Esimerkki instagram-kuvan muokkaamisesta

Välillä saan instagramissa kyselyitä siitä, millä laitteella / kameralla kuvaan ja millaisia muokkauksia teen kuvilleni. Etenkin näin talvella, ja vielä enemmän syksyllä, kuvausolosuhteet on haastavat työssäkäyville, kun kuvia ei ehdi ottamaan valoisan aikaan keskipäivän paikkeilla. Kuvat on otettava silloin kun ehtii, ja loppu hoidetaan kuvan jälkikäsittelyssä.

Viimeisimmän instagram-julkaisuni kuva on loistava esimerkki siitä, kuinka huonostakin kuvasta voi pienen käsittelyn jälkeen tulla julkaisukelpoinen. Blogia varten kuvaan lähes yksinomaan järjestelmäkamerallani, koska tällöin kuvan muokkausmahdollisuudet ovat huomattavasti paremmat, mutta suurin osa instagramissani näkyvistä kuvista on otettu iPhone x:llä – niin myös tämä nyt tarkasteltava kuva yläkerran aulastamme.Otin kuvan sitten kameralla tai puhelimella, käytän kuvanmuokkaukseen Lightroomia. Puhelimella otettuja kuvia varten olen ladannut Lightroomin sovelluksen puhelimelleni, ja sitä käytänkin itse asiassa lähes aina julkaistessani jotain instagramiin. Tämän kuvan kohdalla tein samat muokkaukset kuin yleensä eli muutin rajausta (crop), valoisuutta (light), väriä (color) ja tarkkuutta (detail).

Ensimmäisenä muutin kuvan värilämpötilaa, koska iltapäivällä noin klo 16 aikaan otettu kuva näytti voimakkaasti siniseltä. Kesällä taas vastaavasti kuviin saa lisätä aavistuksen sinisyyttä, etenkin iltapäivän auringossa kuvatessa.

Lämpötilan lisäksi toinen suurimmista muutoksista ennen ja jälkeen -kuvien välillä on valoisuuden lisääminen. Puhelimella otettuihin kuviin saa useimmiten lisätä hieman kirkkautta, koska valotusaikaa ei voi säätää samoin kuin järjestelmäkameralla. Kirkkauden säätö on varmaankin se yleisimmin ihmisillä käytössä oleva nappula kuvien muokkauksessa, välillä instagramissa törmää nimittäin niihinkin kuviin joissa asioiden ääriviivat hämärtyvät, kun kirkkautta lisätään liikaa.

Viimeisenä poimintana vielä saturaatio eli kuvan värikylläisyys. Itse tykkään hieman värittömämmistä, ehkä aavistuksen harmahtavista kuvista, joten useimmiten siirrän saturaatiota jonkin verran miinuksen puolelle. Ihmisiä kuvatessa en tätä juurikaan tee, eikä muutenkaan värejä kannata mielestäni häivyttää liikaa, mikäli haluaa jakaa seuraajilleen mahdollisimman totuudenmukaista inspiraatiota. Instagramissa kysellään paljon tyynyjen, huonekalujen, mattojen ja maalien tarkempia tietoja, joten kovin muokatut kuvat eivät anna ihan sitä mitä seuraajat ehkä odottavat.

Tässä vielä lopuksi kaikki tekemäni muutokset, mitään kovin suurta näiden kolmen edellä mainitun lisäksi en siis tehnyt. Omasta mielestäni kuvaamisen pahin vihollinen on harmaus ja kohina, joita kuvaan kuin kuvaan saa varsinkin syksyllä. Talven sinisyys on helppo häivyttää ja kunhan kuva on tarkka, on sen muokkausmahdollisuudet yleensä hyvät.

Kysykää mikäli jokin asia jäi vielä ihmetyttämään. Tällä postauksella tarkoitukseni ei ole väittää että olisin ollenkaan taitava kuvien muokkaaja, vaan päinvastoin halusin osoittaa kuinka yksinkertaisilla säädöillä kuvista voidaan tehdä siedettäviä. Kuvanmuokkauksen mahdollisuudet ovat taitavissa käsissä rajattomat, ja tiedän itsellänikin olevan paljon opeteltavaa, mutta ehkä näilläkin noviisin neuvoilla joku muukin teistä voi päästä alkuun. Eikun vaan kuvailemaan ja kokeilemaan!

AMATÖÖRI LAPSIKUVAAJANA

Katsoin parhaaksi ilmoittaa sen jo heti otsikossa, olen täysi noviisi kameran kanssa, ja sellaisena varmaan tulen pysymäänkin ellei jonain päivänä vapaa-aikani yllättäen lisäänny ja päätän ilmoittautua jollekin kurssille, tai miksei jopa useammallekin, opiskelemaan valokuvausta. Joka tapauksessa ystäväni uskalsi luottaa taitoihini sen verran, että yhtenä päivänä kuvattiin Erikan lapsia, otettiin 1,5vee kuvat ja extrana sisaruskuvia. Tytötkin innostui samalla poseeraamaan enemmänkin, joten sessio venyi pidemmän puoleiseksi, ja kuvasin vielä Mineaa ja Elsaakin yhdessä ja erikseen. Tytöt on olleet kuin paita ja peppu jostain puolivuotiaasta saakka, mutta kesän lopulla tiet erkanee Elsan perheen pakatessa kamansa ja muuttaessa Tampereelle, joten ns kaverikuvat on ihan kiva muisto tytöille tulevaisuudessa. Yhteyttä toki tullaan pitämään tiiviisti jatkossakin, mutta saa nähdä kuinka läheisenä tyttöjen ystävyys säilyy. Harmi juttu, mielellään pidettäisi Erikan porukka naapurissa, mutta niin se vaan elämä vie mennessään..

Joka tapauksessa, tässä näitä kuvia olisi muutamat teidänkin nähtäväksi. Olin jo jonkun aikaa bongaillut tuota paikkaa, johon auringonvalo siivilöityy nätisti. Yleensä tykkään kuvata aavistuksen pilvisellä säällä ja suoraa aurinkoa välttelen viimeiseen asti, mutta tuossa talon takana kirkkain valo jää toiselle puolelle päästäen puiden välistä parit säteet. Aika ihana, eikö?

lapsikuvaus IMG003 lapsikuvaus IMG004 lapsikuvaus IMG005 lapsikuvaus IMG006 lapsikuvaus IMG007 lapsikuvaus IMG008 lapsikuvaus IMG009 lapsikuvaus IMG010

En ehkä kestä mitä pieniä poseeraajia nämä kolme on <3 Minea on varmaan jo aika kyllästynytkin näkemään kameran mun kädessä, mutta Erikan lapsille se oli sen verran uusi juttu, että Elsa varsinkin pisti parastaan. Pyysin hymyilemään niin sieltä tuli niin leveä hymy, että koko naama oli yhtä naantalin aurinkoa. Ja katsokaa nyt noita tyttöjen samismekkoja ja -kenkiä!

Mulla oli vielä Nooakin mukana kuvia ottaessa, mutta kaikesta sähläämisestäkin huolimatta oli kivaa kuvata välillä jotain erilaista. Tai tuleehan Mineasta otettua välillä paljonkin kuvia, mutta enimmäkseen räpsin ne niin, että hiiviskelen kameran kanssa kuvaamaan sitä, mitä tyttö parhaillaan touhuaa. Mistään lahjonnalla aikaansaaduista poseerauksista ei siis yleensä ole kyse – lahjontaa hyödynnetään ennemminkin silloin kun aamulla mietitään mitä puettaisi päälle. Sitten on näitä lempparivaatteita, kuten esim kuvissa päällä oleva syötävän ihana Grafton mekko, jonka tilasin Pompin ennakkoalesta. Postausta kirjoittaessani huomasin muuten että POMPdeLUXilta oli juuri tullut spostia alejen alkamisesta, joten keräsin vielä tähän alle muutamia kuvia Minean Pompin tän kauden vaatteista. Ite tein tänään heti aamulla tilauksen, mutta vieläkin näytti monista vaatteista olevan tosi hyvin kokoja jäljellä. Aleprossat oli jo heti 30-50% joten mä hamstrasin käytännöllistä perusvaatetta Minealle sukkiksista lähtien – etenkin perustrikoissa voi hyvin ottaa koon, kaksi normaalia isompaa ja ne menee käytössä lähes ikuisuuden.

P.S. Piti vielä sanoa, että mä innolla treenailisin kuvausta muihinkin kun Mineaan ja Nooaan, joten jos joku kaveri innostuu kuvauttamaan lapsiaan, niin viestiä mulle! Lopputuloksesta en tosin mene ollenkaan takuuseen 😀

lapsikuvaus IMG001

MOI

1 2 3 4