Componibili makkarissa

Oli pakko laittaa jo otsikkoon tuo sana Componibili, hah se on jotenkin niin huvittava! Niinkin huvittava, että joskus vielä mietin ettei meille ikinä tulisi mitään muovista componibiiliä. Mutta taas teki instan sisustuskuvat tehtävänsä, laatikosto alkoi näyttää koko ajan paremmalta, ja kun uuden yöpöydän hankinta tuli ajankohtaiseksi, olinkin yllättäen ihan varma että Kartellin Componibili sen on oltava!

Makuuhuoneen muutosprojekti alkoi seinän maalaamisella jo kuukausia sitten, mutta siitä se ei olekaan edennyt mihinkään – paitsi nyt, kun eilen Vepsäläisellä pyöriessäni huomasin Componibilin olevan tarjouksessa ja nappasin mustan mukaani. Miltäs näyttää, sekä seinä että yöpöytä?

Pelkkien sisustuskuvien perusteella luulin haluavani valkoisen, mutta kiitos bloggaajien innokkaan kuvanmuokkauksen, valkoinen ei ollutkaan ihan sitä mitä luulin vaan se osoittautui luonnossa kermanvalkoiseksi. Onneksi mieltymykseni mustaan on ihan yhtä kova, ja loppujen lopuksi sanoisin sen sopivan meille jopa paremmin.

Vielä paljon on makkarissa kesken, seinä ammottaa tyhjänä ja vastapäinen seinusta kaipaa sekin pientä piristystä. Yksi Ikea-reissu on jo sunnuntaina tiedossa ja sieltä voin varmaksi sanoa tulevan aika monta juttua makkaria varten! Ainiin, tehän ette olekaan vielä kuullut, että me lähettiin tänään aamulla hetken innostuksesta Helsinkiin! Täällä me loikoillaan Espoossa miehen veljen kämpillä, huomenna tiedossa on ainakin Korkeasaari ja sunnuntai on vielä ihan auki.. Peukut pystyyn huomisen helteille!

Asuntomessuilla: Maailmanpylväs

”Juttusarja” Äijälänrannan asuntomessuilta jatkuu, esittelyn talo Luckista löydät täältä. Toisena kohteena meidän bloggaajapoppoolla oli YIT:n rakentama messualueen katseenvangitsija, Jyväskylän Maailmanpylväs. Sen lisäksi että asunnon parvekkeilta on täydelliset näkymät Jyväsjärvelle, on pohjaratkaisut ja tekniset yksityiskohdat viimeisen päälle hiottuja. Yhtenäinen keittiö ja olohuone, puuverhoiltu parveke, lasiliukuovia, ilmastointi jne. Ja kenelle ei kelpaisi aamupala ihastellen kaupungin siluettia, Laajavuoren korkeita mäkiä tai järvellä lipuvia veneitä?

Omaa silmääni hivelee Maailmanpylvään laatikkomainen ulkomuoto puu- ja lasiyksityiskohtineen. Erehdyin ensin epäilemään asuntojen huoneita pimeiksi talon sivujen ikkunoita katsellessani, mutta jo pelkästään parvekkeen kautta asuntoihin tulvii niin valtavasti valoa, että huoneet tuntuvat avarilta ja valoisilta läpi koko asunnon.

Kävimme tutustumassa Maailmanpylvään kahteen mallisisustettuun asuntoon – ihastuttavaan kaksioon, jonka makuuhuoneessa loikoillessa voi katsella järvelle sekä näiden kuvien kolmioon, jonka sisustuksessa on käytetty ajattomia klassikoita yhdistettynä trendikkäisiin yksityiskohtiin. Oma kuumeeni hankkia Eamesin keinutuoli ja pieni betonivalaisin kasvoivat vain entisestään, enkä voi sanoa etteikö ajatus vastaavanlaisesta kolmiosta tuntuisi houkuttelevalta eläkepäiviä ajatellen – säästyisi ainakin lumen luonnilta ja nurmikon ajamiselta, ja vaihtokauppana saisi täydelliset maisemat! Asuntomessuilla vierailevia suosittelen ehdottomasti tutustumaan myös Maailmanpylvään kolmeen hyvin erityiseen asuntoon, joista kuulema jokainen on muokattu ja sisustettu täysin omanlaisiksi, asukkaidensa näköisiksi kokonaisuuksiksi!

kurkistus asuntomessuille: esittelyssä talo Luck

Muistatteko vielä viime vuodelta Putiikkipäivän, jolloin me keskisuomalaiset (sisustus)bloggaajat kierreltiin ympäri mielenkiintoisia sisustuskauppoja tutustuen kauden trendeihin ja tuoden tutuksi kivijalkamyymälöitä? Jatkoa tälle porukalle seurasi Piipadoon tyttöjen järjestämässä kässäillassa ja nyt pääsimme viime perjantaina jälleen viettämään aikaa tällä mahtavalla porukalla, kun meille tarjoutui tilaisuus käydä etukäteen tutustumassa ensi kesän asuntomessuihin täällä Jyväskylän Äijälänrannassa. Meidän porukkamme on kasvanut sitten ensitreffien jälkeen, ja nyt meitä oli jo mukana  monen monta bloggaajaa: Piipadoo, Kultahippu, Tarinoita satumaasta, Casa Volmari, Projektila, Modernisti kodikas, Sweet living, Kotipalapeli, Kiveä ja unelmia, Valkoinen soihtu, Villa Ilona, Koti Daaliatielle, Way of passing time, Talosanomat, Sisustuskärpänen, Little big things ja Kotvasia. Kaikki tutustumisen arvoisia blogeja!

Asuntomessuilla porukkamme keskittyi muutamaan täsmäkohteeseen, joihin tutustuttiin tarkemmin itse rakennuttajien opastuksella. Kohteet on velä viimeistelemättä sekä sisältä että pihoilta, mutta siinä mielessä oltiin liikenteessä hyvään aikaan että Deko-lehti oli juuri käynyt kuvaamassa talot, ja suunnittelijat oli puunanneet muutaman nurkan kuntoon joka talosta.

Ensimmäisenä reitillämme oli upea talo Luck – moderni, pelkistetty kivitalo atrium-pihalla ja erillisellä saunarakennuksella. Ulkoapäin talo on kokonaan musta, mikä antaa talosta melko karunkin vaikutelman yhdistettynä laatikkomaiseen muotoon. Sisäpuoli ja sisustus taas on pääväriltään valkoista, ja talon listaton ja saumaton ajatusmaailma luo kivitalolle ominaisen hulppean tunnelman. Olin hyvinkin kinnostunut kuulemaan Luck-talon rakennuttajien projektin vaiheista, onnistumisista ja vastoinkäymisistä, sillä talon rakennustyyli oli täsmälleen sitä mitä tulevalta omaltakin talolta toivoisin. Ihan erityisen ihana oli kuvissakin näkyvä mattavalkoinen polyuretaanilattia sekä karmittomat välioviratkaisut, joista ideat napataan varmasti meidänkin raksaprojektiin sitten joskus.

Saunarakennuksessa on käytetty tehosteväreinä keltaista ja mustaa, kun päärakennuksessa jokaisesta huoneesta löytyy punaista. Kuten nämä värit, on sisustuskin varmasti mielipiteitä jakava, sen lisäksi että talosta löytyy kaikkien suosikkeja String-hyllystä Nappula-kynttilänjalkoihin.

Talo Luckin rakennuttajasta huokui aito innostus projektiaan kohtaan eikä mistään olekaan suostuttu tinkimään. Asiat on tehty niin monesti että lopputulos on varmasti miellyttänyt asukkaiden silmää, ja lähes koko talo on sisustettu kierrätetyillä huonekaluilla – kun kerran jotain päättää niin sen eteen on valmis näkemään vaivaa. Ihailtavaa omistautumista ja itsensä likoon laittamista!

Kuvia tuli räpsittyä Asuntomessuilla sen verran paljon että ensi viikolla esittelen vielä omissa postauksissaan asunnon Maailmanpylväs-kerrostalosta sekä erään perheen Deko-omakotitalon. Mutta ennen sitä, kertokaahan miellyttääkö Luck teidän sisustussilmää?

1 20 21 22 23 24 25 26 28