HKI

25 heinäkuun, 2016

Huuuuh! Takana on about tuhat kilometriä moottoritietä ja pari eri yöpaikkaa, kodin eteinen on täynnä reissussa mukana olleita kasseja ja pesukone on pyörinyt koko illan tauotta. Sitähän se reissaaminen on, mahtavia muistoja tien päältä ja jälkeenpäin vähintään parin päivän palautumista kotona. Helppoahan tämä nyt vielä on kun voi lorvia kotona seuraavat päivät, mutta miten sitä sitten jaksaa lähteä yhtään mihinkään, kun tietää, että arki vyöryy samantien täysillä päälle, kun on vasta ehtinyt kotiutua?

Aavistuksen epäonnisemman Tykkimäen visiitin jälkeen emme yksinkertaisesti voineet ajaa Linnanmäen ohi, kun perjantaina saavuttiin Helsinkiin. Teiltäkin sain sen verran hyvät suositukset Lintsille, että kävimme itse toteamassa, kuinka loistavsti siellä oli kaikenikäiset huvipuisto-kävijät huomioitu – ja kyllä, meillä Nooakin jo tajuaa sen verran hauskanpidon päälle, että tyyppi istui naama hymyssä siskonsa vieressä minikarusellissa ja pyörivissä kahvikupeissa. Tuskin Minean kanssa oltaisi aikanaan lähdetty varta vasten huvipuistoon, mutta lahden lapsen kanssa tehdään asioita välillä pienemmän, välillä isomman ehdoilla, ja sen huomaa, kuinka myös Nooa toivoisi voivansa osallistua mahdollisimman moneen. Anyway, Lintsi oli täydellinen – tunnelma oli ihana, laitteet monipuolisia, alueelta löytyi myös leikkipaikkoja, kioskeissa palvelu pelasi eikä jonoja juurikaan ollut ja mikä tietenkin tärkeintä, koko perhe viihtyi.

Lintsiä (ja ehkä yhtä supernopeaa pyörähdystä Zarassa) lukuunottamatta meillä meni viikonloppu Espoossa Nikon veljen pojan rippijuhlien valmisteluissa ja itse juhlissa sunnuntaina. Leivoin juhliin pari kakkua, ja lopulta söinkin niitä ehkä palan liikaa, koska illalla olo oli sellainen, että vannoin jättäväni sokerin loppuelämäkseni. Blogiin on unohtunut ihan kokonaan kertoa, että olen viimeiset reilu kolme viikkoa noudattanut aika tiukkaa ruokavaliota, johon sokerit ei kuulu, mutta nyt olin päättänyt viettää vapaapäivää dieetistä. On hassua huomata, kuinka toisaalta helppoa ruokavaliota on ollut noudattaa, mutta heti pienenkin lipsumisen jälkeen himo herkkuihin heräsi lähes entisenlaisena takaisin. Aion tästä taistella vielä pari päivää tiukemmalla linjalla, mutta koska motivaatio tuntuu taas olevan vähän hakusessa, niin kertokaahan mulle, oletteko kukaan sokerilakkoillut, kuinka pitkään ja huomasitteko eroa omassa olossa?

Tykkimäki

21 heinäkuun, 2016

Rentouttavaa lomailua lasten kanssa kivassa kotoisassa huvipuistossa, juostaan laitteesta toiseen, syödään välissä jätskiä, tahmataan sormet hattaralla ja nauretaan niin että mahaan sattuu. Joo aivan, tätähän se meidänkin tänpäiväinen Tykkimäki-reisssu olisi varmaan voinut olla, mutta kun ei ihan ollut. Eikä ihan melkeinkään, sillä Nooa päätti skipata automatkalla päiväunet kokonaan eikä poika lopulta päässyt pituusrajoitusten ym takia yhteenkään laitteeseen, joten uskotte varmaan kun sanon, että iltapäivä tosiaan oli jokseenkin hermoja raastava. Toivottavasti kukaan teistä ei ollut todistamassa meidän porukan hermojen kiristelyä – tai jos oli, niin pahoittelen ja tyynesti totean, että hipsimme vähin äänin autolle ja kotiin jo hyvissä ajoin iltapäivällä.

Voi olla, että hieman dramatisoin päivän kulkua, mutta annan kyllä siitä huolimatta muuten niin kivalle Tykkimäelle risuja, ettei alle 90-senttisille lapsille löytynyt kuin kolme (?) laitetta, joihin aikuisen kanssa pääsisi. Osta siinä nyt sitten itsellesi lähes kolmenkympin ranneke, että pääset sahaamaan leppäkertun ja kahvikuppien väliä viideksi tunniksi. En usko, että yhdenkään huvipuiston toiminta jäisi siitä kiinni, jos vaikka kahteen laitteeseen pääsisi aikuinen pienen lapsen viereen seisomaan ihan ilmaiseksi – varsinkin kun alueelle kuitenkin joutuu ostamaan viiden euron aluelipun. Tykkäsimme Tykkimäestä pari vuotta sitten Minean kanssa hirmu paljon (ja Minea tietenkin viihtyi myös tänä vuonna), mutta olisi varmasti jäänyt nyt käymättä, jos olisin tiennyt, ettei Nooalle löydy alueelta mitään puuhaa. Vähän tunnelmaa latisti myös järjettömän pitkät jonot kassoille, eikä ongelma vaikuttanut olevan missään muualla kuin tehokkuuden puutteessa. Sisään pääsimme nooeammin ostamalla pihalla liput netistä, hattaraa jonotettiin vähintään vartti ja jäätelöpallojen pyörittäminen oli myyjillä niin ruosteessa, että pallot jäi ostamatta jo pelkän jonon vilkaisun perusteella. Hyvin harvoin ajattelen mistään näin kovin kriittisesti, mutta tiedättehän sen kun sylissä kiljuu 1,5-vuotias ja toivot, että asiat sujuisi mahdollisimman mutkattomasti.

Kirjoitin Tykkimäestä jo edellisen käynnin jälkeen pari vuotta sitten, ja silloinkin taisin todeta, että paikka on ehdottomasti parhaimmillaan noin 3-12-vuotiaiden lasten kanssa vieraillessa. Laitteet ei ole mitään superhurjia, vaan juuri sopivia tuollaiseen vähän kotoisampaan huvipuistoon, jonka yleisfiilis on jotain jättimäisten huvipuistojen ja pienempien tivolien väliltä. Viime kerralla testasimme myös aqua parkin, joka olisi sekin takuuvarmasti ollut Minean mieleen tänäkin vuonna. Jos siis aikaa on enemmän kuin yksi päivä (ja jos sattuu vieläpö niin hyvä tuuri, että säätkin suosii auringonpaisteella), niin suosittelen Kouvolan visiitillä käymään huvipuiston lisäksi vesipuistossa.

Meidän kanssa samaan aikaan Tykkimäkeen lähti mun puolen sukulaisia, ja oli erityisen kiva kun Mineallekin oli seuraa pikkuserkuistaan. Nooan matkan kohokohta oli varmaankin alueelta löytyvä kotieläinpuisto, jossa pääsi silittelemään niin pupuja, ponia ja possua kuin lampaita ja kilejäkin. Huomenna meidän suunta on kohti Helsinkiä, ja tässä vähän kahden vaiheilla mietin, kannattaako samalla käydä pikaisesti Lintsillä lasten kanssa ottamassa uusintakierrosta huvipuistolaitteista. Kysynpä kuitenkin ensin teiltä, löytyykö Lintsiltä puuhaa Nooan ikäiselle? Tai ihan vain kiteytettynä pariin sanaan, Lintsille vai ei, suosittelisitko 1- ja 4-vuotiaiden kanssa? (Ja kyllä, olen käynyt Lintsillä, mutta siitä on varmaan yli kymmenen vuotta aikaa?!!)

Kokemuksia uimakoulusta

5 heinäkuun, 2016

Muistatte varmaan, kuinka kerroin Minean osallistuneen kesäkuun alussa uimakoulu Pikku joutsenen järjestämään uimakouluun? Uimakouluviikko oli Minealle varmasti kesän mukavin juttu, sillä tyttö oli uudesta harrastuksestaan niin innoissaan, että toivoi ajan kuluvan hitaammin, ettei uimakoulu koskaan loppuisi. Joka kerta altaaseen päästyään leveä hymy levisi Minean kasvoille, ja altaassa polskittiin reippaammin kuin koskaan ennen. Miten mahtavaa, kun löytää sen oman jutun, josta innostuu palavan aidosti, ja vaikka aiemmin uiminen on enemmänkin ollut Minealle jännittävä asia, karttui rohkeus huimasti jo pelkästään tuon viikon aikana!

Meille osallistuminen Pikku Joutsenen uimakouluun tarjoutui blogin kautta, ja rehellisesti sanottuna en olisi varmaan itse osannut uimista ajatellakaan tälle kesälle. Aikoinaan koitimme päästä vauvauintiin, mutta Minean syntymävuonna tilanne oli erityisen huono Jyväskylässä, kun isoin kaupungin käyttämistä uimahalleista oli remontissa. Niinpä asia sitten jäi, eikä olla kovin montaa kertaa käyty uimahallissakaan talvikaudella. Päälle 2-vuotiaana Minea oli selvästi rohkeampi ja uskalsi järvessäkin uida kellukkeiden ja uimarenkaan turvin, mutta viime kesänä käsipohja ja muutama uskaliaampi kastautuminen oli ne, joilla mentiin lähes koko kesä. Uintirohkeus on varmasti melko pitkälti kiinni siitä, kuinka tuttua syvemmissä vesissä uiminen on eli kuinka paljon perheen tulee käytyä uimahalleissa, lomamatkoilla tai rannalla kesäisin. Myönnän, meillä uiminen on jäänyt todella vähäiseksi, vaikka Minea selkeästi tykkää leikkiä vedellä ja vedessä.

Ensin jännitin itse, miten rohkeasti Minea menisi veteen kun kyseessä on syvä allas ja päälle pitäisi pukea kelluke, jota Minea ei yleensä suostu käyttämään. Pikku joutsenen uimakoulun ohjaajat olivat kuitenkin mitä ihanimpia tyyppejä, ja Minea oli alusta saakka täysin mukana touhuissa, ihan niin kuin kaikki muutkin. Yksikään lapsi ei jäänyt altaan reunalle, eikä kenelläkään näyttänyt tulevan tylsää edes hetkeksi. Lapset polskivat kolmessa noin viiden hengen ryhmässä neljän ohjaajan avustuksella, ja jokainen kiljahteli vuorollaan ilosta. Ohjaus oli mielestäni riittävän yksilöllistä, sillä ohjaajilla oli uimatunnin (tai oikeastaan yksi tunti kesti 45min) aikana aina hetki aikaa käydä juttelemassa ja seuraamassa lapsen kehitystä.

Mitä viikossa sitten ehti oppia? Rohkeutta vedessä olemiseen ja liikkumiseen tuli rutkasti, ja sen lisäksi Minea osaa nyt uida koiraa kellukkeen avulla, polskia jaloilla vedenpinnalla, kellua avustetusti ja sukeltaa pään upoksiin. Pieniä taitoja, mutta isoja juttuja tuolle pienellä tytölle – ja tottakai myös meille vanhemmille. Syksyllä meidän olisi tarkoitus jatkaa viikottaisessa uimakoulussa, kunhan ensin saadaan itsellemme muut kuvioit selkiytettyä. Kesäuimakoulun käyneet saavat jatkaa syksyn uimakouluihin hyvään tarjoushintaan, jos paikkansa buukkaa ajoissa, ja meille tarttui kotiin viemiseksi yksi uimavyö, jolla lähdetään heti Nikon lomien alettua testailemaan taitoja uimahalliin – tai mielellään rannallekin, jos vaan saadaan kesä takaisin!

Jyväskylässä järjestetään kesän aikana vielä yksi viikon mittainen uimakoulu 1.8. alkaen Laajavuoressa. Kesäuimakoulussa löytyy ryhmiä eri tasoisille uimareille, niin että taitavammat lapset voivat osallistua ilman vanhempaa ja aloittelijoilla on aina vanhempi mukana altaassa. Tarkemmat tiedot kesän uimakoulusta ja syksyllä alkavista ryhmistä löytyy täältä.

P.S. Minean päällä oleva ihana nallekorvainen pyyhe on aikoinaan saatu Pikku Vaniljasta, ja se on toinen juttu, mitä voin ehdottomasti suositella! Varmasti söpöin ja pehmein pyyhe ikinä <3

previous 1 2 3 4 5 6 7 … 17 next