viime viikko kootusti

Uskomatonta miten nopeasti viikot menee, ihan vastahan tässä juhlittiin joulua! Me pidetään hiihtolomien aikaan koko perhe talvilomaa ja siihenkään on enää vähän päälle kuukausi. Kiire tulee varata matkat, jos tässä johonkin aikoo lähteä, ja eilenkin jo huomattiin Pariisin paluulentojen jo kallistuneen viime viikkoisesta.. Onko teillä erityisiä lomasuunnitelmia?

   

Viime viikkoon mahtui hurjan paljon kaikkea. Alkuviikosta sisustin vessoja ja olohuonetta kevääseen, laiskoteltiin koko perheen voimin ja mitäs muutakaan kuin leivottiin Minean kanssa. Ystävä kävi kyläilemässä ja piti nopeasti keksiä jotain hyvää tarjottavaa. Tein sitten muffinsseja viskoen sekaan vähän kaikkea mitä kaapista löytyi, eli kolmea eri suklaata ja suolapähkinöitä. Muuten hyvä, mutta ens kerralla jää suolapähkinät erikseen syötäviksi.

Pakkanen on paukkunut niin, että viikon saldoksi jäi vain yksi vaivainen neljän kilometrin lenkki. Surkeaa, tiedän! Pakkasen ansiosta ilmat on kyllä olleet kauneimmillaan, ja voisin käyttää kaiken ajan uuden kameran opetteluun ja kuvaamiseen. Valitsin sitten kuitenkin viikonloppuna ystävien tapaamisen, Rossossa syömisen (härkäruukku oli taivaallisen hyvää!) ja talohaaveilun. Tonttiasiat otti lauantaina vähän takapakkia, mutta periksiantamattomana en aio vielä luovuttaa. Ensin pitäisi vain keksiä miten saada rakennuttaja luopumaan parhaasta tontistaan.. Kellään ideoita?

miinusasteilla

Kukkahattutäti täällä koittaa kovasti levitellä suupieliään hymyyn talven tulon kunniaksi. Viikonloppuna sitä kauan odotettua lunta nyt sitten satoi haituvina maan peitoksi, mutta samalla tuli pakkasetkin. Eikä mitkään ihan pikkupakkaset vaan -13 astetta, tuuli ja sitä rataa. Jo ensimmäisenä pakkaspäivänä huomasin ajattelevani, että ei kyllä kivat ole nämäkään kelit, mutta ääneen en sitä viitsinyt sanoa, kun ensin olin kaksi viikkoa putkeen valittanut pimeydestä :). Sitä täydellistä keliä kun tuskin saa mistään tilaamalla?!

Sinnikkäästi eilenkin kuitenkin ulkoiltiin reilu tunti lähipuistossa, ja todellisuudessahan ilmat on vaan pukeutumiskysymys. Mun viikon vanha takki pääsi heti käyttöön (parempia kuvia tulossa pian), ja osasi sitä pihalla seisoskelun jälkeen taas arvostaa Minean jokapäiväistä ulkoiluhetkeä hoidossa. Töiden jälkeen mua ei nimittäin joka päivä saa millään ulkoilemaan, jos asteet pysyy näissä miinuslukemissa.

Vähän kukkahattutätimäinen fiilis mulle tuli säästä valittamisen lisäksi viime viikolla telkkaa katsellessa. Heti Pikku kakkosen jälkeen näytettiin mainos, jossa kovaan ääneen huudeltiin toistensa lyömisestä, ja aloin jo pohdiskella mitä Mineallekin tuollaisesta jää mieleen.. Vähän ehkä pikkujuttuihin takertumista, mutta parempi niin ettei tarvitse tätä isompien huolien kanssa painia :). Paitsi sen, mihin sitä varaisi lennot talvilomalle ;)!

Joko teilläkin saadaan nauttia pakkasesta ja lumesta?

sunnuntain laiskottelut

Moikka!

Ihan pikkasen on tänään väsyttänyt! Eilisten kaverin kolmekymppisten kotiintuloaika nimittäin venähti aika pitkälle tän päivän puolelle, ja koko aamupäivä meni nukkuessa. Onneksi vanhempani oli täällä hoitamassa Mineaa niin itse sai keskittyä olennaiseen eli sohvalla makaamiseen ;). Eipä ne omatkaan pyöreät vuodet niin kovin kaukana ole, ja sen ”vanhuuden” huomaa juurikin tällaisina päivinä, kun edellinen ilta on mennyt vähän pitkäksi.

nalle1 nalle2   nalle5

Tampereen reissu oli meillä melko pikainen yhden yön kyläily, mutta senkin aikana sain kehitettyä itselleni pakkomielteen yhtä Partioretken takkia kohtaan. Nyt täällä kuumeisesti surffailen netissä etsiskellen josko takki löytyisi jostain pienellä alella, mutta aika huonosti on haluamaani väriä saatavilla. Arvaatteko mistä takista on kyse? Ja uskoisitteko että tällä kertaa ihastuin erikoisen värikkääseen yksilöön?!

nalle3

Mun laiskotellessa on Minea viihtynyt omien joululahjojen kanssa leikkien, nallen kanssa on pidetty teekutsut, muumilaiva on seilannut pitkin poikin olohuonetta ja uudet kirjat on luettu moneen kertaan. Kirjoista voisinkin tehdä ihan oman postauksen ensi viikolla, noista uutuuksista kun löytyy kivoja piirtely- ja koskettelukirjoja. Äitini toi myös pari kirjaa omilta lapsuusajoiltani, ja niitähän on kiva itekin muistella. Omaan lukemistoon aikoinaan kuului ainakin Pupu Tupunaa, Mikko Mallikasta ja Otto-nallea. Ihan pienet naurut kyllä sain Otto-nalle kirjojen ihmisten hiusmuodista ja vaatteista. Katotaan vaan kuinka paljon meidän tyylille nauretaan parinkymmenen vuoden päästä :).

Mitkä teillä on lapsuuden suosikkikirjoja?