Ystäväni lapsi vietti tällä viikolla nimppareitaan, ja me piipahdettiin Minean kanssa siellä perjantaina kahveilla. Sattui olemaan se eka luminen päivä, ja Mineaa jännitti ulosmeno melko lailla, kun normaaliin tapaan puin tytön ensin ja laitoin ulos seisomaan siksi aikaa kunnes sain omat vaatteet päälle. Raukalla alkoi huuli väpättämään eikä pieni uskaltanut liikkua lumen päällä mihinkään, vaan huuteli ”ei leiki lumessa”. Nopeasti jännitys kuitenkin loppui, ja iltapäivästä lumessa leikittiin jo ihan normaaliin tapaan, mutta aika hellyttävää se aluksi oli!
Kaivoin nimppareille Minealle kaapista jo viime talvena ostetun Benettonin hameen, joka mahtuu säädettävän vyötärön ansiosta vieläkin oikein hyvin. Loppuasu onkin sitten Pomppia, ja täytyy myöntää, että talvimalliston rose-väri on kolahtanut muhun toden teolla! Kovasti jo odottelen alennusten alkamista, aion nimittäin pitää pintani ja tilata vaatteita lisää vasta silloin. Ostoslistalla on ainakin sukkahousuja, trikoopaitoja, yksi ihana neule, ehkä toinen jumpsuit ja ja.. Joko teillä kasataan alelistaa?
Jonkin verran on korviini kantautunut reklamaatioita Pompin vaatteista, mutta onneksi meille ei ole sattunut niin sanottuja maanantaikappaleita, vaikka aikamoisen kasan vaatteita tilasinkin. Nämä kuvissa näkyvät Lowel little sukkahousut sai heti ekalla käyttökerralla muutaman silmäpaon, mutta se johtui pelkästään pienestä vauhdikkaasta käyttäjästä :). Samoja sukkiksia tilaan alesta vielä lisää, sillä materiaali on superpehmeää ja joustavaa, juuri siis sellaista mitä sukkiksilta itsekin toivoisi! Miten teillä on tilaukset onnistuneet? Onko kohdalle osunut virheellisiä vaatekappaleita?
Voi mikä söpöliini! 😀 Ihana asu :))
Pompeista on kyllä helppo koota nättejä asuja. Ja tyttö on kyllä hurjan söpö ;)!
Todella kaunis tuo neule!! 🙂 Ja suloinen tyttö!Rose väri on tosiaan todella ihana tällä kaudella! Meillä on London paidat, yhden sukkikset ja Eevillä takki tuosta väristä. Ja lisää rosea on tulossa, toivottavasti tänään olisi paketti perillä! :)Meille on sattunut muutamia virheellisiä vaatteita Pompilta, mutta olen tosiaan muutaman vuoden aikana tilaillut näitä aaaaika paljon. 😀 Reklamaatiot on hoituneet hienosti ja nopeasti!Mun mielestä nuo tämän kauden sukkahousut ei ole hyviä. Kyllä lastenvaatteen pitäisi normaali leikki kestää. Meillä on nuo sukkikset aika kurjassa kunnossa muutamien käyttökertojen jälkeen. ;/
Voi munkin tekis niin mieli tilata jo lisää! Sekä rosea että ice blueta.. Meilläkin noi sukkikset nyppyynty melkein heti, mutta silti ajattelin tilata lisää kun ne on niin ihanan pehmeitä.
Aivan hurmaava pieni neiti ♡
<3
Aivan ihana tuo neule!!! Sen haluaisn meidänkin tytölle, mutta tilasin jo toisenlaisen..jos tuon saisi siten alesta. 😉 Meillä on pari reklamoitavaa tullut tänä syksynä. Amsterdam mekosta lähti helmasta värit ekassa pesussa ja toppatakin hupusta oli neppari irti jo meille tullessaan, mutta molemmista tuotteista sain jo uudet tilalle ja todella ystävällistä palvelua, kun reklamaatiota tein. Sukkahousut ovat meillä pysyneet onneksi hyvän näköisenä, vaikka ovatkin ihan päivittäisessä käytössä päiväkodissakin. 🙂 Nuo harmaat sukkikset ovat meillekkin tulossa, voi kun paketti saapuisi pian! 🙂 Ihanan hellyyttävä pieni teillä.. meillä kohta 2-v tyttö oli aivan haltioissaan, kun näki että pihalla on lunta. Nyt sitten istuisi mielellään koko ajan ulkoillessa pulkan kyydissä tai vetäisi itse tyhjää pulkkaa. =D
Ai teillä on jo päästy pulkkailemaankin! Sitä odotellessa, viime vuonna rattaat oli vähemmällä käytöllä, kun pulkalla mentiin lähes kaikkialle.Teille on tuntunut käyvän harmittavan paljon reklamaatioita. Mutta samaa tosiaan oon kuullut ystäviltäkin, että reklamaatiot on sujuneet tosi hienosti!
Ihana asu, rose väri on kyllä kaunis. Itse en tilannut mitään POMPilta, vaan odottelen alea (olen aina saanut aika hyvin alesta melkein kaiken haluamani). Alelistaa on siis mietitty. Meillä AW12 musta tyllihame on kärsinyt muutamassa pesussa, siihen tullut paljon langannousuja ja AW12 mustat sukkahousut ei ole enää parin pesun jäljiltä mustat vaan pikemminkin tummanruskeat. Muuten ei ole moittimista PdL:n vaatteissa.
Miten ihmeessä oot saanu hillittyä itses etkä oo vielä tilannu mitään :)?! Mun tekis mieli alesta tilata jälleen jättikasa kaikkea!
Ihana asu ja tyttönen:)! Tuo pipo ja huivi on niiiin kauniit!
Kiitos, ja kiva kun jätit kommenttia :)!
Ihanat vaatteet!! Meillekin jo useampi tilaus tullut, ja seuraavan kerran tilaan vasta aleista. Ja yritän pitää pintani että odotan vähintään -40% aleja 🙂
Multa lähtee tilaus varmaan jo -20% alesta, ettei vaan ehdi loppua ;).
itse suloisuus :3
🙂
Suloinen neiti! Ja tuo villapaita on kyllä niin kaunis 🙂
Tää villapaita oli musta melko kallis ja mietin raaskinko sitä ottaa, mutta onneksi otin!
Meillä lähti jumpsuitti reklamoitavaksi, ei saatu edes käyttöön ja sukkikset meni ekassa käytössä ihan nukkasiks. Niistä en reklamoinu, en vaan enää osta sieltä. Harmittaa kun vaatteet on niin kivoja, mutta ilmeisesti laatu on nyt vähän laskenu 🙁
Voi harmi! Musta ne sukkikset on ihanan pehmosia, enkä oo vastaavia vielä nähny kaupoissa. Meilläkin ne nyppyyntyi melkein heti, mutta nyt ne menee toisten housujen alla.
Mä en kirjaimellisesti kestä näitä teidän söpöjä kuvia! Kuinka suloinen Minea onkaan ja noi ilmeet päälle! Aivan loistava!! ♥
Hehee, ihana sinä :)! Mäkin tykkään tosta mököilme-kuvasta :).