Mielessäni olin suunnitellut tunnelmalliset ulkona auringossa otetut korttikuvat, mutta olinkin unohtanut kokonaan sen, että sisävaatteet ja lumimaisema on vähän mahdoton yhdistelmä. Hyvänä kakkosvaihtehtona aioin kuvata Minean ja Pablon yhdessä, huonolla menestyksellä sain kumpaakaan pysymään paikoillaan paria sekuntia pidempää. Lopputuloksena räpsin kuvia samalla kun Minea juoksi paikasta toiseen, teetin kortit viime tipassa ja epähuomiossa tekstistä jäi pienenpieni osa puuttumaan ja kaiken huipuksi kortit vielä saapuvat hyvin todennäköisesti myöhässä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan eikö?
Virallinen korttikuva jääköön vielä jännitykseksi sukulaisille, mutta ihan hauskoja räpsyjä tuli kaikesta huolimatta useampikin. Minealla on aattona päällä sama asu eli Lindexin hame ja paita. Ihastuin settiin niin kovasti, että huomenna viimeisiä lahjaostoja tehdessä taidan käydä hakemassa samanlaisen sinivalkoisena, ja vinkkinä muillekin että kivoja tyllihameita löytyy Lindexin lisäksi myös Hennesistä parilla eurolla!