JOULUTUNNELMAA

Ei yhtään tunnu joululta, kun meillä ei oo mitään joulukoristeita!!” huudahti Minea alkuviikosta. Sehän johti sitten siihen, että kaivettiin kaikki joulukoristeet esiin, valittiin parhaimmat, käytiin vielä tekemässä täydennystä lähimarketista ja Minea sai päättää, mitä laitetaan esille. Räikeimmän punaisia, vihreitä tai joulunkultaisia koristeita meiltä ei juurikaan löydy, mutta ihan samaan tapaan joulu voi olla hopeaa, valkoista, mustaa ja ruusukultaa. Onhan se muutenkin käytännöllisempää, että kaikki koristeet on talvikoristeita eikä niinkään joulukoristeita, joita ei jaksa katsella yhtään tapaninpäivää pidemmälle.

joulukoristeet IMG001 joulukoristeet IMG002 joulukoristeet IMG003 joulukoristeet IMG004 joulukoristeet IMG005 joulukoristeet IMG006

Viimevuotinen paperitähti, poro ja tuikkukipot, uudet joulupallot, itse askarreltuja pieniä paperitähtiä, yksi valkoinen joulutonttu, Pentikin perinteinen hopeaporo – niistä, kynttilänvalosta ja glögistä on meidän joulutunnelma tehty. Pari viimeistä joulua ollaan oltu kotona oman perheen kesken ja molempien vanhemmat on käyneet kyläilemässä, mutta tänä vuonna kaikki on vielä ihan auki. Olisi kiva olla viimeistä kertaa tässä kodissa, mutta toisaalta pääsisi niin paljon helpommalla jos lähdettäisi koko sakki Nikon veljen luokse. Eniten mietityttää se, kuinka hyvin sitä itse pääsee joulutunnelmaan, ellei tarvitse aloittaa laatikoiden tekemistä ja herkkujen leipomista pakkaseen. Eniten joululta nimittäin tuntuu juurikin se valmistelutouhu jouluradiota kuunnellen, ja aaton jälkeen ajatukset suuntautuu jo kohti kevättä ja kesää. Totaalisena jouluihmisenä mulle joulua on koko joulukuu, ei pelkästään aatto, tärkeää on myös se, että joulupöydästä löytyy kaikki perinteinen ja vähän jotain ei-niin-perinteistäkin, erilaiset herkut, suklaat, viini ja glögi. Rakastan kauneimpia joululauluja ja sitä vähän haikeaakin tunnelmaa kirkossa. Itse asiassa, onkohan joulussa mitään mistä en tykkäisi!

Mistä teidän joulutunnelma syntyy? Vai oletteko jouluihmisiä ollenkaan?

MUSTAVALKOINEN OLOHUONE

Trendien mukaan mustavalkoisuus alkaa pian olla sisustuksessa so last season mutta mun silmää se miellyttää edelleen. En kylläkään ole mikään sisustustrendien aallonharjalla ratsastaja, vaan poimin ideoita vähän sieltä sun täältä ja totun uusiin juttuihin vasta useampaan kertaan niitä jossain nähtyäni. Sisustuksen suhteen siis tarvitsen paljon blogikotien ihailua ja instahramin selailua ennen kuin jokin trendi alkaa tuntua omalta. Edelläkävijöitä ärsyttää, kun samaa huonekalua kopioidaan kodista toiseen niin että ihan kaikilta löytyy Eames-tuolit, Hayn sohvapöytä, sopivasti Artekia ja Iittalaa tai vähintäänkin pukkijalkoja ja Ikean Beståta. Meikäläiselle se sopii paremmin kuin hyvin – kun en ite osaa, niin kopsaan parhaat jutut inspiroivammilta tyypeiltä!

Just nyt meillä vallitsee tilanne älä osta mitään, mikä on itse asiassa ihan normaalia näin kesällä. Sisustuskuume iskee joka kevät ja syksy, mutta kesällä ei jaksa toteuttaa yhtään isompaa projektia eikä inspiraatio iske oikein minkään suhteen. Myöskin tuleva taloprojekti saa aika tehokkaasti innokkuuden uusia sisustusta laantumaan, koska tiedän että puoletkaan näistä nykyisistä huonekaluista ei enää innosta uudessa kodissa. Parempi tehdä isommat hankinnat vasta sitten kun uuden talon tyylisuunta on mietitty ja huonekalujakin on vähän hahmoteltu tuleville paikoilleen. Fiksuinta olisi varmaan hommata kaikki vasta muuton yhteydessä, mutta joitain takuuvarmoja juttuja voi hankkia jo etukäteen niin ettei kustannukset kasaudu kaikki yhdelle ostosreissulle. Pidempiaikainen haave on esim ollut Vitran täysmustat dsr-tuolit..

muumuru IMG006 Nykyisessä sisustuksessa mennään ainakin toistaiseksi koko asunnossa musta-valkoisella linjallla, onhan meillä tuo sisustukseen stailattu koirakin 😉 Tykkään värittömyydestä ja siitä, että on mahdollisuus lisätä ripaus väriä mihin vaan, ku päävärit on neutraalit. Harmaa käy aika hyvänä jatkumona näille kahdelle värille, ja vaalea puu tuo aavistuksen lämpöä kokonaisuuteen. Haaveilin joskus valkoisesta sohvasta, mutta tämänkin kanssa on tekemistä että saa sohvatyynyt pysymään Pablon jäljiltä puhtaana. Nyt ollaan koitettu opettaa Pabloa nukkumaan omalla paikallaan, yhdessä kohtaa viltin päällä.

Keksisin vähintään kymmenen pienempää ja toiset kymmenen isompaa juttua, jotka haluaisin vielä vaihtaa, mutta myyntiä varten tuskin kannattaa vaihtaa keittiön tasoja, sävyttää lattioita tai fiksailla listoja. Näillä mennään siihen asti että päästään hetkeksi nauttimaan vuokra-asumisen ihanuudesta..Siellä sitä vasta sitten tullaankin elämään keskeneräisessä, kannattaakohan tavaroita edes purkaa pahvilaatikoistaan?

muumuru IMG004

Olen viime kuukaudet pysytellyt netin sisustuskaupoista kokonaan pois minimoidakseni houkutusten riskin ja pakko saada juttujen määrän. Jyväskylässä ei myydä kivoja sisustustuotteita oikeastaan kuin Vepsäläisellä, Marimekolla ja parissa pikkuputiikissa joitakin yksittäisiä ihanuuksia, mutta kaikki erikoisuudet joutuu yleensä tilaamaan netistä. Yksi näistä kivoista pikkuliikkeistä on Harjun Paperi, jota olen blogissa suositellut aiemminkin. Valikoima on pääasiassa kortteja, paketointi- ja juhlatavaroita, mutta sekaan mahtuu myös esim kirjainviirejä, maatuskoja ja Jyväskylän näteimmät julisteet. Jos etsii kivaa posteria lastenhuoneeseen, suuntaisin ihan ekana Harjun Paperiin. Tässä loistava vinkki myös Jyväskylässä reissaaville!

Viimeisimpänä hankinta kävin Harjun Paperista ostamassa tuon kivan Muumurun julisteen. Meillä pitäisi uusia kaikki julisteet, mutta aloitin pienesti ostamalla yhden uuden. Muumurua useimmiten kaveritkin on tilanneet netistä, mutta kannattaa laittaa korvan taakse, että Harjun Paperissa niitä myydään – niin kuin aika monia muitakin suosittuja valmistajia. Tämän yksilön bongasin Harjun Paperin instasta, jota kannattaa sitäkin seurata inspiraation ja uutuuksien vuoksi. Meidän Muumuru vielä vähän hakee paikkaansa, mutta toistaiseksi se nojailee tuolla String pocketin päällä näkyvällä paikalla ja sopivasti mustavalkoisten tavaroiden ympäröimänä.

muumuru IMG002 muumuru IMG005 muumuru IMG001

Mihinköhän väriin sitä voisi ajatella tuon mustan vaihtavansa? Sinisen sävyt tuntuvat tekevän paluutaan, mutta ainakin nyt tuntuu, että 2000-luvun alun traumat siitä on liian syvät että sinisiä verhoja enää tultaisi meillö näkemään uudelleen. Meidän muutettua Jyväskylään ihan ekaan yhteiseen kotiin kaikki verhoista ja sohvatyynyistä lähtien oli sinistä, jossain välissä muistaakseni punaistakin ja niin muuten taisi olla aika monella muullakin?

TOIVEPOSTAUS: MEIDÄN KOTI ALAKERRASTA

koti IMG15 koti IMG14  koti IMG16 koti IMG17 koti IMG19 koti IMG20koti IMG3 koti IMG22

Tästä se lähtee, toivepostausten viikko, ja ensimmäisenä vuorossa monen monta kertaa toivottu kotiesittely. Esittely on jaettu kahteen osaan ja nyt vuorossa on ns alakerta eli kylpyhuone, sauna ja iso yhtenäinen tila, josta löytyy meidän keittiö, ruokatila ja olohuone. Olohuoneosio ollaan jaettu sohvalla niin että takaosaan saatiin mahtumaan reilusti säilytystilaa ja työpöytä, jota tosin aika harvoin käytetään. Sisustusta uusittiin aika lailla tasan vuosi sitten ja silloin hommattiin paljon Ikean huonekaluja, kuten noi beståt ja työtaso. Ihanan simppeliä ja halpaa sisustamista!

Meidän koti on kokonaisuudessaan päälle 80-neliöinen rivarikolmio, ja nelisen vuotta sitten muuttaessamme tehtiin asuntoon täysi remontti seiniä purkaen ja siirrellen. Ihastuttiin tässä asunnossa sen valoisuuteen, avaruuteen ja alakerran korkeaan, yli kolmimetriseen tilaan. Osan remontista kävi tekemässä ammattilaiset, osan hoiti Niko kaverit apunaan. Esim sauna on kokonaan Nikon ja meidän kaverin käsialaa, meikäläinen on hoitanut suurimman osan seinien maalauksista, kvikin keittiötä on asennettu talkoovoimin ja parkettia naputeltiin kaveriporukalla yhtenä viikonloppuna. Onneksi lähipiiristä löytyy paljon osaavia tekijöitä, joilla vasara pysyy kädessä ja ennen kaikkea, joilta löytyy viitseliäisyyttä tulla hätiin tarvittaessa.

Ikean huonekaluihin ollaan yhdistelty joitain pitkäaikaisempia haaveita, kuten String pocket-hylly, Vitran tuoli ja sohvakin päädyttiin lopulta teettämään omien mittojen mukaan lahtelaisella käsityöläisellä. Tottakai on jo paljon sellaista, mitä tekisi mieli alkaa vähitellen uusimaan, mutta tunnelmat on tällä hetkellä niin odottavaiset tonttikuvioiden suhteen, ettei olisi mitään järkeä enää sijoittaa tähän nykyiseen asuntoon. Jos jotain nyt vielä innostuttaisi tekemään, menisi tv:n takana oleva iso seinä maalaukseen ja keittiöön tulisi uutta tasoa, välitilaa ja vedintä. Joka ikinen kevät se sisustuskuume nostaa päätään, ja tuskin tänä vuonna helpottaa se että mä olen kotona kaiket päivät näitä seiniä tuijottelemassa, mutta ei auta kuin koittaa pärjätä ja tyytyä korkeintaan joihinkin pieniin muutoksiin! Mitäs tykkäätte näistä kuvista?