Tallipihalle saavuimme puolijuosten, Minea kun halusi varmistaa että ehtisi nähdä hevosen ja ponin, joista oltiin puhuttu jo automatkalla ;). Innoissaan hevosta silitettiinkin, mutta siinä vaiheessa kun olisi pitänyt hypätä kärryn kyytiin, alkoikin ohjastajamies ujostuttamaan Mineaa niin paljon että tyydyttiinkin kauempaa katseluun. Lohdutukseksi Minea sai valita kotiinviemiseksi kankaisen pehmoponin, joka on siitä asti kulkenut kainalossa joka paikkaan. Vanha unilelu Herra Hakkarainen sai kilpailijan, kun sänkyynkin pitää kömpiä molempien kanssa!
Joka viikonloppu tallipihalta ei käsittääkseni löydy vastaavia myyntikojuja tai hevosajelua, mutta kahvilasta sai maukkaita vohveleita, ja voin vain kuvitella miten kaunis tunnelma alueella on joulun aikaan. Jyväskylästäkin löytyy vastaavanlainen paikka, Toivolan piha, jolla meidänkin pitäisi ehdottomasti vierailla useammin! Omassa kotikaupungissa on niin helppo rutinoitua käymään kerta toisensa perään samoissa tutuissa paikoissa, mutta ehkä Jyväskylääkin pitäisi joskus katsella ulkopaikkakuntalaisen silmin..
Sain pientä kipinää kotimaan matkailuun (jota tulee harrastettua hävettävän vähän), ja aloinkin jo selata kalenteria josko sieltä löytyisi vapaa viikonloppu vielä ennen joulua. Keski-Euroopan maiden joulumarkkinat taitaa olla ihan omaa luokkaansa, mutta kivoja talvikaupunkeja löytyy varmasti Suomestakin.
Onko hyviä ehdotuksia? Missä kannattaisi vierailla, jos haluaa tunnelmaa ja kodikkaita pikkuputiikkeja ja kahviloita?
Porvoo on ehdoton ykkönen :-), tervetuloa!
Eipä tullukaan mieleen, mutta sehän olis ihan täydellinen! Laitetaan korvan taakse ;).
Tallipiha on ihana! Hepat ja kojut ovat siellä vähintään koko kesän. Hepat tietysti asuvatkin tallissa. 🙂
Mäki tykkäsin tosi paljon! Harmi ettei olla aiemmin keksitty paikkaa..
Voih miten suloinen tyttö <3
Eikö ookin :)!
Porvoota olisin minäkin ehdottanut ja myös Turkua. Ja niitä Keski-Euroopan joulumarkkinoita ihan ehdottomasti! Krääsäähän siellä(kin) on tarjolla, mutta se jouluinen tunnelma on ihan toista kuin Suomessa. Nyt muuten rupes tekemään mieli glögiä 🙂
Munki tekis mieli, mut korkkaan yleensä ekan glögin vasta marraskuussa, ettei mee ihan mahdottomaks :). Turku tuli mulle itellekin ekana mieleen, mut sillä matka-ajalla melkein jo lentäis sinne Eurooppaankin :D!
Kaunis asu tyttärelläsi ja noi buutsit viimeistelee kauniin asun 🙂 On oikea kaunotar!
Minea kiittää ihanasta kommentista :)!
Supersuloinen neiti ja ihanat kuvat!
Kiitti!
Oi Tallipiha on niin mun lempparipaikkoja Tampereella! Mun blogista löytyykin Tallipiha-tunnisteella muutama postaus 😀 Aivan ihanat kuvat, ja niin söpö neiti! :))
Kiitos :)! Täytyy kurkata sun postaukset kans. Mäki tykkäsin paikasta tosi paljon, ens kerralla uusiks!