Halvalla saa kaunista

Yleensä sanotaan ettei halvalla saa hyvää, mutta kaunista sillä ainakin voi saada. Olen ollut jo pidemmän aikaa suorastaan tympääntynyt meidän arkiastioihin, toisin sanoen perinteisen tylsiin ja lähes joka kodista löytyviin Iittalan valkoisiin teemoihin. Jonkun verran meiltä löytyy myös Marimekon räsymattoa ja joitakin sekalaisia merkittömiä astioita. Murokulhoina on toimineet Ikean kulahtaneet valkoiset kipot sekä joskus myös kastehelmi-kulhot, mutta valitettavasti kastehelmiä on kaapissamme jäljellä enää muutama hassu, kun useampikin kipponen on Nooan käsissä tipahdellut lattialle.

Todellinen tarve uusille kulhoille siis oli, ja kun satuin Jyskissä käydessäni huomaamaan nämä kolme euroa maksavat keraamiset kipposet, niin olihan ne otettava mukaan. Ostin samantien kahdeksan, sillä jos joku on ärsyttävää niin se, että kaapit on täynnä eriparisia astioita, joista yhdestäkään ei saa tehtyä kokonaista kattausta. Harvemmin meillä syö yli neljää henkeä, mutta onpahan nyt kulhoja rikkoutumisenkin varalle.

Vielä kesällä kuvittelin itse tekeväni savesta vastaavat kipot ja ehkä lautasetkin, mutta nyt kun niitä ei ole alkanut kuulumaan, on ihan paikallaan turvautua suunnitelma b:hen ja ostaa kaupasta valmista. Itse asiassa ihastuin näiden kulhojen ja ikean beigejen lautasten yhdistelmään niin kovasti, että sain muutaman idean Minean huoneen uudistamiseen. Vähän maalia, uutta mattoa ja ehkä kaappiakin, hyllyt paikoilleen ja naulakko seinään. Enää puuttuu tytön suostumus ja niin, se täydellinen sinisen harmaa maali. Mutta mitäs sanotte, oliko nämä kolmen euron kipot hintansa arvoiset?

By Lassen Saxe

Tässä vaiheessa vuotta alan yleensä jo puhua vähitellen joulusta, haaveilla lähestyvästä joululomasta ja huomaan jopa töissä ajattelevani vuoden olevan melkein paketissa – aika kun kuitenkin menee niin nopeasti, että lomat ja aatto ovat edessä nopeammin kuin lopulta huomaankaan. Kun alkaa ajatella joulua, voi myös alkaa suunnitella joululahjoja (joita itse yleensä hankimme minimaalisen vähän ja vasta päivää, paria ennen aattoa). Tänä vuonna sattui nimittäin käymään niin, että suurimman lahjan ostin itse itselleni, tai oikeastaan koko meidän perheelle, sillä olohuoneeseemme on ilmestynyt jotain uutta ja erityisen ihanaa.

By Lassenin Saxe-tuoli, pitkäaikainen haaveeni jonka hankkiminen mahdollistui juuri sopivasti tässä ennen joulua pienten onnenkantamoisten kautta! Ensin ajattelin olenko suorastaan ajattelematon, kun hommaan vaaleanahkaisen tuolin pienlapsiperheeseen, mutta meillä on kaikki huonekalut aina ostettu elämistä ja varten, ja niin saa elämä näkyä tässä nojatuolissakin. Nahka patinoituu ajan saatossa ja iän tuoma tummempi sävy peittää varmasti myös mahdolliset tahmatassujen jäljet alleen, joten luulen ettei vaalea väri tai materiaalin arkuus saa meissä minkäänlaisia sydämentykytyksiä aikaan jatkossakaan. Tai jos sydämentykytyksiä on tiedossa, niin ainoastaan siksi että tuoli on käsittämättömän kaunis ja tuntuu istuvan loistavasti meidän muuten niin harmaaseen olohuoneeseen.

Kuten huomaatte olen lisäillyt olohuoneeseen joitakin jouluisia koristeita, ja vaikkei kokonaisuuden kanssa olekaan tehty ylilyöntejä (ainakaan vielä!), niin kyllä näistäkin muutamista tähdistä ja havuista jo tuli vähän jouluisempi fiilis. Vielä valoja pihalle, kuusi olohuoneeseen, vähän kullan kimalletta koriste-esineisiin, piparit uuniin ja joululaulut soimaan niin ensi kuussa jouluinen tunnelma on taattu. Tällä viikolla pitäisi myös saada viimeisteltyä seinälle diy-joulukalenteri ja askarreltua ulko-oveen havukranssi, ehkä samalla tulee juotua muutama kupillinen glögiäkin. Yksi tämän joulun hitti taitaa kuitenkin olla, jota meillä ei tulla näkemään, ja se on tonttuovi. Entäs teillä, joko joulu hiipii kotiin vai odotellaanko vielä?

Hennesin pellavalakanat

Reilu viikko sitten pyörähdin paikallisessa Hennesissä tarkoituksenani ostaa meille toiset pellavalakanat, entisten vaaleanharmaiden kaveriksi beiget. Lopputuloksena kävelin liikkeestä ulos aavistuksen yllättyneenä, kassissani nimittäin oli parivuoteen lakanapaketti, mutta lompakkoa ei tarvinnut kaivaa kassalla esille ollenkaan.

Jokunen aika sitten Hennesissä nimittäin otettiin käyttöön bonusjärjestelmä, jolla asiakas kerää puhelinta näyttämällä pisteitä ostoksistaan. Tarpeeksi pisteitä kerättyään järjestelmään alkaa tupsahdella erilaisia alennuksia, joita en itse ollut aiemmin osannut kovinkaan tarkasti selailla, puhumattakaan hyödyntämisestä. Kaikki pisteeni odottivat siis järjestelmässä sitä oikeaa hetkeä, ja yhteensä niitä oli kertynyt sen verran kivasti, että sain kävellä liikkeeseen sisään, valita jotain mieleistä ja kävellä puhelinta vilauttamalla ulos. Kätevää!

Toki olen ajan saatossa joutunut jokusen pennin Hennesillä kuluttamaan saadakseni tuon hymyn huulilleni nostattaneen alennuksen, mutta sama raha sinne olisi mennyt joka tapauksessa – pistesysteemillä tai ilman. Ja entäs ne lakanat sitten? Yhdet Hennesin pellavalakanat meillä on ollut jo muutaman vuoden, ja niistä on tykätty niin että uskallettiin ottaa toisetkin. Ensimmäisessä ja toisessakin pesussa pellavasta irtoaa melko paljon haituvaa, mutta sen jälkeen tilanne tasoittuu, lakanat pehmenee ja pian huomaat ettet enää muita tahtoisi käyttääkään. Kuivausrummun kautta käyneenä pellavalakanat on parata mitä tiedän, ja Henkkamaukalla hinta-laatusuhde on kohdillaan. Ei vain ilmaiseksi saatuna, vaan ihan rahallakin ostettuna.

1 7 8 9 10 11 12 13 28