sunnuntain laiskottelut

Moikka!

Ihan pikkasen on tänään väsyttänyt! Eilisten kaverin kolmekymppisten kotiintuloaika nimittäin venähti aika pitkälle tän päivän puolelle, ja koko aamupäivä meni nukkuessa. Onneksi vanhempani oli täällä hoitamassa Mineaa niin itse sai keskittyä olennaiseen eli sohvalla makaamiseen ;). Eipä ne omatkaan pyöreät vuodet niin kovin kaukana ole, ja sen ”vanhuuden” huomaa juurikin tällaisina päivinä, kun edellinen ilta on mennyt vähän pitkäksi.

nalle1 nalle2   nalle5

Tampereen reissu oli meillä melko pikainen yhden yön kyläily, mutta senkin aikana sain kehitettyä itselleni pakkomielteen yhtä Partioretken takkia kohtaan. Nyt täällä kuumeisesti surffailen netissä etsiskellen josko takki löytyisi jostain pienellä alella, mutta aika huonosti on haluamaani väriä saatavilla. Arvaatteko mistä takista on kyse? Ja uskoisitteko että tällä kertaa ihastuin erikoisen värikkääseen yksilöön?!

nalle3

Mun laiskotellessa on Minea viihtynyt omien joululahjojen kanssa leikkien, nallen kanssa on pidetty teekutsut, muumilaiva on seilannut pitkin poikin olohuonetta ja uudet kirjat on luettu moneen kertaan. Kirjoista voisinkin tehdä ihan oman postauksen ensi viikolla, noista uutuuksista kun löytyy kivoja piirtely- ja koskettelukirjoja. Äitini toi myös pari kirjaa omilta lapsuusajoiltani, ja niitähän on kiva itekin muistella. Omaan lukemistoon aikoinaan kuului ainakin Pupu Tupunaa, Mikko Mallikasta ja Otto-nallea. Ihan pienet naurut kyllä sain Otto-nalle kirjojen ihmisten hiusmuodista ja vaatteista. Katotaan vaan kuinka paljon meidän tyylille nauretaan parinkymmenen vuoden päästä :).

Mitkä teillä on lapsuuden suosikkikirjoja?