Philips Hue älyvalot

kaupallinen yhteistyö Signifyn kanssa

Syksyn pimenevissä päivissä korostuu yksi asia yli muiden – valo. Aamulla herätessä on pimeää, töistä kotiin tullessa on pimeää, joskus taivas ei kirkastu edes keskipäivällä eikä illalla huvittaisi lähteä lenkillekään kun jo kuuden aikaan laskeutuu ympärille täysi pimeys! Vaikka valon tärkeyden onkin aina tiedostanut, on meillä ehtinyt jo parin vuoden ajan olla omassa pihassa valaistus vähän sinne päin. Niinpä päätimme tänä vuonna suunnitella kokonaisuuden toimivammaksi ja lisätä julkisivun valoisuutta käyttömukavuuden parantamiseksi. Musta talo syö valoa itseensä melko lailla, joten erilaisia valonlähteitä on tarpeen olla useampia. Nyt meiltä löytyykin spottia katosta, kohdevaloja istutuksille, liiketunnistimella toimivia yleisvaloja sekä talon ääriviivoja osoittavia kohdevaloja.

Se, mikä meille on mahdollistanut vaivattoman ja tarkoituksenmukaisen ulkovalaistuksen, on Philips Hue älyvalojärjestelmä. Kuulun itse siihen naisten vähemmistöön, joita tekniikka kiinnostaa jopa enemmän kuin useita miehiä, ja olen lähes aina valmis panostamaan teknisten laitteiden kyseessä ollessa laatuun, helppouteen ja viimeisimpään teknologiaan. Ulkovaloja valitessa hyvin tärkeäksi kriteeriksi toki nousi myös ulkonäkö, sillä valot ovat osa talon kokonaisilmettä.

Kaikki ei vielä ole läheskään valmista, joitain ylimääräisiä johtoja on piilottamatta, lasten pihalelujen säilytysongelmat on ratkaisematta ja istutuksissa on viimeisteltävää, mutta uusien valojen myötä tuntuu koti enemmän kodilta ja pimeälläkin on kiva tulla kotiin. Kuvissa näkyy meidän valitsemamme Philips Hue Lily -kohdevalot, joihin sisältyy enemmän tekniikkaa kuin voisi kuvitella. Valot yhdistetään wifin avulla niin sanottuun siltaan eli erilliseen pieneen laitteeseen, jonka avulla kodin Philips Hue valoja voi säätää. Itse säätäminen tapahtuu puhelimeen ladattavan sovelluksen avulla, tästä eteenpäin käyttö onkin sitten mahdollisimman helppoa!

Philips Hue valojen nerokkuus piilee mielestäni siinä, että ne sisältävät kaikki ominaisuudet joita kotisi valaistukselta toivot – sekä siihen päälle paljon sellaista jota et koskaan osannut edes odottaa. Yhdellä puhelimen näpäytyksella voit kytkeä valitsemasi valot päälle, vaikka itse olisit pois kotoa. Voit määrittää automaattisia asetuksia, jolloin valot syttyvät haluamaasi aikaan haluamallasi kirkkaudella. Voit myös säätää kirkkautta ja valon väriä ja halutessasi voit kytkeä päälle äänitunnistuksen, jolloin kaikki yllä mainittu hoituu pelkän äänikomennon avulla.

Vaikka olen aiemmin kuvitellut tyytyväni kodin valaistuksessa tavanomaiseen, muutti Philips Hue älyvalojärjestelmä ajatusmaailmani. Sisätiloista meiltä toistaiseksi löytyy ainoastaan sarjan yövalo lapsilta, mutta päätimme että jatkossa korvaamme kodin kaikki valot Philips Hue -valoilla sitä mukaa kun nykyiset tulee tiensä päähän. Kuvitelkaa kuinka hienoa olisi voida herätä siihen että makuuhuoneen valo syttyy herätyksen aikaan lempeän pehmeällä valolla herätellen. Tai miten kätevää olisi voida säätää kodin sisätilojen yleisvaloa kylmästä pehmeämpään lämpötilaan vuorokaudenajan mukaan. Ja sekin, että reissussa ollessa tiedät valojen syttyvän kotona joka ilta tiettyyn aikaan, jotta koti näyttäisi silloinkin asutulta. Itselleni Philips Hue avasi kokonaan uuden valaistuksen maailman kymmenine mahdollisuuksineen. Tänä viikonloppuna valot säädetään halloweenin teemaan sopivalla punaisella!

Tuusulan asuntomessut 2020

Olen valikoiva asuntomessuilla vierailija. Ensinnäkin harkitsen joka vuosi sitä, onko minusta messuille lähtijäksi juuri sinä kyseisenä vuonna, sillä kiinnostavia kohteita pitää olla yleensä useampia, jotta Jyväskylästä saakka kannattaa lähteä ajamaan messuille (missä ne nyt silloin sattuvatkaan sijaitsemaan). Toiseksi valitsen aina etukäteen ne kohteet, joissa haluan ehdottomasti vierailla ja muissa käyn vain sitten, jos aikaa jää. Messuilla kun helposti pysähtyy haaveilemaan pienimmistäkin yksityiskohdista, ja aikaa yhdessä kohteessa voi hyvinkin hujahtaa enemmän kuin oli tarkoitus.

Tänä vuonna vierailin Tuusulassa asuntomessuilla, jo ihan senkin vuoksi että sieltä löytyi kahden tutun suunnittelijan kohteita. Lisäksi koko kesän jatkunut pihaprojektimme kaipasi vielä muutaman ajatuksen selkiyttämistä, joten inspiraatio pihasuunnittelussa oli ihan tervetullutta. Tälläkään kertaa en kuitenkaan ehtinyt kiertää kuin murto-osan kohteista ja kuvasaldokin keskittyy sen vuoksi omiin suosikkeihini. Olkaapa hyvät siis, muutama kiinnostava kohde tämän vuoden messuilta!

Honka Huomen

Honka Huomen ihastutti maanläheisyydellään niin sävyvalinnoissa kuin pohjan suunnittelussakin. Talo ei ole millään muotoa pröystäilevä, vaan ennemminkin se viestii tehokkaasti käytetyistä neliöistä, järkevästä rakentamisesta ja toimivasta sijoittelusta. Missään nimessä Honka Huomen ei ole liian tavallinen tai tylsäkään, vaan ihana perhekoti, josta löytyy tarvittava ja vähän päällekin. Rakastuin erityisesti ajatukseen erillisestä sauna-kylpyhuonetilasta joka yhdistyi muuhun taloon ihastuttavan viherhuoneen kautta. Ystäväni Maru Hautala on tehnyt oikein hyvää työtä sisustussuunnittelun kanssa, ja talon ulkokuori on täydellisessä symbioosissa sisätilojen kanssa. Tämä on kohde, jonka pohjapiirustus kannattaa laittaa itselle ylös, jos kompaktin yksitasoisen perhekodin rakentaminen on haave tulevaisuudessa!

Hevi kivitalo Lumitiikeri

Kivitalot hyvinkin usein luovat mielikuvan jostakin hulppeasta, ja niin on kyllä asian laita Laura Seppäsen sisustaman Lumitiikerinkin kanssa. Kokonaisuudesta ei tunnu puuttuvan mitään, talo on täynnä kiinnostavia huoneita sekä yksityiskohtia ja sisustusesineet on suoraan tämän hetken trendeistä. Jos jostain kohteesta voisi viedä omaan kotiin kaikki irtokalusteet, olisi oma valintani epäilemättä tämä. Lumitiikerin suurin vahvuus upean sisustuksen lisäksi on Blau interiorin käsittämättömän hienot kiintokalusteet niin keittiössä, kylpyhuoneissa kuin vaatehuoneessakin.

Finnlog Hetena

Jos tarkastellaan pelkästään taloa, sen arkkitehtuuria, materiaaleja sekä tunnelmaa, on yksi alueen taloista ylitse muiden. Ilmeensä uudistaneen Finnlogin Hetena on nimittäin upea kaikkinensa, talo jollaisen rakentaisin itsellenikin milloin tahansa! Täydellinen atrium-piha, yksitasoinen clt-talo joka henkii 70-lukua käytävineen ja rimoituksineen ja kekseliäästi käytetty puupinta, jota ei ole maalattu lainkaan (talon väritys on saatu aikaan ”polttamalla” laudan pintaa). Tämän kohteen sisustus olisi mielestäni saanut mukailla talon henkeä paljon selkeämmin (sisällä ei tullut kuvattua juurikaan inspiraation puutteen vuoksi), mutta kaikki muu talossa oli niin upeaa että kohde jätti selvän raksakuumeen jälkeensä. Itse asiassa tämän nykyisen talomme kanssa lähdimme aikanaan suunnittelussa liikkeelle yksitasoisesta atriumpihaisesta talosta, mutta suunnitelmat muuttuivat matkan varrella. Jos vielä joskus rakennamme toista kotia, kaivan silloin esiin Finnlog Hetenan kuvat ja aloitan haaveilun niistä.

Kastelli Kuori 115

Kastellilta messuilta löytyy parikin kohdetta, mutta itse ehdin tutustua vain Kastelli Kuori 115:een. Kuori 115 sisustusta on ollut suunnittelemassa taitava Sanna Siik-Keskisarja, ja lopputulos on mitä harmonisin ja rauhoittavin yhdistelmä tämän hetken trendejä ja kestäviä klassikoita. Beigen eri sävyt, pehmeät materiaalit ja paljon puuta. Kastelli 115 on kuin valmiina odottamassa tulevia asukkaitaan. Veikkaan että tämä kohde nousee kaikessa ihanuudessaan useimpien messukävijöiden top3-listalle.

Joko te olette ehtineet käydä messuilla tai tutustua kohteisiin median kautta? Löytyikö omia lemppareita ja vaikuttaako suosikin valitsemiseen enemmän itse talo vai sisustus?

DIY rainbow seinäkoriste

Sateisten päivien innoittamana löysin yllättäen inspiraation alkaa askartelemaan ja kaivoin kaapista jo aikoja sitten ostamani langat. Olin ajatellut tehdä langoista Nooan huoneeseen pienen sateenkaaren seinäkoristeeksi, mutta projekti unohtui (aivan kuten niin moni muukin aloittamaton tai jo aloitettu projekti viime vuosina..) aina jonkin kiireisemmän asian myötä enkä koskaan saanut aikaiseksi aloittaa – paitsi nyt!

Kaikki tarpeellinen onneksi jo löytyi kaapista, valmiiksi valitut lankasävyt sekä rungoksi tulevat metallilanka sekä ohuempi puuvillalanka. Usein tällaisiin seinäkoristeisiin taidetaan käyttää köyttä, mutta koska lähikaupasta ei löytynyt sopivaa, ostin ohutta puuvillalankaa. Köysi olisi ollut siinä mielessä kätevämpi, että se on jo itsessään riittävän paksua, joten värilankojen pyörittelyn sen ympärille voi aloittaa samantien. 

Minun omassa sateenkaaressani työvaiheet olivat kuitenkin seuraavanlaiset. Ensin päätin sopivan mitan pisimmälle ”kaarelle” eli tein langasta hyvän mittaisen pötkön kerimällä lankaa edestakaisin. Arvioidessani pötkön olevan sopivan paksuinen, katkaisin langan ja tein neljä samanlaista, jokaisen vain aina edellistä hieman lyhyempänä.

Seuraavaksi kieputtelin jokaisen pötkön ympärille melko tiheällä välillä ohuehkoa rautalankaa, jotta pötköjä olisi helppo myöhemmin taivutella haluttuun kaarevaan muotoon. Rautalangalla päällystettyjen pötköjen päälle kieputtelin vielä kaksi kerrosta värilankaa. Lopuksi sommittelin pötköt sateenkaareksi, päättelin langat, leikkasin puuvillalangan päät auki ja sidoin pötköt yhteen rautalangoilla pujottelemalla kolmesta kohdasta sateenkaaren nurjalta puolelta. Viimeisenä vielä lisäsin ylös pienen rautalankakoukun ja näin diy-sateenkaareni oli valmis ripustettavaksi seinälle.

Aika söpö, vai mitä! Tämä askartelu oli sen verran helppo ja melko nopeakin että seuraavaksi taidan tehdä samanlaisen mutta eri väreillä myös toiseen meidän lastenhuoneista. Tämä sopisi kivasti vaikka synttärilahjaksikin, ja tekemiseen voi ottaa mukaan myös lapset – kouluikäinen osaisi varmasti tehdä sateenkaaren jo täysin itsekin.

1 2 3 4 28