Samaan aikaan tuntuu siltä kuin Möhis olisi ollut meidän perheessä aina ja toisaalta siltä kuin olisin vasta viime viikolla ollut vielä raskaana. Tänään siitä on kuitenkin jo kolme viikkoa kun vauva syntyi ja niin käsittämätöntä kuin se onkin, on nämä viikot sujuneet melko leppoisasti. Verrattuna vauva-arkeen Minean kanssa poissa on kaikki iltahuudot (ainakin vielä..), vanhempina osaamme ottaa rennommin ja vauvakin tuntuu paljon tasaisemmalta temperamentiltaan. Vielä on ehkä liian aikaista tehdä mitään johtopäätöksiä, mutta se on varmaa että moni asia on nyt erilailla – ellei varsinaisesti paremmin niin ainakin helpompaa.

Tällä hetkellä meidän päivät etenee melko samalla kaavalla, aamuherätys Möhiksen toimesta 8 pintaan, tunti tai pari hereilläoloa, unta lähes viiteen saakka jolloin taas tunti pari hereillä ja iltaa kohden tiheämmin syöttöjä. Yöunille mennään 22-23 välillä, päivällä syödään noin kolmen tunnin välein, mutta yöllä välit on vain 1,5-2 tuntia. Vielä viime viikolla oli kolmen ja neljänkin tunnin syöttövälejä, mutta nyt ne on parina yönä tihentyneet, olisiko jo joku tiheän imun kausi vai mikä lie?

Mineaa nukutettiin pari ensimmäistä kuukautta aika paljon vieressä, mutta Möhistä oon siirtänyt sänkyyn yöllä joka syötön jälkeen, ja päivällä koitan nukuttaa päikkärit joko sitterissä tai omassa sängyssä. Ilta-aika on haastavinta, kun alkaa tyytymättömämpi aika ja Niko antaakin vauvan silloin nukkua sylissä muutaman tunnin. Nyt on alkanut huomaamaan, että poika jo tajuaa missä milloinkin on ja syli kelpaa huomattavasti sitteriä paremmin nukkumapaikaksi, mikä Minean kanssa lopulta johti siihen, ettei tyttö nukkunutkaan missään muualla kuin sylissä. Sitterissä vauva alkaa huutamaan pari minuuttia siinä köllöteltyään, ja sylissä rauhoitutaan heti takaisin unille. Sama juttu yöllä, sänkyyn siirrettyä menee ehkä viisi minuuttia kun vauva jo kiljuu kovaäänisesti niin kauan kunnes pääsee syliin tai takaisin syömään. Useimmiten syötöt kestääkin yöllä puolesta tunnista tuntiin, kun joudun samalla kertaa syöttämään pariin kertaan että saan Möhiksen rauhoittumaan takaisin unille. Jo nyt on alkanut houkutella sekin vaihtoehto, että yön ensimmäisen syötön antaisi korviketta, josko se täyttäisi mahaa sen verran että vauva nukkuisi tyytyväisemmin edes yhden pätkän.. Imettäessä kun ei koskaan tiedä miten vauva sitä maitoa saa, ja johtuuko heräily oikeasti nälästä, läheisyydenkaipuusta vai siitä, että vauva nyt vaan on tottunut köllöttelemään sylissä.

Jopa ärsyttävän ristiriitaista on se, että vastasyntyneelle ja pienelle vauvalle yleensäkin haluaa antaa mahdollisimman paljon läheisyyttä, muttei kuitenkaan toivoisi koukuttavansa vauvaa roikkumaan sylissä jatkuvasti, niin kuin Minean kanssa kävi. Toiveissa olisi opettaa vauva nukahtamaan itsekseen sänkyynsä niin että yölläkin unipätkien välissä vauva osaisi sitten myöhemmin itse rauhoittaa itsensä takaisin uneen. Ekat viikot tilanne näytti jopa lupaavalta, mutta nyt taas tuntuu että kohta ollaan samassa pisteessä kuin viime kerralla eli vauva nukkuu tyytyväisenä vain sylissä ja yöllä mikään muu ei rauhoita kuin tissi ja välit senkun tihenee lapsen kasvaessa. Pientä vauvaa ei vielä halua huudattaa sängyssäänkään, mutta miten opetetaan vauva rauhoittumaan ilman syöttämistä? Nyt kaikki hyväksi ja huonoksi todetut niksit kommenttiboksiin ennen kuin ollaan ehditty jo opettaa vauva väärille tavoille! Heräileekö kenenkään korvikevauva näin usein?

Vauvan kanssa kaikki tuntuu olevan jollain tavalla tasapainoilua kahden ääripään välillä. Kuinka paljon ottaa omaa aikaa ja kuinka tiiviisti kotoilla vauvan ehdoilla, tissi vai pullo, tutti vai ei (on muuten kokeiltu mutta huonolla menestyksellä), 24/7 läheisyyttä ja lapsentahtisuutta vai omaehtoiseksi opettamista heti alusta saakka jne jne. Ja vaikka kuinka kiva olisi antaa asioiden rullata omalla painollaan, iskee paniikki kun tajuaa että vauva oppii ja kasvaa niin nopeasti että ennen kuin huomaakaan, on vääränlainen tapa jo hyvin sisäistetty. Kakkoskierroksella tekisin ennemmin ns ennaltaehkäisevää työtä kuin korjailisin ”vahinkoja” jälkikäteen jos tiedätte mitä tarkoitan? Samalla kuitenkin muistuttelen itelleni että tämä on todennäköisesti meidän toinen ja viimeinen lapsi, joten väliäkö sillä jos kannan tätä vaikka koko ensimmäisen vuoden sylissä ja valvon kaikki yöt, jos palkkiona on se että meillä on tyytyväinen vauva ja me vanhemmat saadaan siinä sivussa halia ja pussailla vauva piloille. Kun vaan osaisi tasapainoilla itelle sopivalla tavalla ja löytäisi sen kultaisen keskitien!