Luonnollisempi on parempi, niin ruokavalion suhteen kuin melkeinpä minkä tahansa muunkin. Olen aiemmin ollut hieman huono pitämään huolta itsestäni, mikä johtuu varmaan ihan pelkästään vain siitä, ettei kropan kanssa ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Kuten kerroin aiemminkin, minun on ollut todella vaikea motivoitua vähentämään sokerin määrää ruokavaliossani tai vielä vaikeampaa on ollut yrittää muistaa säännöllinen ihon kunnossa pitäminen, kun näppylöitä tai epäpuhtauksia ei muutenkaan ole ollut kuin muutamia hassuja koko aikuisiällä.
Hassusti sitä kuitenkin iän myötä ja ymmärryksen lisääntyessä alkaa keksimään uusia asioita, joihin arjessa voisi kiinnittää enemmän huomiota. Paremmat valinnat ekologisuuden näkökulmasta, terveellisemmät elintavat ja säännöllisempi unirytmi – tämä on se kolmikko, johon itse olen nyt pyrkinyt panostamaan. Parhaiten olen varmastikin onnistunut elintapojen muuttamisessa kun taas unien suhteen tilanne on selkeästi huonoin. Useimpina öinä saan nukuttua lähes kahdeksan tuntia, mutta ihan yhtä usein tulee myös niitä iltoja, jolloin valvon hyvinkin pitkälle yli puolen yön.
Uusin innostuksen aiheeni on luonnonkosmetiikka, jolla olen yrittänyt vähitellen korvata perinteiset markettituotteet. Yleensä ongelma on se, että ilman minkäänlaisia suosituksia on hankalaa lähteä yksitellen kokeilemaan erilaisia tuotteita, varsinkin kun moniakaan ekologisia tuotemerkkejä ei vielä myydä lähikaupoissa. Tästä syystä oma taktiikkani on ainakin tähän saakka ollut bongata mahdollisimman monipuolisesti tuotetestailuja blogeista ja instasta ja hommata hyväksi todettuja tuotteita myös omaan meikkipussiini. Näissäkin kuvissa näkyvät Evolven Miracle facial oil -tipat on juuri tällaisten suosittelujen tuloksena hankitut.*
Koska kokeiluni luonnonkosmetiikan kanssa on vielä suhteellisen uusia, ei minulla valitettavasti vielä ole listata teille omia luottotuotteitani. Atopikin* tuotteet vaikuttavat hyviltä ja niiden pakkauksetkin ovat niin kauniita, että ne voi huoletta unohtaa esille pitkin kylpyhuonetta. Mia Höytyn tuotteita olen testaillut pidempään enkä niistä osaa enää luopua, vähän samalta vaikuttaa myös nämä ihanat Zuiin* aurinkotuotteet. Ja auringosta puheen ollen, Biosoliksen ekologiset aurinkorasvat kuuluvat nykyäänkin meillä kesän perustuotteisiin.
Jos teillä on vinkata ekologisesta kosmetiikasta, niin jakakaa ihmeessä omia lemppareitanne kommenteissa! Itselläni olisi etenkin etsinnässä suihkutuotteita eli shampoot, hoitoaineet ja vartalon pesuaineet ja kuorinnat.
*tuote saatu