ALL BLACK

jattineule IMG2 jattineule IMG3 jattineule IMG4 huivi // Vila

neule, trikoopaita, housut ja laukku // H&M

kengät // Impulsjattineule IMG6 jattineule IMG7

Raskausajalta on jäänyt muutamia asukuvia laittamatta tänne blogiin, mutta ajattelin niistä vielä kahdet julkaista kun ne edustaa aika hyvin mun perusyyliä, olin sitten raskaana tai en. Meillä oli muuten viime yö täyttä hulabaloota, Minealla on kunnon yskä, siihen päälle nousi kunnon kuume ja varmaan kurkkukipukin, joten koko yön ramppasin kahden huoneen väliä lapsen luota toisen luokse kun Minea itki joka yskäisyllä ja vauva vaati ruokaa lähes tunnin välein. Koitettiin Nikon kanssa tehdä vuorojakoa, mutta Minealle ei oikein meinannut kelvata kuin äiti – äitiä on siis tänään vähän väsyttänyt!

Päivän väsymystilaan sopivasti tässä vähän harvinaisempaa asua siinä mielessä, että koko vaatetus on yksivärisesti mustaa. Harvemmin tulee pukeuduttua päästä jalkoihin yhteen väriin, ja jos tulee on sen ehdottomasti oltava musta. En voisi kuvitella esim kokovalkoista asua itelleni, harmaa ehkä voisi mennä mutta senkin kanssa ennemmin yhdistelen jotain mustaa tai valkoista. Tämä asu on suunnilleen raskausviikolta 34-35, maha siis lähestulkoon on isoimmillaan mitä koko raskausaikana. Kovin jättimäiseksi se ei ehtinytkään kasvaa, mutta yhtä hyvin tällä asuyhdistelmällä menisi loppuun saakka, ja neule tulikin ostettua sitä ajatellen. Vartalonmyötäinen trikoopaita ja jättimäinen, paksu neule jolla tarkenee plussakeleillä liikkuessa autolla – mun käytetyimpiä asuja etenkin syksyllä ja keväällä.

Nyt on parina viime päivänä käynyt mielessä josko pitäisi hommata muutama imetystoppi. Periaatteessasitä kyllä pärjää ihan normipaidoillakin, mutta olisihan se huomattavasti helpompaa ja ehkä vähän peittävämpi imettää vain raottamalla paitaa. Enpä tiedä..ootteko te kokeneet imetyspaidat hyödyllisiksi? Mulla ei koskaan ole yhtään sellaista ollut, mutta Minean kanssa tuli vauvakuukausina ehkä liikuttuakin vähemmän ihmisten ilmoilla. Kuulutteko te muuten julkisesti imettäviin vai käyttekö hoitamassa ne hommat suljetuissa tiloissa omassa rauhassa?

KELTAISTA TALVEN KESKELLE

 kevatmuotia IMG2

takki // Mango

huivi // Vila

neule // Gina Tricot

housut // H&M

kengät // Impulskevatmuotia IMG4

kevatmuotia IMG1

Heti perään lisää asukuvia tältä päivältä, kun vetäisin kotimatkalle viikonloppuna Lahdesta ostamani keltaisen neuleen. Todellakin, uskaltauduin ostamaan jotain näinkin värikästä kevätfiiliksissäni vaikka maisemat onkin jotain ihan muuta kuin keväiset, ja kieltämättä pieni pääsiäistipuolo tässä superpaksussa pallomaisessa neuleessa tuli! Perjantaina lähdettiin Lahtea ja mummoloita kohti, lauantaina nähtiin kavereita ja sukulaisia ja eilen meni päivä ensin ristiäisissä ja sitten mulla ilta blogitapahtumassa Helsingissä. Kirjoittelen noista vielä huomenna lisää, tänään ei ajatus tunnu juoksevan juuri ollenkaan vaan päässä humisee nuha ja yskä, jotka taisin tuoda tuliaisina reissusta. Eipä tässä ole tarvinnutkaan sairastaa koko talvena, joten kait sitä yhden pienen flunssan kestää, jos ei vaan synnytys käynnisty näillä oloilla – voin kuvitella kuinka finaalissa olisin jo parien kunnon suppareiden jälkeen kun jo nyt silmät painaa ja jalkoja särkee. Kotiuduttiin reissusta tänään jo hyvissä ajoin, mutta poikkeuksellisesti mulla on eteisessä pari kassiakin vielä purkamatta kun en jaksanut muuta kuin pienet pulkkailut, noutoruokaa ja telkkaa. Huomenna palataan sitten ryminällä taas normiarkeen.

Lahdessa tuli lauantaina pyörittyä kaupungilla ja osteltua muutakin vaatetta mulle, Möhikselle ja Minealle. Matkaan tarttuneen kassillisen lisäksi mun äiti oli ehtinyt hommata perusvaatetta vauvalle jonkin verran, joten mä luulen että pistän shoppailuhanat kiinni seuraaviksi pariksi kuukaudeksi muutamaa ennakkoon suunniteltua ostosta lukuunottamatta. Äitiysloma ei todellakaan tee hyvää mun rahankulutukselle, mutta niinhän se taitaa aina olla että silloin kun on aikaa ei ole rahaa ja toisinpäin! Hyvää uutta viikkoa!

TOIVEPOSTAUS: RASKAUSMUOTI

raskausmuoti IMG1 raskausmuoti IMG2

Toivepostausten viimeinen juttu on raskausajan pukeutumisesta, josta saan yllättävän paljon kyselyjä ja kehuja, vaikka suoraan sanottuna itestäkin tuntuu että ideat on aika vähissä ja vaatekaappi tuntuu olevan kymmenesosa normaalista. Ja niin se varmasti tällä hetkellä onkin, kun maha on jo oikeasti niin iso että kaikki napitettavat paidat on jääneet pieniksi, löysemmät topit jää mahan päälle keikkumaan liian lyhyinä ja takeista päälle mahtuu enää muutama. Toisaalta kyllä vielä viikoilla 30 ja vähän päälle pystyin käyttämään lähes kaikkia paitojani, ja nyt tässä vaiheessa tietää jo ettei tätä maha-aikaa ole kuin pari vaivaista viikkoa jäljellä, joten vaatekriisiä ei todellisuudessa tarvitse potea kuin viitisen viikkoa. Niin lyhyt aika menee vaikka samassa hupparissa ja kotihousuissa päivästä toiseen!

Alkuun tuli tosiaan käytettyä ihan samoja vaatteita kuin ennenkin raskautta, paitsi että tässä raskaudessa siirryin paaaaljon aiemmin äitiyshousuihin kuin Minean kanssa. Mineaa odottaessa käytin tavallisia housuja melko pitkäänkin, mutta kait toisella kierroksella maha on sen verran alempana jo alusta lähtien että kuminauhasysteemit ei houkuttanut ei sitten ollenkaan. Ostin Hennesistä kolmet äitiyshousut, joista kahtia on tullut pidettyä koko ajan. Viime viikolla mammaosaston ohi kulkiessani huomasin että harmaista skinny-farkuistani oli tullut uusia superkivoja värejä kevääksi. Muutenkin sanoisin että ehdottomasti parhaat äippähousut löytyy H&M:ltä, jos haluaa pysyä samassa housu- ja farkkutyylissä kuin ennen raskautta. En suoraan sanottuna tietäisi menisinkö koko raskausajan mekoissa ja hameissa ellei olisi näitä Hennesin housuja.. Toinen pelastus on ehdottomasti ollut nämä MamaMialta saadut kevyttoppikset, jotka vedän myöskin jalkaan lähes päivittäin puistoillessa ja ulkoillessa Minean kanssa.

raskausmuoti IMG3 raskausmuoti IMG4 raskausmuoti IMG5 raskausmuoti IMG6

Nyt kasvaneen mahan kanssa on eniten tullut käytettyä erilaisia neuleita yhdistellen niitä näihin kahtiin äitiyshousuihin ja mustiin perusleggareihin. Tykkään muutenkin ostaa reilunkokoisia neuleita ja paitoja, joten yksikään ei jää käyttämättä mahan hävittyäkään. Jo syksyllä ostin tuon harmaan kietaistavan villakangastakin Mangosta sillä ajatuksella että se käy niin raskaana kuin ilman mahaakin – suosittelen siis tekemään raskausajan hankinnat nii että vaatteesta voi valita normaalin koon kunhan vaate on malliltaan kasvavalle mahalle sopiva. Mullakaan ei housuja lukuunottamatta taida jäädä yksikään vaate kaapin pohjalle raskauden jälkeen, vaan kaikki jatkaa käytössä ihan niin kuin tähänkin asti.

Pari mekkoakin on pitänyt hankkia, ja niissä suosin melko vartalonmyötäisiä malleja. Toinen vaihtoehto olisi löysät mekot yhdistettynä vyöhön raskausmahan päällä, mutta mä olen ehkä huonoin ikinä yleensäkään käyttämään minkäänlaisia vöitä. Löysä mekko ilman vyötä taas korostaa mahan ja kropan suuruutta entisestään, joten asussa pitää ehdottomasti olla jokin tiukempi kohta, josta näkee mistä maha alkaa ja mihin se loppuu. Suoraan rinnoista alaspäin levenevä mekko on ehkä pahin mitä mä voisin itelleni raskausaikana päälleni pukea! Jättimäiset neuleetkin on paljon parempi vaihtoehto kun niissä edes reidet on se kohta, joka kertoo ettei tässä nyt ihan niin valasmaisissa mitoissa olla.

Löysiä neuleita, parit äitiyshousut, leggarit, muutama kiva mekko, kireitä toppeja neuletakkien kanssa – siinäpä oikeastaan ne jutut joilla mä olen raskausajan pärjännyt. Juuri mitään ei ole tarvinnut hankkia vain raskausmahaa varten, ja nyt loppumetreillä olen turvautunut välillä miehenkin vaatekaappiin, josta on löytynyt esim kivoja neuleita hihat käärittyinä ja omankin vaatevalikoimani luottojuttu, farkkupaita. Raskaana ollessa parasta on kuitenkin se, ettei muutamat lisäkilot tunnu missään, hymy on koko ajan herkässä ja maha saa kuitenkin kaiken huomion, joten vaatteet on loppujen lopuksi melko pienessä roolissa!

1 2 3 4 6