Paras pavlova

Vaatimattomasti nimesin tämän parhaaksi pavlovaksi, mutta koska resepti on ystävältä saatu ja tämän valehtelematta on parasta pavlovaa, jota olen koskaan syönyt, niin nimi taitaa olla vähintäänkin oikeutettu. Pavlova ei ole koskaan lukeutunut omiin lempiherkkuihini, koska usein niissä maistuu kananmuna ja täytteenä pelkkä kerma ei vain toimi. Tämä ystävällä ensimmäistä kertaa maistamani pavlova kuitenkin muutti tilanteen niin että tänä kesänä meidänkin kahvipöydässä on tarjottu pavlovaa huolestuttavan usein. Koostumus on täydellinen, pinnalta rapea, keskeltä pehmeä ja ulkoreunoilta paikoittain jopa sitkeä. Testatkaa, ette varmasti tule pettymään.

PAVLOVA

5 kananmunan valkuaista

2 dl sokeria

2 tl maissitärkkelystä

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl valkoviinietikkaa

1 prk kuohukermaa

1 prk maustettua rahkaa sitruuna

marjoja

Vatkaa valkuaisia täysin kuivassa metalli- tai lasikulhossa. Kun valkuaiset ovat kunnolla jo kiinteää vaahtoa, ala lisätä 1,5 dl sokeria vähitellen, koko ajan vatkaten. Kun vaahto on lähes valmista eli kunnolla kiinteää, sekoita ensin keskenään loput 0,5 dl sokeria, maissijauho, vaniljasokeri ja leivinjauhe, ja lisää vaahtoon. Lopuksi sekoita joukkoon valkoviinietikka.

Nostele vaahto leivinpaperilla vuoratulle pellille haluamaasi muotoon ja paista 125-asteisessa uunissa noin tunti. Itse kokeilen varovasti haarukalla pintaa koputellen, milloin pinta tuntuu rapsakalta. Sulje uuni ja anna pavlovan vielä jäädä uunin jälkilämpöön vartiksi-puoleksi tunniksi.

Vatkaa kerma ja sekoita rahkan ja sokerin kanssa. Lisää seos jäähtyneen pohjan päälle ja kaada päälle marjoja. Pavlova on parhaimmillaan samana päivänä syötynä.

NOSH vaatekutsut

Eilen meillä tosiaan pidettiin NOSH vaatekutsut ison kaveriporukan kanssa, ja hyvä niin, sillä ystäviä näkee arjen kiireessä aivan liian harvoin. Meillä kun molemmat lapset viettää synttäreitään helmikuussa, niin yleensä syksyisin on ollut kiva järjestää vaatekutsuja – jo pelkästään siitäkin syystä, että pääsee leipomaan ja kutsumaan kerralla enemmän kahvittelijoita kylään. Muistatteko viime syksynä kun olin juuri vannonut, etten varmasti pitäisi mitään kekkereitä väliaikaisasunnossamme, mutta lopulta pidin kuitenkin NOSH kutsut juurikin näihin samoihin aikoihin?

Nyt oli loistava tilaisuus muutenkin pitää kutsut, sillä NOSHilta oli päivää aikaisemmin julkaistu uusi lastenmallisto ja naisten uutuudet olivat olleet myynnissä noin kuukauden verran. Luottoesittelijänäni on jo pidemmän aikaa toiminut kaunis ja positiivinen Reetta, jonka oman NOSH-ryhmän löydät facebookista. NOSHin vaatteita voisi ihan yhtä hyvin tilata itse netistäkin, mutta itselleni nämä kutsut on aina ollut se juttu, kun vaatteita pääsee sovittelemaan ja näkemään livenä. Monet omista suosikeistani eivät välttämättä niinkään säväyttäneet tuotekuvissa, mutta sovittelijoiden päällä niihin ihastui. Lisäksi Reetan kautta tilaamalla tukee Reetan työtä yrittäjänä. 

Tarjoiluja sain tällä kertaa varata reilusti, ja osan tein gluteenittomana ja laktoosittomana sekä kasvisversiona. Suolaisella puolella oli tarjolla kinkku-voileipäkakkua gluteenittomalla vuokaleivällä, lohi-ruisnappeja, salaattia ja italialaista piirakkaa gluteenittomalla pohjalla. Piirakkapohjan tein Mamma rimpuilee -blogin loistavalla ohjeella ja täytteeksi laitoin 3dl ruokakermaa, 2 kananmunaa, 150g emmentalraastetta, pinaatinlehtiä, fetajuustoa, aurinkokuivattua tomaattia, pinjansiemeniä ja suolaa sekä pippuria. Piirakka hupeni hetkessä myös tavallista ruokavaliota noudattavien lautasilta, ja väittäisinkin tämän olevan paras gluteeniton piirakka, jonka olen koskaan tehnyt!

Makeissa tarjottavissa meillä oli cake popseja, sitruunamuffinsseja ja daim-kakkua. Daim-kakun tein kolminkertaisella taikinalla ja gluteenittomana, ja siitä jäikin sen verran syömistä vielä seuraavillekin päiville että viikonloppuna on ehkä tehtävä muutama extralenkki siitä hyvästä. Makeat herkut taisivat nekin maistua vieraille hyvin, vaikka itse tuskastelen joka kerta erityisruokavalioiden kanssa, koska ensin tuntuu siltä, ettei keksi mitään leivottavaa ja lopulta teen kaiken vanhoilla tutuilla ohjeilla, korvaten vain maitotuotteet laktoosittomilla ja jauhot gluteenittomilla. Mietin myös eilen pöytää kattaessani, että olisin jonkinlaisen leivonnaisten koristelukurssin tarpeessa – tai ehkä suurin syy sille, että kaikki kakkuni ja muut leipomukset ovat lähes syömäkelvottoman näköisiä on se, että koristeluvaiheessa yleensä aika loppuu ja jätän homman puolitiehen. Siitäkin huolimatta, että joka kerta lupaan seuraavalla kerralla panostaa myös ulkonäköön – ja ihan joka kerta tilanne on lopulta sama viime hetken paniikki.

NOSHilta tilasin vaatteita sekä itselleni että lapsille. Minea ihastui lilaan joutsenmekkoon, ja itse tykkäsin pupukuosista leggareissa ja yksivärisistä taskumekoista. Nooalle otin peruskäyttövaatetta pitkähihaisten paitojen puolelta, ja molemmilla lapsilla oli tarvetta tuubihuiveille. Naisten puolella suosikkejani oli ainakin Hippu tunika sekä valkoinen ja musta poolo. NOSHin toimitus on aina ollut supernopea, joten jo ensi viikolla minulla on varmasti näyttää teille sovituskuvia meidän hankinnoista.

Joko te olette ehtineet katsoa NOSHin uutuudet ja löytää omat suosikkinne? Vinkkinä jyväskyläläisille, että Reetalta kannattaa kysellä avoimia ovia, jos tahtoo päästä näkemään malliston livenä. Aina voi tietenkin myös varata omat kutsut, jos syksyn aikataulut antaa periksi!

Vuohenjuustoleivät

Uusi suosikkini pikkusuolaisista tarjottavista on vuohenjuustoleivät, jotka aika lailla vievät kielen mennessään. Idea lähti siitä, kun suosittelin ystävälleni Jyväskylän Espressohousen ciabattaa, ja ystäväni myös ihastuttua siihen ehdotti josko kokeiltaisi tehdä vastaavia itse. Niinpä näitä on nyt tehty lähes liukuhihnalla, välillä vuohenjuustolla ja välillä lapsiystävällisemmällä halloumilla. Halloumi toimii myös, mutta ei silti ole vuohenjuuston voittanutta. Kokeilkaa ja ihastukaa!

tarvitset:

ciabattaa tai muuta vastaavaa leipää

vuohenjuustoa

  voita

sinappia

viikunahilloa

saksanpähkinöitä

yrttejä tai herneenversoa

Sivele ensin leivälle voita, sitten hyvin ohuelti sinappia ja vielä kerros viikunahilloa. Paista vuohenjuustokiekot (oma vinkkini on paistaa juusto leivinpaperin päällä pannulla, melko kovalla teholla) ja lisää ne leivälle. Viimeistele murskatulla pähkinällä ja yrteillä.

1 4 5 6 7 8 9 10 35