Lapset mukaan ravintolaan!

Tänä viikonloppuna Jyväskylässä tapahtuu muutakin lapsille suunnattua Middle and up there popupin lisäksi, sillä huomenna ravintolat toivottavat tervetulleeksi erityisesti lapsiperheet. Syömään-tapahtuma järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja ajatus tempauksen takana on osoittaa lapsiperheiden olevan ravintoloille ihan yhtä tärkeitä kuin kuka tahansa muu asiakas. Mukana on toistakymmentä ravintolaa, kuten Green egg, Jalo kitchen & lounge, Ravintola Shalimar, Rosso ja Panza. Tapahtumapäivänä (osalla ravintoloista koko viikonlopun ajan) mukana olevat ravintolat tarjoavat lapsille ja perheille erityisiä tarjouksia, annoksia ja myös kivaa puuhastelua. Kahvila Muistossa tarjoillaan koko perheen brunssi, Green Eggissä koristellaan omia jälkiruokia, Panzasta löytyy jälkiruokabuffet sekä lapsille ongintaa ja Kirkkopuiston Rosso jakaa perheen pienimmille yllätyslahjoja.

Meidän perhe pääsi etukäteen herkuttelemaan Jalo kitchen & loungeen viime viikonloppuna. En muista milloin olisimme viimeksi käyneet koko perheellä ravintolassa, ehkä reissatessa enemmänkin mutta omassa kotikaupungissa ulkona tulee nykyään syötyä todella harvoin. Joskus lasten kanssa on ravintolassa syöminen tuntunut enemmänkin haasteelta kuin rentouttavalta yhdessäololta, mutta ehkä pitäisi itsekin muistaa että lapset oppivat hyviä käytöstapoja sitä paremmin mitä enemmän niitä harjoitellaan. Toki ravintolan valitseminenkin vaikuttaa paljon lasten viihtyvyyteen, mutta oman kokemukseni mukaan suurin osa ravintoloista huomioi nykyään lapset todella hienosti. Väittäisin myös ettei meidän porukka ole ravintolassa koskaan ollut sieltä hiljaisimmasta päästä, ja siitäkin huolimatta henkilökunta ja muut ravintolan asiakkaat ovat paheksunnan sijaan aina osoittaneet ymmärrystään.

Täytyy myöntää että etukäteen jännitin ravintolavierailumme sujumista, mutta onneksi täysin turhaan! Jalossa on juuri sopivan rento tunnelma, jotta lapsetkin viihtyvät ja ruokalista on monipuolinen sekä lapset huomioonottava. Erityisen hieno juttu on se, että mistä tahansa listan annoksesta voi tilata lasten version – näin lapsetkin pääsevät maistelemaan samoja makuja meidän aikuisten kanssa, ihan niin kuin kotonakin. Erillisinä lastenannoksina löytyy hampurilaista, kanaa sekä jauhelihapihviä, joita meidänkin lapset tällä kertaa valitsivat. Me aikuiset otimme possun kassleria ja ulkofilettä, jälkiruoaksi suklaakakkua sekä jäätelöä. Ja mitä tykkäsimme? Lautaset tyhjenivät hetkessä, ja niin lapset kuin aikuisetkin olivat valmiita tulemaan Jaloon joku päivä uudelleenkin.

Huomenna tapahtumapäivänä lapsia huomioidaan ihan erityisesti, mutta Jalossa lapset ovat osa ravintolan asiakaskuntaa jatkuvasti. Leikkipaikkaa ravintolassa ei ole, mutta Minea ja Nooa istuivat nätisti pöydässä koko odotusajan piirrellen ja väritellen puuhakirjoja, jotka tarjoilija toi pöytäämme. Meidän positiivisen kokemuksen perusteella voisin siis suositella niin Jaloa kuin lauantain Syömään-tapahtumaa ihan kaikille, nyt jos koskaan on hyvä lähteä koko perheellä ulos syömään. Kynnys omalta osaltani ainakin madaltuu, kun tiedän että huomenna liikkeellä on paljon muitakin lapsia, enpähän ainakaan ole yksin jos omat lapseni juoksevat pitkin ravintolan käytäviä.

Tsekkaa vielä tapahtuman lisätiedot Syömään-facebookista ja eikun pöytää varaamaan!

Suomalaisen designin popup

Jokainen jyväskyläläinen suomalaista designia rakastava on varmasti iloinen kuullessaan seuraavan uutisen: tulevana lauantaina ja sunnuntaina Jyväskylän Torikeskuksessa on pystytettynä Middle and up there pop up myymälä. Myymälän valikoimista löytyy kaikkea sellaista ihanaa, mitä näillä leveysasteilla ei kauppatarjonnassa olla juurikaan totuttu näkemään, kuten Siluettiverstaan suloisia lastenhuoneen pienesineitä ja Ominin täysin Suomessa valmistettuja lastenvaatteita.

Meille kotiutui joitakin tuotteita pop upista löytyviltä merkeiltä jo etukäteen soviteltaviksi, ja voin kyllä sanoa olevani aika innoissani siitä, että Jyväskyläkin saa mahdollisuuden tutustua näihin upeisiin suomalaisiin uutuuksiin ja pidemmän linjan tekijöihin. Itselleni yksi uusista tuttavuuksista on viime aikoina kovaan nousuun lähtenyt tamperelainen Omin, jonka paidat meidänkin lapsilla ylemmässä kuvassa on. Minealla on trikoinen Rento-paita ja Nooalla harmaa puuvillainen collegepaita*. Olin yllättynyt kuinka hyvän tuntuista materiaalia paidat ovatkaan, samaan aikaan pehmoista sekä jämäkän kestävää. Ominin perustaja Riina kävi itse meillä kyläilemässä ja samalla kertoi, että tälle vuodelle on tulossa vaikka kuinka paljon upeita uutuuksia niin yksivärisenä kuin printteinäkin, joten kannattaa ehdottomasti muistaa merkki myös tulevaisuudessa.

Toinen erityisen ihana, melko uusi merkki on Siluettiverstas. Siluettiverstaan lastensisustuksen tuotteet ovat jo varmaan ennestään monille trendejä seuraaville tuttuja, sillä söpöt valaisimet, kellot, naulakot ja muut tuotteet ovat vilahdelleet useammankin instagrammaajan feedissä. Meille valitsin valkoisen pupu-valaisimen* Minean yövaloksi vaneriseinälle. Sopii tuonne pastelliseen huoneeseen mielestäni aika täydellisesti, vai mitä sanotte!

Vielä yhtenä kiinnostavana uutuutena halusin nostaa esille Laa laa livingin. Laa laa living taitaa olla kaikista pop upin merkeistä se kaikkein nuorin yritys, mutta silti jo nyt loistavasti startannut. Yritys valmistaa erimuotoisia seinäristikoita, saatavilla olevista malleista löytyy muun muassa pupua, batmania ja tätä meidänkin valitsemaa taloa*. Seinäristikon voi jättää nojailemaan pöydälle tai nostaa seinälle, ja ristikkoon kiinnitettäviä tavaroita jokainen keksii varmasti omasta kodistaan pilvin pimein. Minean ristikossa roikkuu tällä hetkellä valokuvia, koruja ja kuulokkeet.

Laa laa livingin, Siluettiverstaan ja Ominin lisäksi pop uppiin on tulossa mm supersuosittu Kaiko, Aarrekid ja Valkama. Itse laitoin lauantain jo kalenteriin ylös jotta muistan hakea ensimmäisten joukossa meillekin Kaikon paidan ja Valkaman rusettipannan, ja luulen että ihan kahdella tuotteella en ulos selviä. Laittakaahan tekin itsenne tapahtuman seuraajiksi vaikka täällä facebookissa, sieltä myös näette koko listan pop uppiin osallistuvista yrityksistä sekä myymälän aukioloajat. Jyväskylästä Middle and up there pop up siirtyy vielä seuraavaksi viikonlopuksi Oulun seudulle kauppakeskus Zeppeliiniin, joten sieltäkin löytää näitä samoja tuotteita parin viikon päästä, jos ensi viikonloppu ja Jyväskylä ei sovi suunnitelmiin.

*tuotteet saatu

Sisustusilta

Tässä kun on viime aikoina tullut nuristua ihan riittävästi oman ajan puutteesta, niin kerrotaanpa samaan hengenvetoon, että tällä viikolla tilanne on ollut täysin toinen! Viikonloppuna juhlittiin kaverin 30-vuotissynttäreitä, ja torstaina aloittelin juhlahumua fiilistelemällä sisustusjuttuja Iskun asiakasillassa. Itseltäni tällaiset kivat tilaisuudet olisi menneet muuten ihan ohi, mutta onneksi Kerttu tuli pyytäneeksi mut mukaansa – varmaan ihan jo senkin takia, että sisustuspuheet on viime aikoina käyneet melko kuumina meidän whattsapp-keskusteluissa. Kertusta on tullut näiden kuluneiden parin vuoden aikana hyvin läheinen ja tärkeä ystävä, mutta nyt raksaprojektin kautta myös todellinen apu tyylipohdintojen kanssa.

isku-img001

isku-img003isku-img002

Keittiömaailman Annika siinä esittelee, millaista uutta on tarjolla keittiörintamalla. Yksi ei ehkä niitä tarpeellisimpia ominaisuuksia mutta hifimmälle persoonalle kelpaava uutuus oli kaapin takaosasta löytyvä piilokaappi, jota ohjataan sähköisesti. Lisäksi meille esiteltiin muun muassa sokkelilaatikot, keittiölaatikkoon kätevästi sujahtava lehtikassi ja tyylikkäät itse modifoitavat avohyllyt.isku-img004 isku-img005

Lundian osastolla kävin huokailemassa näiden ihastuttavan simppeleiden ja skandinaavisen ilmeen omaavien huonekalujen perään, etenkin Fuuga-sarjan lipastot ja Lofty-kerrossänky voisivat päätyä omallenikin ostoslistalle. Tiesittekö muuten, että Isku on nykyään näinkin monipuolinen sisustuksen ammattilainen, ja täältä Jyväskylästä löytää yhden katon alta niin Keittiömaailman keittiöt kuin kaiken kodin sisustamiseen tarvittavan? Huonekaluvalikoima on niin laaja, että tyylejä löytyy lähes joka makuun, ja itseni ainakin positiivisesti yllätti Lundian edustus Iskun myymälöissä. Ei yhtään hullumpi ajatus yhdistää kaksi vahvaa suomalaista sisustuksen brändiä yhteen, kun molemmat kuitenkin kuvastavat monelle meistä ajatusta suomalaisesta osaamisesta ja ajattomasta tyylistä. Siitähän Iskussakin on pitkälti kyse, suomalaisista juurista ja siitä, että on jo pitkään oltu osa suomalaisten kotien historiaa.isku-img006

Suomen tulevan juhlavuoden mukaisesti tapahtumassa oli esillä Suomi 100 vuotta suunnittelukilpailun voittajien teoksia, joista omaksi suosikikseni nousi upea harmaa nojatuoli ja tämä tyylikäs syöttötuoli. Käykäähän kurkkaamassa kuva nojatuolista täältä, ihana vai mitä!isku-12

Parasta illan aikana oli se, että meillä oli Kertun kanssa riittävästi aikaa istua alas juttelemaan muutakin kuin arkisia kuulumisia, joita yleensä vaihdetaan viestien välityksellä. Nyt kävimme läpi molempien sisustushaaveita, pohdiskelimme toimivan kodin ratkaisuja ja koeistuimme joukon sohvia, joista muutaman olisin voinut napata mukaani vaikka samantien. Luulen, että molemmat ihastuimme HT collectionin valikoimaan siinä määrin, että tulemme lähiaikoina istumaan vielä uudemman kerran Iskussa hieromassa sohvakauppoja. Josko tämä yksi ilta olisi ratkaissut kaksi ongelmaa samalla kertaa: sen, mikä sohva meille tulee sekä sen, mistä kotiäiti löytää kiireisen arjen keskellä aikaa pysähtyä ja nauttia itseä inspiroivista asioista.

1 2 3 4 11