Kiddow’n uutuudet

Yhteistyö – postaus sisältää saatuja tuotteita.

Olen jo pidemmän aikaa ollut aavistuksen kyllästynyt meidän lasten vaatteisiin – myös uusien hankkiminen on ollut jokseenkin tauolla, kun mitään mielenkiintoista ei ole tullut vastaan. Vielä joku aika sitten vaatteiden etsiminen pieneksi jääneiden tilalle oli jopa kivaa puuhaa, mutta nyt uusia julkaisuja ja vanhojen mallistojen alennusmyyntejä tulee niin tiuhaan tahtiin, että mistään on enää vaikea innostua. Niinpä tilanne on jo jonkin aikaa ollut se, että aamulla huomaan löytäväni Nooan vaatekaapista enimmäkseen lyhyeksi jääneitä paidanhihoja ja puhki kuluneita housuja. Viime viikolla kotoa ei löytynyt Minealle sopivia kurahousuja, tällä viikolla taas on yritetty tuloksetta penkoa jemmoista edes yhtä paria tähän säähän sopivia hanskoja.

Onneksi heräsin tilanteeseen nyt kun lomaviikkoa ja aikaa on vielä jäljellä ennen kuin lasten jälleen pitäisi olla joka aamu hoidossa hyvin varusteltuina päivän ulkoiluja varten. Ja mikä onni myöskin se, että samalla kun vaatekriiseilin ja olin jo luopunut ajatuksesta löytää mitään innostavaa lapsille, törmäsinkin moniin kivoihin uutuusjuttuihin – ja jopa menin ja tilasin kasan käyttövaatetta molemmille. Tällä kertaa ostin ainoastaan todelliseen tarpeeseen, mutta silti lupasin myös laittaa vähintään kaksinkertaisen määrän vaatetta myyntiin, jotta ne pieneksi jääneet eivät kasaantuisi pinoiksi varaston nurkkaan.

Etsiessäni uusia innostuksen kohteita törmäsin ihanan suomalaisen Kiddow’n (kuvien vaatteet saatu) vasta julkaistuun mallistoon. Merkki oli kyllä jo ennestään tuttu, mutta kokemusta itse vaatteista ei vielä ollut – ihme kyllä, vaikka jo syksynkin mallisto oli juuri niin meidän tyylinen, että olisin voinut niistä kotiuttaa useammankin vaatteen. Kiddow’n vaatteet edustavat niitä asioita, jotka yleensäkin on minulle tärkeitä lastenvaatteita valitessa: kotimaisuus, mukavuus, trendikkyys, laatu ja materiaalit. Vaikka omissa vaatevalinnoissani olenkin valmis tinkimään monessakin suhteen, haluan lapsilleni pukea vain parasta mahdollista.

Kiddow’n asut taisivat kelvata lapsillekin paremmin kuin hyvin, sillä kaikki vaatteet meni samantien molemmilla käyttöön. Nooan huppari ja housut on kokoa 104/110 ja Minealla vastaavasti 128/134. Pipot kummallakin on M-kokoa, mikä on riittävän napakka lapsen päähän, mutta sopisi tarvittaessa myös aikuiselle. Nooa sanoi omaksi lempparikseen tuon bandanan, koska se on kuulema vähän sama kuin huivit joita ninjat käyttää.

Niitä puuttuvia kurahousuja en tietenkään ole vieläkään saanut aikaan hankkia, mutta onpahan ainakin sisävaatepuoli ottanut askeleen parempaan suuntaan. Jos teilläkin olisi tarvetta parille uudelle vaatteelle, niin kannattaa nyt viikonlopun aikana käydä osallistumassa instatililläni @minishowblogi arvontaan, jossa yksi onnekas voittaa 50€:n lahjakortin Kiddow’n verkkokauppaan!

GUGGUUN IHANIMMAT

Gugguu-huuman valloittaessa Suomea uuden malliston ensikuvien julkaisusta lähtien sorruin mäkin totaaliseen hurahtamiseen. Olin valmis tilaamaan puolet mallistosta, mekon, leggarit, hupparin, baggyt, takin, pipon, kunnes nettisivut jumittivat, suositut värit myytiin loppuun, tilasin väärää kokoa ja homma oli peruuttamattomasti menetetty. Sain kuin sainkin lopulta vaihdettua acer-mekon ja leggarit isompaan, mutta loput lähti palautukseen ja samassa aallossa tajusin myös sen, että hei kysehän on kuitenkin vaan vaatteista! Ei mitään arkea ihmeempää, uusia mallistoja tulee ja menee eikä lapset palellu talvellakaan vaatteitta ulkona. Siltikin, on mun myönnettävä että beige acer-mekko yhdistettynä kaksivärisiin leggareihin on mulle sulaa rakkautta.

Yllätyksenä tuli Gugguun vaatteiden aika naftit koot. Tai pieniä nämä ei sinänsä ole, tosi kapeita vain ja sain tosiaan vaihtaa 98 senttiset 104 senttisiin. Leggareihin jää reilusti lahkeisiin pituutta ja mekon hihat menee käännettyinä, mutta 98cm mekkoa en melkein saanut puettua Minealle juurikin sen kapean mallin takia. Nyt jälkikäteen ajateltuna isompi koko ei tunnu muutenkaan yhtään hullummalta vaihtoehdolta, etenkään sen jälkeen kun mitattiin Minean tämänhetkiseksi pituudeksi huimat 95cm! Mihin se mun minikokoinen pikkutyttö on hävinnyt?!

Tällä asulla mini oli liikkeellä eilen, kun käytiin koko perhe kaupungilla syömässä mieheni ja mun keskiviikkoisen vuosipäivän kunniaksi. Mulle voi surutta myöntää jonkun huono vaimo -tittelin, unohdin meinaan ensin heinäkuussa meidän hääpäivän ja nyt seurustelun vuosipäivän. Kuka niitä enää tässä vaiheessa laskee?

Piti muuten vielä sanoa, että eikö oo aika söpöt mokkasiinit?! Oon aina ihaillut Minimocks-merkin kenkiä ja nyt löysin nämä korvaavat popot Hennesiltä, ja tiedätte varmaan sanomattakin ettei tämä pari ollut hinnalla pilattu! Näillä mennään niin pitkälle syksyyn kunnes lumet tulee, ja toivotaan että kengät mahtuisi vielä keväälläkin! Mistähän löytäisi itelle samanlaiset?! Ihanaa viikonloppua!