KESÄKUNTO 2016?

kesaprojekti IMG001 kesaprojekti IMG002 kesaprojekti IMG003

En tiedä, olisinko uskonut, jos vielä pari vuotta sitten mulle olisi sanottu, että pian mäkin kuulun siihen ihmisjoukkoon, jotka jojoilevat painonsa kanssa, puhuvat siitä kuinka vaikeaa on karistaa raskauskilot ja aloittavat joka uusi vuosi ja joka kevät uuden kuntoiluprojektin nimikkeellä ’kesäksi kuntoon’. Suoranaisesti en vielä allekirjoita näistä mitään, mutta kovin kaukana ei olla. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että painoa on kertynyt noin 5kg sitten karistettujen raskauskilojen, ja olen päättänyt hankkiutua kesäksi kuntoon 2016.

Valitettavasti hoikistuminen tai pulskistuminen ei koskaan tapahdu niistä oikeista paikoista, lisäkilot ei ole tuoneet lisää muotoja kroppaan, vaan ennemminkin peittäneet niitä entisestään kertymällä jo muutenkin olemattoman vyötärön ympärille. Sanon uudelleen samaa kuin viime syksynäkin eli en koe olevani millään tavalla ylipainoinen, tahtoisin vain saada vartalon muodot jälleen paremmin näkyviin – ja ehkä palauttaa jalkoihin niitä pieniä lihaksiakin, jotka niistä joskus on löytyneet. Haluan, että oloni omassa kropassani on se, mikä se noin 90% elämästäni on ollut, ja voin pukea valitsemani vaatteet ajattelematta sitä, mitä haluan peittää tai korostaa. En halua kesällä jättää yhtäkään uintireissua sen takia väliin, etten ole saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja muokattua ulkomuotoani vastaamaan sisäistä näkemystäni itsestäni. Koska itsestänihän se pelkästään on kiinni. Voin joko haikailla jotain mitä ei ole tai tehdä asialle jotain.

Ylös kirjoitettuna tämä kaikki kuulostaa niin yksinkertaiselta ja helpolta, mutta tiedän, ettei projektin toteuttaminen tapahdu hetkessä. Arki on parhaillaan meillä muutenkin melko kiireistä, siihen kun lisätään salikäynnit ja juoksulenkit, niin voin sanoa että sovittelemista se tulee olemaan. Ajanpuute on ehkä kuitenkin se huonoin tekosyy olla aloittamatta kuntoprojektia, ja vaikka nyt aluksi aionkin treenata tulevat kaksi kuukautta kovemmalla tahdilla, toivon että juoksulenkeistä tulee taas osa arkea myös pidemmällä tähtäimellä. Kaikki on vielä aika auki, mutta suunnitelmani on lyhykäisyydessään tämä: kaksi salikertaa ja kaksi juoksulenkkiä (5km ja 10km) viikossa ja herkkuja vain kerran päivässä. Herkuttelun osuus voi kuulostaa paljolta, mutta uskokaa pois, että se on aika vähän verrattuna nykyiseen. Liian kovat tavoitteet ja rajut muutokset ei tule minulla toimimaan, joten ennemmin asetan itselleni sellaiset säännöt, joista tiedän pystyväni varmasti pitämään kiinni. Aina voi tehdä enemmänkin, jos huomaa energian riittävän, mutta pakkofiiliksellä ei synny tulosta.

Ketkä on messissä?

IWELLOJENGIN PÄIVÄ: LOUNASTA JA TANKOTANSSIA


Viikonloppu on kokonaisuudessaan ollut niin huikea, että tällä hetkellä olo on onnellinen ja kiitollinen. Ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa viihtyy ihan oikeasti, niin että oleminen on helppoa ja vaivatonta ja yhdessä nauraa maha kippurassa niin ettei meinaa saada mitään sanotuksi. Hyvien ystävien kanssa voi jakaa muutakin kuin päivän kuulumiset, ja todelliset ystävät on niitä, jotka myös antaa eikä vain ota. Viimeisen kahden päivän aikana on jälleen tapahtunut niin hyviä asioita, että luulen jaksavani hymyillä niiden voimalla koko pimeän syksyn eikä pimeyskään enää tunnu masentavalta. Asenne kun todellakin ratkaisee, ja näiden ihmisten kanssa tuskin tarvitsee masistella – tai vaikka tarvitsisikin niin sekin menee, kun tietää että aina on joku joka jaksaa kuunnella vähäpätöisimmätkin avautumiset. Välillä sitä ihan ihmettelee itsekin, voiko tää kaikki edes olla aina totta?

hyvinvointipaiva IMG002

hyvinvointipaiva IMG004

Viikonloppu alkoi meidän IWELLOjengin viimeisellä yhteisellä tapaamisella eli Kertun järkkäämällä hyvinvointipäivällä. Kerttu oli ajatellut, että olisi kiva idea palkita itseämme onnistumisista kuluneen 10 viikon aikana, ja kasata kaikki vielä koolle fiilistelemään yhteistä projektia. Meillä oli tiedossa superkivoja juttuja, loistavaa ruokaa, urheilua, hemmottelua ja yhdessäoloa. Heti aamusta kokoonnuttiin vielä valmentaja Hennan kanssa tekemään kuntotestit, eikä varmaan yllätä, jos sanon että kaikilla oli tulokset parantuneet ainakin jonkun verran. Sairastelujen takia pari meistä oli päivän ajan sivustaseuraajina urheilusuorituksissa, mutta pääasia oli että kaikki pääsi paikalle ja saatiin kerrankin keskittyä vain jutteluun ja kuulumisten vahtamiseen.

Kuntotestien jälkeen suunnattiin Torikeskuksen sisustuskahvila De Cafehen syömään salaattilounas. De Cafen herkulliset salaatit oli melkein meille kaikille jo ennestään tuttuja, sillä ainakin mulle tämä on yksi vakkaripaikoista silloin kun lähden lounastamaan ilman lapsia. Jyväskylässä en ole tainnut syödä parempaa kana-vuohenjuustosalaattia, eikä kakutkaan jää yhtään sen huonommaksi, joten suosittelen pistämään paikan korvan taakse ja testaamaan kun täällä päin liikutte. Ensi kuussa starttaa jälleen De Cafen sunnuntaibrunssit, joista olen myös kuullut pelkkää hyvää. Brunsseilla on joka kerta jokin vaihtuva teema, jonka voi etukäteen tsekata facebookista.

hyvinvointipaiva IMG003hyvinvointipaiva IMG005

hyvinvointipaiva IMG001

hyvinvointipaiva IMG006

Ihan pelkkää juoruamista ja rentoutumista ei päivä ollut, vaan lounaalta lähdettiin kohti Cygnaeuksenkadulla sijaitsevia Ready Set Polen tiloja. Tämä oli päivän se osuus, joka mua jännitti etukäteen, koska tankotanssi oli mulle lajina täysin uusi juttu, enkä muutenkaan ajattele itseäni minään akrobaattisena monitaiturina. Uudet lajikokeilut on kuitenkin aina tosi kivoja, joten lähdin tottakai mukaan avoimin mielin. Ready Set Polen koulut sijaitsee sekä täällä Jyväskylässä että Kuopiossa, ja paikka tarjoaa pienopetuksena tankotanssia, ilmajoogaa ja rengastrapetsia. Kuulostaa aika eksoottiselta vai mitä?!

Täytyy myöntää, että etukäteen ajattelin, ettei tankotanssista varmastikaan tulisi mun lempilajini – mietin jopa näyttäväni täysin naurettavalta pitkine raajoineni heilumassa tangon ympärillä, vähän kuin jokin merimursu harppuunassa, tiedättehän! Kovin sulavaa liikkumiseni tuskin olikaan, mutta välillä on ihan tervettä koetella omia mukavuusalueitaan ja antaa mahdollisuus jollekin täysin uudelle ja erilaiselle. Tiedän, että tankotanssia ihan tosissaan harrastaa joukko naisia, joilla ei ole erityistä aiempaa jumppataustaa, mutta silti lajissa on kehittynyt upeasti ja löytänyt kipinän siihen. Osa tällaista harrastajaporukkaa on jopa niinkin hurahtanut lajiin, että sen ihastuksen tuloksena naiset on kuvanneet hyväntekeväisyyskalenterin, jota voi tilata täältä.

hyvinvointipaiva IMG008

hyvinvointipaiva IMG007

Näin me siellä kaikki vedettiin! Eikun ainiin, sehän olikin meidän ihana ohjaaja Heidi, joka oli uskomattoman taitava tangolla!! Kaikki näytti niin kevyeltä ja helpolta, kun Heidi näytti liikkeet, mutta fiilis oli vähän toinen kun pääsit itse kokeilemaan samaa. Me pitäydyttiin ”vähän” helpommissa liikkeissä, ja Heidi kehuikin että hienosti saatiin jujun päästä kiinni ja jokainen sai suurimman osan liikkeistä tehtyä edes sinne päin. En olisi ikinä itsekään uskonut että olisin kokenut sellaista onnistumisen iloa, minä joka en millään muotoa ole mikään voimistelija tai edes erityisen notkea! Kaikki meidän porukasta oli sitä mieltä, että lajia voisi kokeilla uudelleenkin, ja samalla heräsi kiinnostus ilmajoogaankin.

hyvinvointipaiva IMG009         hyvinvointipaiva IMG010

Siinähän se strippaa..eikun itse tankotanssija! 😀 En varmaan koskaan voisi olla kovin hyvä tässä lajissa, mutta silti ajattelin lähteä vielä testaamaan uudelleenkin, miten samat liikkeet sujuisi toisella harjoituskerralla. Kaipa tässä siis joku pieni innostuminen iski itseenkin, kun vanhakin koira voi näköjään oppia uusia temppuja. Tankotanssia kokeilee ensi kertaa esim monet polttariporukat, mutta suosittelen uskaltautumaan kokeilutunnille muutenkin! Nyt olisi loistava tilaisuus osallistua tankotanssin tai ilmajoogan starttikurssille, sillä Jyväskylän ja Kuopion Ready Set Pole -koulut tarjoavat lukijoilleni 25%:n alennuksen starttikurssista, joka on suunnattu lajiin tutustuville aloittelijoille. Jyväskylän kursseille voi ilmoittautua täällä ja Kuopion täällä. Tarjous on voimassa sunnuntaihin 7.11. saakka ja saat sen aktivoitua kirjoittamalla ilmoittautumisen yhteydessä lisätiedot-kenttään koodin minishow.

LOISTAVAN FIILIKSEN TREENIT

Meidän IWELLOjengi kokoontui torstaina Tuomiojärven rantaan treenaamaan normaalia isommalla porukalla, kun vihdoin päästiin viettämään meidän innolla odottamia lukijatreenejä! Vaikka fiilis on IWELLOn treeneissä ollut aina loistava, tuntui näissä treeneissä olevan vielä tuplasti enemmän tehoa ja innokkuutta, kun koko jengi oli täysillä mukana ja superhyvällä mielellä. Oli ihana huomata, kuinka mukavaa porukkaa meidän blogien lukijat onkaan, ja muutenkin lukijoiden tapaaminen aina kummasti inspiroi ihan kaiken suhteen. Yleensä kun tämä bloggaaminen on kuitenkin niin yksipuolista hommaa. Mä olen omilla kasvoillani ja ajatuksillani blogissa, mutta todellisuudessa en taas tiedä teistä lukijoista juurikaan mitään, koska se yksi pieni kommentinpätkä silloin tällöin ei ole ihan sama asia kuin kasvotusten tapaaminen.

lukijatreenit IMG008 lukijatreenit IMG007

Tällä kerralle IWELLOn Henna oli suunnitellut meille kiertoharjoittelua street workout -alueella. Kahdeksassa pisteessä kierrettiin pienissä ryhmissä, tehden kierros pariin kertaan läpi. Oli juoksua, käsilläseisontaa, lankutusta, selkälihaksia, vatsoja, askelkyykkyjä, kieppejä ja ojentajia. Itselleni ainakin tuli sellainen fiilis, ettei olisi treenannut oikein ollenkaan, vaikka seuraavana päivänä kyllä tuntui lihaksissa. Hyvässä porukassa treenaamisessa siis ehdottomasti on oma juttunsa – kunhan muistaa myös juttelulta keskittyä siihen liikkeen tekemiseen. Näiden ulkoharjoitusten kautta on muutenkin tullut huomattua, että jumppaaminen ulkona on ihan yhtä hyvä vaihtoehto kuin esim saliharjoittelu. Sitä ei oikeasti edes tarvitse mitään ihmeempiä välineitä ja silti saa tehoja aivan samalla tavalla irti, ja luulenpa että kynnys treenaamiselle madaltuu huomattavasti, jos se jumppamatto onkin omalla takapihalla eikä kilometrien päässä jossain kuntokeskuksessa. Mahtavan lisän hommaan tuo se, jos lähistöllä sattuu vieläpä asumaan ystävä, jonka kanssa urheilla ja tsempata yhdessä! lukijatreenit IMG004

lukijatreenit IMG001

Lukijatreeneissä meillä oli mukana upeita kannustajia, jotka lahjoittivat lukijoiden goodie bageihin hyvän olon tuotteita. Keskimaan treenikasseihin pakattiin pyyhettä, gojimarjoja NU3:lta, Cloettalta Tuplan proteiinipatukkaa, BodyShopilta tuotenäytteitä, Laveran luonnonkosmetiikkaa ja Harjun paperilta hyvän mielen kortteja ja pikkuvihko. Saatiin myös maistella treeneissä jopa kolmenlaisia herkkujuomia, Novellen vichya, Raikastamon luomumehua ja Vitamin wellin erilaisia hyvinvointijuomia. Mä nappasin itselleni suorastaan surkeasti nukutun yön jälkeen Vitamin wellin Lataa akkusi -juoman, ja johan jaksoi treenailla.lukijatreenit IMG003 lukijatreenit IMG002

lukijatreenit IMG006

Luulen, että kaikki osallistujat voi allekirjoittaa sen, että meillä oli urheillessa hyvä liikkumisen meininki ja energinen ilmapiiri. Yhteistreenejä esim omalla kaveriporukalla pitäisi ehdottomasti järjestää useamminkin, koska yhdessä tehden se vaan on ensinnäkin sata kertaa hauskempaa mutta tulee myös herkemmin otettua itseä niskasta kiinni ja lähdettyä liikkumaan. Kokeilkaahan kaikki, sopikaa ensi viikolle johonkin iltaan vähintään kahden kaverin kanssa treffit ulos. Tehkää yhdessä vatsat, selät, kyykyt, punnerruksia, ojentajia ja vaikka pieni kävely- tai hölkkälenkki alkulämmittelynä. Lupaan, että löydätte liikkumisen ilon ainakin siinä hetkessä, ja ehkä tulee lähdettyä joskus toistekin.

Henna halusi vielä tarjota teille muillekin jyväskyläläisille tilaisuuden osallistua vastaavanlaiseen IWELLOjengiin! Uusi porukka ja kymmenen viikon treeniprojekti starttaa jo parin viikon päästä, joten käykäähän täällä tutustumassa lisätietoihin, jos tuntuu siltä että tarvetta jonkinlaiselle kuntoremontille olisi.

Kiitokset kuvista Kertulle ja Heidille!