VAUVAN NURKKAUS

Katseltiin tuossa viime viikonloppuna että Nooa alkaa olemaan jo sen verran pitkä poika, että meillä on lähipäivinä sängyn vaihtaminen edessä. Sitten muistin, että enhän mä ole teille vielä edes kertonut missä Nooa on nukkunut tähän asti. Sänky on sama kuin aikoinaan Mineallakin eli Stokke Sleepi, mutta pientä säätöä saatiin ensin tehdä ennen kuin se oli käyttökunnossa. Sitähän luulisi että Stokkelta löytyy vaikka minkälaista lisäosaa ja extranippeliä, joita a) voisi ostaa huonekalun muunneltavuuden takia ja b) olisi pakko ostaa käyttömukavuuden vuoksi. Tehän tiedätte esim Stokken syöttötuolit, jotka menee vauvasta vaariin, kunhan ensin olet tuolin ostamisen jälkeen ostanut siihen ihan vaan pari lisäosaa..

stokkesleepi IMG001

Tämä Sleepi-sänky on muunneltavissa niin että ensin siitä saa pienen vauvasängyn eli Sleepi Mini -sängyn, myöhemmin lisäämällä kahdet jatkopalat siitä tulee normikokoinen pinnasänky. Pinnasängystä saa yhden sivun auki jättämällä toisen lisäpaloista laittamatta, lisäpalat voi myös halutessaan laittaa molemmat samalle sivulle, jolloin Sleepi muuntautuukin juniorisängyksi. Vauvasta vaariin siis, ihan niin kuin sanoinkin.

Minea aloitti jo vauvana pinnasänkykoosta eli molemmat lisäosat oli käytössä, jossain välissä pidettiin sänkyä niinkin että toinen puoli oli auki ja sänky kiinni meidän sängyssä. Vähän aikaa Minea nukkui pinniksessä vielä omaan huoneeseen siirtämisen jälkeenkin, mutta juniorisänkyä siitä ei koskaan ehditty tehdä kun innostuttiin nikkaroimaan vanerisänky (postausta tulossa siitäkin vielä!). Pinnasänkynä tämä Stokke on kuitenkin melko tilava, joten Nooalle halusin jotain muuta kuin peitoilla, tyynyllä ja pehmoleluilla vuoratun sängyn – halusin siis aloittaa Sleepi Mini koosta. Sängyn pienennysosaa ei enää myytykään erikseen, vaan Nikon piti kaverin kanssa itse nikkaroida sänkyyn uusi pohjalevy, jalat ja muutama välipuu. Tarkkasilmäisimmät ehkä huomaakin että sängystä pilkottaa valkoisen seasta joitakin puun värisiä osia. Ei jaksettu niitä lopulta edes maalata, kun arveltiinkin pienimmän sänkykoon käyttöiän olevan korkeintaan puoli vuotta.

stokkesleepi IMG003 stokkesleepi IMG005

Nooan sänky on tähän mennessä kivasti mahtunut makkarissamme yhteen nurkkaukseen, en vaan tiedä mihin sen sijoittaisi lisäosien tuodessa aika monta senttiä pituutta lisää. Minea piirsi Nooalle kuvan meidän perheestä, ja mä löysin Harjun paperista kivat paperihahmot, jotka viriteltiin mobileksi. Harvoin Nooa sängyssään köllöttelee ihan muuten vaan, mutta nyt ainakin on jääkarhua, pelleä ja ties mitä viihdyttämässä hereilläoloa. Ja uskokaa vaan, ihmeen kauan näitä hahmoja jaksetaan katellakin jos ei nälkä tai uni vaivaa.stokkesleepi IMG006 stokkesleepi IMG007 stokkesleepi IMG009

Aluksi olin jo melkein tilaamassa Nooan ensikuukausiksi pyörillä liikuteltavan vaavisängyn, mutta se ei ehkä kuitenkaan olisi meillä ollut niin kovin kätevä, kun neljä porrasta olkkarin ja makkarien välillä olisi hankaloittanut liikuteltavuutta. Ehkä myös nuukuus iski, sillä vaavisängyn lainaamisesta muutamaksi kuukaudeksi saa maksaa lähes satasen. Ihanahan sekin olisi ollut, mutta kun Stokke jo löytyi valmiina varastosta.. Se, kuinka hyvin meillä nukutaan oli sänky sitten mikä tahansa, onkin ihan toinen juttu. Mitä luulette, mennäänkö täällä tällä hetkellä parilla heräämisellä vai silmät ristissä pitkin yötä imettäen?

TOIVEPOSTAUS: MEIDÄN KOTI YLÄKERRASTA

koti IMG12

koti IMG11

koti IMG10

koti IMG8koti IMG9

koti IMG7

koti IMG6

koti IMG5

koti IMG1

Nyt siirrytään meidän kotona yläkertaan, tai paremminkin ylätasanteelle sillä näiden kahden kerroksen välillähän on vain neljä porrasta.. Ylhäältä löytyy tuulikaappi, pieni eteistila, Minean huone, meidän makkari ja pikkuvessa. Makuuhuoneista kumpikaan ei ole mikään jättimäinen, mutta käyttötarkoituksiinsa nähden oikein riittävät. Koko kodin epätoimivin tila on tuo tuulikaappi, joka aina pullollaan kenkiä ja niin ahdas ettei sisääntullessa sinne mahdu kahta enempää riisumaan. Voin luvata että ensimmäinen asia joka meidän tulevaan taloon piirretään, on heti ulko-ovelta avautuva tilava eteistila – ei enää tuulikaappeja meille kiitos!

Minean huone taas on ehkä se kaikkein mieluisin huone tällä hetkellä. Sieltä löytyy mun lempparihuonekalu, Nikon nikkaroima Minean sänky ja värimaailma on sopivasti hillitty mutta kuitenkin sopii lastenhuoneeksi. Vain pari pikkujuttua häiritsee, kuten ikkunan karmit ja alapuolelta löytyvä patteri. Nämäkin on sellaisia asioita joihin rakentaessa tulee kiinnitettyä huomiota ja joihin kukaan muu tuskin kiinnittää huomiota. Ymmärrätte varmaan nyt että mä olen melko tarkka luonteeltani, en nimittäin voi sietää esim epäsymmetrisiä kaapistoja makkareissa tai keittiössä tai eri sävyisiä valkoisia valokytkimiä ja muita härpäkkeitä seinissä 😀

Pikkuvessassa on leveä musta laatikosto ja peilikaappi, joihin mä saan sopivasti sullottua piiloon kaikki meikit, hiusjutut ym. Mun ylpeyden aihe on tuo vasemmanpuoleinen harmaa seinä, jonka epätasaisen pinnan olen ihan ite tehnyt tasoiteaineella ja maalitelalla. Makkarista löytyy toinen talon värillinen seinä, sekin harmaa, vaatehuone ja sen vieressä vielä vaatekaappi, joka on edelleen meillä ilman minkäänlaisia ovia. Kaappi jää sopivasti oven taakse piiloon eikä se ole siellä tähänkään päivään mennessä häirinnyt, mutta syksyllä sain idean vanerisesta kaapinovesta, jonka Niko lupasikin joku päivä toteuttaa. Kumma vaneri-innostus mulla tuntuu olevan meneillään kun ensin sitä tuli Minean huoneeseen, kohta meidän makkariin ja suunnittelin samasta matskusta myös pyöreää keittiönpöytää. Voisin jopa tulevassa kodissamme ajatella korvaavani kaikki perinteiset väliovet vanerista tehdyillä liukuovilla, kuulostaako ihan hullulta?

Miltäs näyttää yläkerrassa? Ja olispa muuten myös kiva kuulla, onko meidän huoneet teidän mielestä kaikki samantyylisiä tai edes yhteensopivia! Näitä kun on sisustettu vähän huone kerrallaan aina jotain pientä lisäillen ja muuttaen..

YSTÄVIEN KOTONA

Käytiin pitkästä aikaa kyläilemässä ystävien luona, joilla on viime ajat kuluneet parin kuukauden mittaisessa remontissa, ja tietenkin muuttopuuhissa, joten kyläilyt on puolin ja toisin jääneet aika minimiin. Nyt kaikki alkaa olla sisustuksen loppusilauksia vaille valmista, ja voi luoja miten nättiä lopputuloksesta tuli!! Ei yhtään auta tässä mun talokuumeessa ihastella muiden remontoituja, valkoiseksi sisustettuja koteja! Pakko päästä suunnittelemaan omaa uutta!

sisustus6 sisustus20 sisustus4 sisustus13 sisustus12 sisustus11 sisustus19 sisustus18 sisustus1 sisustus16

Ystäväpariskunnallamme on aina ollut tosi selkeä oma tyyli, viime asunto oli hyvin tummilla väreillä kuten mustalla ja graffitilla sisustettu ja sekin omalla silmällä suunniteltu ja osittain itse toteutettu kolmio. Nyt molemmille nousi jälleen remonttihaaveet ja sisustuskuume, joten uusi oli löydettävä, vaikka vanhassakin oli asuttu vasta päälle pari vuotta. Mikäs siinä, kun vielä ei ole lapsia viemässä kaikkea arki-iltojen energioita ja kun intoa ja osaamista tuntuu löytyvän! Uuden kaksion remontissa oli päätoteuttajana ollut jyväskyläläinen remppafirma Timpermannit, jotka toetuttaa saneerausten lisäksi myös uudiskohteita. Vinkkinä muuten, että huomasin Timpermannien facebookissa olevan tämän vuoden loppuun menossa tarjouksen, jolla jokaisesta 1000€:n toimeksiannosta saa 100€ alennusta! Olisko jollain tarvetta remontille :)?

Erityisen ihastuttavaa tässä asunnossa on valoisuus ja se miten kivasti sama tyyli jatkuu joka huoneessa. Vanhaakin on säästetty, kuten puulattia ja eteisen kaapinovet, mutta suurimmaksi osaksi kaikki pinnat on uusittu. Huonekalujakin hankittiin paljon uusia, kun vanhat ei enää istuneet tähän selkeästi vaaleampaan kokonaisilmeeseen. Ihailtavaa omistautumista ja intohimoa! Ehkä se meiänkin vuoro vielä tulee lähitulevaisuudessa, ainakin kaikki toivo on laitettu ensi kevään tonttihaulle.. Mutta mitäs tykkäätte tästä asunnosta? Kurkatkaa ainakin nämä ennen kuvat, muutos alkuperäiseen on ihan uskomaton!