Joulun aikaan tulee usein kyläiltyä enemmän kuin tavallisesti, ja kylään mentäessä on kiva viedä mukanaan pieni tuliainen. Suklaarasia on ehkä se helpoin vaihtoehto, mutta hyvin pienellä vaivalla saa aikaan jotain itsetehtyäkin. Yhtenä jouluna tein muutamille ystäville söpöjä keksipurkkeja, toisena askartelin pari daavidintähteä oksista, kerran leivoin noin kymmenen jouluista suklaakakkua ja tänä vuonna voisin pakata kauniiseen rasiaan itse tehtyä granolaa, sillä herkullinen mysli on ollut monen viikonloppuaamuni pelastus. Ja hei, voiko tästä enää herkkujen valmistaminen helpommaksi mennä!
Herkkumysli
7 dl kaurahiutaleita
3 dl pähkinäsekoitusta
1/2 dl öljyä
1/2 dl hunajaa
1 dl banaanilastuja
1 dl vohvelia (esim Tigerin hollantilaisia vohvelikeksejä)
Murskaa pähkinät, banaanilastut ja vohvelit. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja paahda 200 asteisessa uunissa noin 10 min. Kääntele mysliä tarvittaessa paistamisen aikana.