Mitä jos – turha sitä on etukäteen jossitella, mutta aika todennäköistä se varmaan kuitenkin on että joudun ravaamaan messuhallin läpi Nooa sylissä kiljuen. Siinä ei auta kuin toivoa, että muu häly hallissa on niin kova, ettei kukaan kiinnitä meihin sen enempää huomiota.. Heti tulevalla viikolla ajattelin sitten ottaa itseäni niskasta kiinni, ja kokeilla keinon toisensa jälkeen helpottaakseni Nooan itkuisuutta, aloittaen ensimmäisenä maidottomuudesta. Jotainhan tähän on pakko keksiä vai auttaako vain aika?
Heippa, ootko kokeillut kantoliinaa tai rintareppua? Helppo ottaa mukaan tai pukea takin alle, sitten kun alkaa huuto rattaissa tai kaukalossa kaupassa tms. niin liinaan tai reppuun vaan ja matka jatkuu, ja pieni hiljenee 🙂
Rintareppu meillä on ja sitä oon pariin otteeseen testannut, mutta Noo ei viihtynyt. Pitää jatkaa vielä yrityksiä, sillä se olisi loistava kesälläkin kun käydään Minean kanssa rantsussa.
Ehkä sinun kannattaisi höllätä tahtia. Tuntuu, että teillä on uskomaton meno koko ajan päällä. Ehkä Nooa tarvitsee rauhoittumista kotiin? Meillä lapset ovat tulevat kiukkuisiksi, jos on liikaa menoja tai vieraita. Ovat parhaiten rentoutuneet kotona oman perheen ja omien lelujen parissa, ihan vauvasta asti.
Täysin samaa mieltä. Ekat puoli vuotta meillä on menty vauvan ehdoilla, loppujen lopuksi tosi lyhyt aika kun miettii elämää. Vasta vuoden ikäisen kanssa onnistuu nopeat lähdöt ja tekemiset ilman huutoja. Helpompaa näin ja mielestäni se kuuluukin vauva-aikaan, että jätetään hetkeksi omat jutut ja menot vähemmälle ja keskitytään vain olemiseen. Nykyään vaan on kauhea tahti ja kaikkea pitää pystyä tekemään heti samantien. Tietenkään itkuisuus ei voi vaan siitä johtua, mutta ensiksi kokeilisin rauhoittaa arkea ja mennä vauvan ehdoilla. Vauvat myös itkevät ilman syytäkin ja varmasti isosisko sen kestää, se kun on vauvojen tapa kommunikoida 🙂
Kyllä meilläkin on arki tosi rauhallista ja pyörii parin kilsan säteellä kotoa. Monet omat menot on jääneet, eikä itse asiassa Nooan kanssa olla montaa kertaa vielä käytykään missään.
Voi ehkä vaikuttaa siltä että ollaan paljon menossa, kun blogiin tulee kirjoitettua vain niistä päivistä kun tapahtuu jotain. Meidän normiarki on kuitenkin 80% kotona vietettyä, rentoa olemista. Tää päivä oli kyllä kieltämättä vähän liian tapahtumarikas!
Voi harmitus kun teidän pienellä on jokin huonosti. Itse yrittäisin ainakin ensimmäisenä antaa sitä lisämaitoa, koska nälkäisenä lapsi on kiukkuinen ja nukkuu vaan lyhyitä pätkiä. Pari päivää jos kokeilet, se ei varmasti tee sinusta huonoa äitiä. T: kahden äiti, jolla ei yksinkertaisesti oma maito riittänyt ja huomasin sen juurikin tuollaisesta käytöksestä lapsella.
Mä luulen että mulla kyllä maito riittää kun Nooa on kasvanut niin huimaa vauhtia, mutta se on sitten eri juttu miten se rintamaito vaikuttaa noihin mahakipuihin. Kaikki mitä mä syön kun vaikuttaa Nooaan niin tuntuu niin vaikealta alkaa karsimaan kaikkia ruoka-aineita omasta ruokavaliosta.
Moikka!
Mulla on hyvin samalla ikäerolla olevat lapset, nyt tosin jo isompia. Mutta tuo sinun arki/ teidän päivä, kuulostaa hyvin paljon samalta, kun minun silloin joskus aikoja sitten. Meillä kans kuopus oli itkuinen ja jotenkin yhdistin sen siihen, että kun oltiin koko ajan menossa / meillä vieraita, niin kuopuskin oli herkempi. Ehkä häneen tarttui se levottomuus, mikä ehkä itsellä oli, kun piti tarjoilla vieraita, jutella ja samalla yrittää imettää.
Toki teillä on varmasti niitä päiviä, kun olette kolmistaan, mutta ehkä teidän arjesta välittyy sellainen suorittaminen ja kiire – nyt jos milloin kannattaa nauttia rauhallisista päivistä ja mennä lasten ehdoilla. Kohta lapset on niin isoja ja oranpyörä koti-päiväkoti välillä.
Mukavaa kevättä!
Meidän esikoinen oli juurikin sellainen, että reagoi siihen jos meillä kävi vieraita. Pahimpia oli ne päivät, jolloin Minea oli ollut paljon vieraiden ihmisten sylissä, ja ristiäispäivän jälkeen tyttö huusi 7h putkeen illalla aivan katkeamatta. Nooa ei onneksi ole ainakaan vielä näitä piirteitä osoittanut, ja itkuisuuteen ei tunnu vaikuttavan päivän menot vaan joka päivä on itketty samaa tahtia. Ihanaa kevättä myös sinulle!
ihanku olisit kirjottanut mun ajatukset ylös! meillä sama meininki :/
Voi ei, jaksamista! Kyllä sitä ennemmin toivoisi leppoisaa vauva-arkea meille kaikille.
Hei Melina! Onpas teillä ollut melkoinen päivä!
Mietin ihan samaa eli päivien rauhoittamista ainakin hetkeksi. Pienet lapset kun on rutiiniensa orjia ja jatkuva meneminen ja tuleminen, vaihtuvat paikat ja kiireen tuntu saattaa aiheuttaa tuollaista levottomuutta. Ymmärrän, ettei se ehkä ole helppoa, jos kotoiluun ei ole tottunut isoissa määrin, mutta kannattaa ainakin kokeilla. Etenkin, kun tuo pikkuvauva-aika on kuitenkin aika lyhyt. Pikkuvauva ei tarvitse jatkuvaa menemistä vaan sitä rauhallista kotiarkea ja rutiineja. Varmasti pääsette taas kiinni kaupoilla kiertelyyn ja kyläilyihin, kun Nooan olo tasoittuu. Nooan olon rauhoittuminen vaikuttaa varmasti koko perheenne dynamiikkaan muutenkin, myös Minean ja Nooan väliseen suhteeseen liittyen.
Voihan toki olla kyse maidonriittämisestäkin, mutta jos neuvolan painokontrolli näyttää kaiken sujuvan hyvin, en sitä ehkä ekana epäilisi. Tai voihan se olla jotain allergiaakin, joka äidinmaidon kautta oireilee. Itse tunnet lapsesi parhaiten ja varmasti löydät oikean tavan auttaa Nooaa voimaan hyvin.
Leppoisaa viikonloppua teille!
Rutiinit ja kotoilu on ehdottomasti se meidän juttu ja niillä mennäänkin suurin osa ajasta. Ennmminkin voisi sanoa että ollaan tosi harvoin liikkeellä lasten kanssa muuten kuin kaupassa. Toisaalta kyllä tykkään että meillä käy vieraita, varsinkin nyt kun Nooa on niin itkuinen eikä jaksaisi itsekseen tuijotella seiniä huutavan lapsen kanssa.
Vilaukselta näin teidät eilen Lindexillä. Jäin ihastelemaan Minean ihanan väristä picoa ja ihmettelin hetken, että kuinka on niin tutunnäkönen tyttö. En sitten viittinyt tulla häiriköimään, kun näytit niin kiireiseltä. Mutta joka tapauksessa aivan ihana tuo Minean takki! 🙂
http://hennaana.blogspot.fi
Mäkin oon kieltämättä ihan ihastuksissani tuohon takkiin! Nooa varmaan just aloitti sen huutokonserttinsa Lindexissä joten ymmärrän, ettet viittinyt lähestyä :DD
Sympatiahalaus täältä! Meillä kumpikaan pojista ei huutanut vauvoina kovinkaan paljon, mut muistan niin elävästi, kuinka kolmevuotias Saga vastasi että pikkuveli on huutanut ja itkenyt ja parkunut, kun häneltä kysyttiin, millainen uusi pikkuveli on ollut. Ei se oo pienellekään kivaa kuunnella huutoa. Onneksi tuo huutovaihe on aina todella lyhyt; yleensä kolme-nelikuisena joka tapauksessa helpottaa – ja sen jälkeen siarukset pääsevät kunnolla luomaan suhdetta toisiinsa. Joten kärsivällisyyttä teille. Pian se helpottaa. :-*
Kiitokset ihana Satu <3 Mä luotan juurikin tohon että kolme, neljäkuukautisena helpottaa. Siihen ei nimittäin olisi enää kovin pitkä matka!
Aika auttaa parhaiten, tsemppiä. Me tehtiin myös vauvahierontaa, en sitten tiedä auttoiko. Poika rauhoittui parhaiten jumppapallon päällä pomppien (sylissäni tietysti). Kolmen kuukauden iässä itku helpottui selvästi ja neljän kuukauden iässä loppui kokonaan.
Aikahan se on ehdottomasti paras apu! Meillä ei hytkyttely toimi kun luulen että maito nousee Nooalla kurkkuun. Minealla toimi loistavasti sängyn reunalla pomppiminen.
Piti jatkaa vielä että oletko kokeillut maitohappobakteereita? Ne eivät itkua lopeta mutta ainakin joidenkin tutkimusten mukaan vähentää itkun kestoa. Sitä en kyllä usko että teillä olisi liian kiireistä, sen sä melkein itse tiedät parhaiten. Jos ohjelma auttaa sut saamaan ajatukset muualle niin se on hyvästä, mutta jos se vaan lisää sun stressiä kun pelkäät itkua niin sitten kannattaa höllätä. Mineaa se varmaan ainakin auttaa saamaan ajatukset muualle.
Maitohappobakteerit on nyt olleet käytössä ja yhdessä maidottomuuden kanssa ne on kyllä tepsineet ja helpottaneet Nooan oloa.
Teidän elämänne kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin meillä vuosi sitten. Silloin isompi neiti oli 2,5 v ja pienempi 2 kk. Vauva nukkui tosi huonosti öisin ja kitisi päivisin. Minä olin väsynyt ja isosisko täynnä virtaa. Oli pakko keksiä päiviin tekemistä, että itse jaksaa ja että isommalle on touhua. Vauva puolestaan aloitti huutokonsertit hyvin usein kaupungilla tai kylässä, jolloin sieltä lähdettiin vauhdilla pois ja lopputulemana oli usein se, että koko porukkaa itketti. 😀
Meillä paras keksintö oli alkuun kantoliina ja parin kuukauden iästä Tulan-kantoreppu. Siinä pikkuneiti viihtyi ja itse pystyi touhuamaan isomman kanssa tai tekemään kotihommia.
Nyt, onneksi, on jo hieman helpompaa.
Tsemppiä! 🙂
Samaa mieltä edellisten kanssa, että liikaa ohjelmaa päivissä. Ei ihme jos vauva huutaa kun ei pieni ei pysty rauhoittumaan ja päikkärit ovat katkonaiset.
Kuulostaa hyvinkin tutulta! Harmi ettei Nooa ainakaan vielä viihdy rintarepussa, liinaa en kylläkään ole testannut. Se tuntuu ainakin näin ajatuksena jotenkin hankalalta..
Liikaa menoa ja meininkiä. Noin pienelle kuin tuo sinun vauva on niin olisi riittänyt jo pelkät aamuvieraat. Hermosto käy liian kierroksilla.
Meillä on huutoa ihan yhtä paljon, oli päivä sitten ollut millainen vaan. Ja suurin osa päivistä vietetään ihan vaan kotipiireissä.
Voi ei, mikä päivä! Mutta täytyy niitä huonojakin päiviä välillä olla, se on sitä elämää. Ja turhaan stressaat tuosta Minean kommentista liikaa, jokainenhan me sanotaan ilkeitä asioita, kun ärsyttää, muttei se silti pikkuveljestä yhtään vähemmän rakasta tee.
Eksyin nyt siis ekaa kertaa tänne sun blogiin, ja ihan se mun piti tulla sanomaan, että aivan ihanat nimet olet lapsillesi valinnut! Molempia olen itsekin harkinnut tulevaisuudessa antavani lapsilleni 🙂
Kiva että eksyit ja tervetuloa uudelleenkin! Molempien lasten nimet on oikeastaan olleet miehen keksimiä 🙂
Tuosta Nooan itkuisuudesta lukiessa tuli päällimmäisenä fiilis, että kuulostaapa tutulta (ja että kiva kuulla, että jollain muullakin on vastaavantyyppistä ongelmaa, vaikkei tuollaista tietenkään kenellekään toivo).
Tuo Minean kommentti jäi varmasti myös vaivaamaan, kun onhan sitä kaiken keskellä herkempänä, kun yrittää pitää kodin jotenkin pystyssä. Onneksi meidän esikoinen ei tuollaista osaa vielä sanoa, mutta itsellä on nytkin jatkiva morkkis siitä, että itkevä vauva vie huomion, eikä esikoisen kanssa vain voi seurustella niin paljon kuin haluaisi.
Meidän pieni on ollut jotenkin tosi itkuinen ainakin isoveljeensä verrattuna ja välillä olen ollut jo aika hukassa & hajalla kun koko ilta menee itkuista lasta lepytellessä ja on pakko kiiruhtaa aikaisin nukkumaan, kun pieni tuntuu rauhoittuvan vain kylki kyljessä. (siinä vaiheessa, kun yksi äiti joku aika sitten sanoi, että ”no vauvat itkee”, ei itsellä huumorintaju oikein riittänyt). Tämä meidän tapaus kun ei hirveästi ole edes hymyillyt, niin sitä vain miettii, että onkohan sillä asiat sitten tosi kurjasti, kun ei edes hymyilytä (ja kuinka huono äiti sitä onkaan, jos vauva hymyilee niin vähän). Onneksi noita hymyjä on nyt alkanut tulla enemmän – jopa päivittäin.
Olen yrittänyt järkeillä, josko noi itkut johtuisivat siitä, ettei pieni oikein nuku päivän aikana kunnolla, kun aina tapahtuu jotain, vaikkei oltaisi edes koko ajan menossa ja kiukkuaa sitten väsymystään (mahakiprujen lisäksi) ka sitä, ettei osaa nukahtaa ilman apua. Ja jotain läheisyystankkausta tämän on myös oltava, kun tuo havahtuu heti, jos yrittää laskea tämän johonkin.
Pitää vain toivoa, että aika tekee tehtävänsä ja josko kolmen kuukauden kohdalla tulisi joku tolkku arkeen ja rytmit alkaisivat muodostua. Kai tässä vaan pitää yrittää
– pitää imetysvälit pidempinä, ettei jatkuvasti tarjoa maitoa
– saada lapsi nukkumaan omassa sängyssään (enenevässä määrin & pitempiä pätkiä)
– saada lapsi toivottuun nukkumispaikkaansa valveilla, jottei tule sitä hätää, että toinen tajuaa heräävänsä muualla, missä nukahti
– jatkaa kokeiluja tutin kanssa, jos se kelpaisi edes joissain tilanteissa rauhoittajana
(Ja nää kaikki on niin paljon helpommin sanottu kuin tehty..)
Tsemppiä teille!
Toivottavasti teilläkin on tilanne alkanut vähitellen jo helpottamaan itkujen suhteen! Noi sun vinkit ainakin on just sellaisia mitä oon itekin koittanut tehdä. Tuttia me ei olla saatu kelpaamaan vieläkään, joten taidetaan jo kohta luovuttaa sen kanssa..
Kummasti vaan aika tekee tehtävänsä. 🙂 Välillä on edelleen itkuisuutta, mutta sellanen perusrytmi alkaa selkiytyä, eikä sellaisia itkuiltoja enää kovin usein ole.:) Nyt tuo oma sänky käy hyvin öisin nukkumapaikasta, enkä edes muista, milloin olisin viimeksi nukkunut vauva kyljessä kiinni.:) Kiva, että teilläkin ollaan menty selvästi parempaan päin! <3 aurinkoa ja ihanaa huomista äitienpäivää kahden lapsen äitinä!
Hei. Kannattaa kokeilla vyöhyketerapiaa/vauvahierontaa, se auttoi ainakin meillä vatsavaivoja itkevälle vauvalle 🙂 ja kyllä se iltaitkuvaihe oikeasti menee äkkiä ohitse, sitä vaan väsyneenä tuntuu että se ei lopu ikinä 🙂 Tsemppiä! -Riikka♥
Kiitos Riikka! Kyllä meillä on onneksi jo alkanut vähitellen helpottamaan. Vyöhyketerapiassa on nyt käyty pari kertaa, siitä tulossa postausta piakkoin!
<3
:))
Mulla oli sama juttu. Itkua oli päivällä paljon ja ilta oli pahin. Silloin helposti meni monta tuntia jumpatessa vauvan kanssa ja hytkytellessä. Kokeilin vaikka mitä keinoja, mutta tämä minun papukaija vaan tykkäsi kulkea koko päivän olkapäällä ja sinne melkein ainoastaan nukahti rinnan lisäksi. Havahtui usein hereille, jos johonkin yritti laskea. Siinähän sitten kokeillessa se aika meni, mutta tuntui, että ainoa mikä auttoi oli juuri se aika. 3 kk jälkeen alkoi jo itkut vähentyä ja kiinnostaa lelujen käsiin ottaminen. Se jotenkin tuntui käännekohdalta. Paljon tsemppiä!
Vähitellen on täälläkin alkanut helpottaa, onneksi! Koko ajan huomaan Nooan viihtyvän enemmän sitterissä ja lattialla ja nukahtaminenkin taitaa olla helpottunut. Suunta on siis vaan ylöspäin 🙂
Itse miettisin kyllä tosiaan omia syömisiäni ja jos löytyy yhtäläisyyttä miten vauva niihin reagoi. Meillä keskimmäinen on maitoallerginen, sekä soija myös, ja reagoi niihin tosiaan jo äidinmaidon kautta. Nyt kolmannen kanssa osaankin heti tarkemmin laskea yksi yhteen mihin syömisiin tämä meidän kuopus reagoi selvästi maitoni kautta myös. Keskimmäisen kanssa tosiaan imetysdietin kautta saatiin tuo maitoallergia selville ja näin kaukaa viisaana olenkin miettinyt kuinka monet itkut esikoisen sekä keskimmäsen kohdalla oltaisiinkaan voitu välttää vain minun syömiäni seuraamalla.
Meillä tämä kuopus on kyllä perus tyytyväinen tapaus kunhan saa olla kokoajan vain sylissä, ja juurikin äidin sylissä. Kantoliina onkin näiden ensi kuukausien aikana suunnillern kasvanut vauvan kanssa minuun kiinni, arkea kun on isompien kanssa pyöritettävä normaalisti vaikka vauva sylissä roikkuukin. Voimia ja jaksamisia ja toivotaan että löydätte helpotusta pienelle!
Meilläkin on meno onneksi alkanut mun maidottomuuden myötä helpottamaan. En tiedä onko ikäkin tuonut mukanaan helpompaa arkea, mutta parasta on että nykyään hymyjä tulee enemmän kuin itkua!
Voi kurjuus, toivottavasti itkuisuus pian helpottaa! Meilläkin oli jossain vaiheessa vaihe, kun vauva itki paljon masuvaivoja, mutta meillä onneksi ratkaisu löytyi melko nopskaa kun jätin suklaan pois. Välillä testasin ja ihan pienikin suklaan maistaminen sai aikaan taas kamalat masukivut ja itkut. Joskus kolmen kuukauden paikkeilla onneksi itkuisuus loppui kokonaan. Toivottavasti teillekin löytyisi helppo ratkaisu pian! 🙂
Voi ei, miten sitä pärjää ilman suklaata 🙂 Ei vaan, mäkin oon koittanut nyt olla kokonaan syömättä suklaata vaikka tummaa suklaata saisinkin syödä. Karkki on vaan valitettavasti tullut sit tilalle, kun ei herkuista millään pääse kokonaan eroon!