Taidan jälleen olla tutun tilanteen edessä, blogi on yllättäen pitänyt omaa taukoaan ja tuntuu siltä, että pitäisi selitellä jotain. En vain oikein tiedä mitä sanoa. Tiedän ainoastaan sen, ettei tämä ole lopun alkua eikä jututkaan ole kaikki niin läpikoluttuja ettei olisi yhtään mitään sanottavaa. On vain yksinkertaisesti pitänyt niin kiirettä.
Kiireellä tarkoitan kaikkia niitä ihania lomajuttuja, joita yleensä on tapana tehdä. Nukkua pitkään, käydä ulkona syömässä, herkutella, istua iltaa ystävien kanssa, nauttia kesäilloista terassilla, uida ja valvoa myöhään – tiedätte varmasti mistä puhun. Olen antanut itselleni luvan olla laiska, ensin olla tekemättä mitään ja sen jälkeen levätä. Suoraan sanottuna olen nauttinut kesästä tänä vuonna älyttömän paljon jo senkin takia että ilmat on olleet näin huikeat, mutta myös siksi että meidän naapurusto on yksi parhaimmista. Aina on seuraa niin lenkille, kahville kuin viinillekin ja parasta kaikista, myös lapsilla on ystäviä joiden kanssa olla ja touhuta. Mitä enempää voisin edes toivoa?
Ensi viikolle meillä on tiedossa vähän enemmän ohjelmaa, sillä starttaamme ensin kohti Viroa ja siitä sitten ystävien tupareihin, ralleihin ja naapurin terassin avajaisiin. Alkuviikosta ehdimme jo käydä Puuhamaassakin, mikä yllätti positiivisesti koko porukan. Olen viimeksi käynyt siellä joskus pienenä koululaisena, mutta nyt viime aikoina kuullut paljon huhua paikan rähjäisistä laitteista ja elähtäneistä liukumäistä. Olihan siellä paljon remontin tarvetta ja ruoka hyvinkin kehnoa, mutta loppujen lopuksi vain lasten viihtyminen on se mikä ratkaisee. Vesiliukumäet oli huippujuttu Minean mielestä, ja Nooakin keksi vaikka kuinka monta paikkaa, joihin oli päästävä – Puuhamaa siis toimii etenkin vähän pienempien lasten kanssa.
Toivotaan että helteet vielä jatkuu, sillä en ole vielä valmis luopumaan tästä kesästä. Vaikka haikeus meinaa jo ajoittain iskeä, niin aion keskittyä panikoimisen sijasta nauttimiseen ja todeta, että onneksi kesä on joka vuosi.