TOIVEPOSTAUS: VAUVATAVAROIDEN HITIT JA TURHAT

Sain toiveen kertoa mitä tavaroita aikoinaan hankittiin Minean vauva-ajalle, mitä on hankittu nyt tulevalle vauvalle ja mitkä jutut mä olen kokenut hyödyllisiksi ja mitkä turhiksi. Periaatteessa tähän on vaikea vastata kovin yleispätevästi, koska toisen turhake voi olla jollakin ollut päivittäisessä käytössä. Ja toisaalta, jos jotain on hankkinut niin eiköhän sille ala käyttöä keksiä vaikka muuten pärjäisi hyvn ilmankin!

Aloitetaan niistä hyödyllisistä..

RINTAREPPU En tiedä miten olisin Minean kanssa pärjännyt ilman Manducaa, joka meillä oli käytössä ensimmäiset pari, kolme kuukautta lähes päivittäin. Kokeilin kantoliinaakin, mutta se tuntui mulle liian vaivalloiselta eikä Mineakaan viihtynyt niin hyvin kuin rintarepussa. Manducaa  päädyin parista syystä: BabyBjörnissä vauvan asento ei ole niin ergonominen (kyselin asiasta aikoinaan valmistajaltakin eivätkä he oikein osanneet sanoa juuta tai jaata), Stokken reppu taas oli niin paksun tuntuinen että kuumahan siinä olisi tullut molemmille sekä kantajalle että kannettavalle. Superhelpon vauvan kanssa rintareppu voi jäädä suht vähälle käytölle, mutta elintärkeä se on vauvan kanssa, joka ei viihdy itsekseen pötköttelemässä eikä sen paremmin vaunuissakaan hereillä ollessaan.

HOITOALUSTA Jossain ne vaipatkin on vaihdettava. Ja kokemuksesta voin sanoa että ennemmin hoitoalustalla kuin jonkun ohuen viltin tai harson päällä sängyllä..

SITTERI Todelliseen kulutukseen meillä sitteri pääsi vasta joskus Minean ollessa vuoden, silloin se toimi pomppukeinuna. Lisäsin sitterin kuitenkin hyödyllisten listalle, koska voin vaan kuvitella kuinka tarpeellinen se on vauvab kanssa, joka siinä viihtyy. Yhtä hyvin, ellei jopa paremmin, toimii varmastikin Stokken new born setti syöttikseen. Sitteristä en taas katselisikaan muita kuin BabyBjörniä, joka mukautuu kivasti vauvan mukaan ja joka kiikkuu kevyesti vauvan heilutellessa jalkojaan.

MATKARATTAAT Autoileville, aktiivisille vanhemmille ehdoton juttu! Meillä on vaunuina Emmaljungan city crossit, joita en todellakaan olisi raahannut mukaan kaupunkireissuille. Matkarattaat valittiin niin että niihin sai kyytiläiseksi jo pienen vauvan lämpöpussissa – kannattaa siis valita malli jonka selkänojan saa kunnolla makuuasentoon ja laidat on tarpeeksi suojaisat. Niin, ja valitkaa ennemmin yhtenäinen työntöaisa kuin sateenvarjomalli!

VAUNU- tai KAUKALOPUSSI Helpottaa elämää huomattavasti kun vauvan voi vähän kevyemmässäkin vaatetuksessa sujauttaa kaukalopussiin ja siirtää nopeasti auton lämpöön. Sama juttu vaunuissa, ei tarvitse topata vaatetta niin paljon ja koko paketin saa siirrettyä nukkuvana sisätiloihin. Sisällä vaan pussi auki niin ei vauvankaan tarvitse hikoilla jatkaessaan unia pinniksessä tai kaukalossa.

HARSOT Pelastaa niin monilta sotkuilta ja vaatteiden pyykkaamiselta.

KOSTEUSPYYHKEET Kuka jaksaa yöllä lähteä pesemään vauvan pissapyllyä? Tai kun reissun päällä tuleekin kakat housuun, niin kosteuspyyhkeet pelastaa.

SÄRKYLÄÄKE (nestemäinen) ja SUOLATIPAT Suolatippoja ja sängyn päädyn korottaminen pienille nuhanenille. Suppoja ei välttämättä tarvitse (korkeintaan parina ekana kuukautena), sillä ihan yhtä hyvin toimii nestemäinen särkylääke. Minea ainakin otti jopa mielellään lääkkeen ruiskusta suoraan suuhun, ja se oli toimenpiteenä huomattavasti helpompi esim keskellä yötä kuin supon asettaminen.

 vauvantarvikkeet IMG

matkarattaat (nämä olisi täydelliset meillekin!!) // sitteri

lämpöpussi // rintareppu // hoitoalusta

Ja sitten niitä meille täysin turhia…

LEIKKIMATTO Jäi meillä lähes kokonaan käyttämättä ihan vaan siksi ettei Minea viihtynyt itekseen vauvana paria minuuttia kauempaa. Helpon vauvan kanssa toimii varmaan suht hyvinkin..

HOITOPÖYTÄ Täysin turha tilanviejä, jota tulisi muutenkin käytettyä vain muutamat ensimmäiset kuukaudet. Hoitopöydän sijasta suosittelen hoitoalustaa kylppärin tasolla tai irrallista pinnikseen kiinnitettävää ”hoitopöytää”.

NIISTÄJÄ Ei pelastanut yhtäkään tukkoista nenää meillä. Paremmin toimi suolatipat.

PEHMOLELUT Pari pehmolelua riittää, mutta jostain syystä kaikki haluaa tuoda vauvalle pehmoleluja. Lopulta niitä huomaa olevan pari-kolmekymmentä, yhden vaatekaapin saa siis kokonaan luovuttaa pehmolelukokoelmalle.

VAIPPAROSKIS Ei kai sen normiroskiksenkaan tyhjentäminen päivittäin niin kovin iso vaiva ole jos haluaa pitää hajut kurissa?

VAUVAVAKUUTUS En tiennyt kumpaan ryhmään tämän laittaisin.. Meillä vakuutukset on, mutta Minean kanssa sitä ollaan hyödynnetty tasan kaksi kertaa. Koskaan ei tiedä milloin se onkin hyödyllinen, mutta jos vakuutuksesta maksaa noin 300€ vuodessa plus omavastuut sairauden sattuessa, saa sairastaminen olla jo melko tiuhaa että vakuutus kannattaa. Paras ratkaisu ehkäpä on pitää vakuutus ensimmäisen vuoden tai pari ja sen jälkeen arvioida tilanne uudelleen. Tai jos olet yleensäkin ylivarovaista tyyppiä ja aiot kiikuttaa lapsen lääkärille parin päivän kuumeen tai yskän jälkeen, niin vakuutus todennäköisesi tulee maksamaan itsensä takaisin.

HOITOLAUKKU Tarpeellinen jos liikut vaunuilla paljon bussissa ja pidempiä matkoja. Meillä vaunut oli ulkoiluun ja lähialueella liikkumiseen, joten mulle riitti pieni pussukka, jossa pidin mukana vaippaa, bodya ja potkareita, kosteuspyyhkeitä ja harsoa. Kaupungilla pussukka sujahti mun käsilaukkuun, muuten se kulki vaunujen vetskaritaskussa.

 

Unohdinkohan listoilta jotain?! Varmasti monikin juttu on tässä kolmen vuoden mittaan päässyt unohtumaan, ja itekin kokee niitä oivalluksia vielä seuraavina kuukausina kun taas muistuu Möhiksen kanssa mieleen mikä toimii ja mikä ei. Nyt olisi superkiinnostava kuulla mitä te lisäisitte tai poistaisitte listoilta! Eikun kommenttia tulemaan siis!

SAMISTELEVAT TALVIVARUSTEET

Nyt pari päivää on mekin saatu nauttia kunnon lumikeleistä ja voi vihdoin sanoa että ensilumi on maassa. Hankin Minealle haalarin ja kaksiosaisen toppasetin talvea varten toivoen, ettei tämä talvi olisi ihan niin surkea kun viime vuonna, ja nyt onneksi näyttää ihan lupaavalta. Olis se aika harmi panostaa talvivarusteisiin vain huomatakseen ettei niillä olisikaan riittävästi käyttöä ja kaiken saisi keväällä myydä uudenveroisina eteenpäin. Tai itse asiassa, tällä kertaa hankin kaikki topat unisex-väreissä ja kuoseissa, josko ne säilyisivät sen pari vuotta kaapissa odottamassa seuraavaa käyttäjää..

MiniRodini4  MiniRodini6 MiniRodini5Talvihaalarista löytyykin kuvia tästä postauksesta ja takki..nooooh.. Sanotaan nyt, että se ei ollut ihan helppo päätös 😀 Kyselin jo teiänkin mielipidettä kuosista täällä, enemmistö oli samaa mieltä kun mä itekin loppujen lopuksi: pingviinikuosi on kivan lapsekas ja ehkä vähän sporttisempi. Leopardi sai jäädä, koska en sitten kuitenkaan halunnut Minealle takkia, jossa voisin ennemmin nähdä itseni kuin 2vee lapseni. Niin kun joku teistä oikein fiksusti sanoikin Minea ehtii varmana käyttää leopardikuosia halutessaan sitten vamhempanakin! Lapsille lasten näköiset kuteet!

MiniRodini3MiniRodini7Suurimman päänvaivan sain noista Mini Rodinin tuplakooista. Mittailin että Minea olisi sellaiset 96-97cm pitkä, ja rodinin koko vastaa aika hyvin tuplakoon isompaa numeroa. 90/98cm tuntuu vähän naftilta koko talvelle, mutta 104/110cm oli sen verran mekkomainen pituudeltaan, että liikkuminen olisi ollut vähän kömpelöä. Niinpä siis otin kuitenkin pienemmän, toivoen ettei lopputalvena tule mitään järjetöntä kasvupyrähdystä, etenkin kun tilasin vielä saman kuosin lämpöpussin vauvalle.

MiniRodini12MiniRodini10Mitään aiempaa kokemusta mulla ei ole rodinin talvivaatteista, mutta vesipilarit ja muut systeemit oli vakuuttavan hyviä, toivotaan että kestää myös käytössä. Takki ja mustat Reimatecin housut tulee vähän siistimpään menoon ja kotipuistoiluun, kun haalarin ajattelin menevän hoidossa nämä pari kuukautta mitä Minea vielä ehtii siellä olemaan ennen mun äitiyslomaa. Superlämpöisiltä nämä molemmat ainakin tuntuu, jotkut jopa sanoo ettei tykkää pukea näin paksua toppaa lapsilleen.

Kirjoittelen kokemuksia vielä myöhemmin talvella kun Minea on ehtinyt näillä muutaman kuukauden rymytä. Huomennakin saadaan varmaan haalarille käyttöä pulkkamäessä, tai mitä ikinä tuo meidän isukki haluaakaan tehdä. Kakku on leivottu, ja melkein jo syötykin, lahjat odottelee kaapissa ja Minealla on kuulema suunnitelma aamuherätykseksi – me ollaan valmiina isänpäivään!