LAHJATOIVEITA

Viime jouluna meillä kävi vähän hassusti joululahjojen suhteen, oltiin nimittäin ite ostettu parit lahjat Minealle, läheisille ja sukulaisille sanottiin joitain toiveita ja lopputuloksena Minea sai noin kolmisenkymmentä pakettia! Homma siis lähti täysin käsistä, ja lopulta jouduttiin säästämään osa paketeista vielä helmikuun synttäreillekin, kun tyttöraukka oli ensin aukonut kolmena päivänä peräkkäin lahjoja. En millään haluaisi opettaa lapsilleni sellaista yltäkylläisyyden kulttuuria, jossa jouluna, synttäreinä ja muuten vaan tavaraa pursuaa ovista ja ikkunoista eikä lahjoihin ja niiden antajiin kiinnitetä sen kummempaa huomiota. Ennemminkin jokainen lahja pitäisi avata rauhassa, leikkiä lelulla ja kiinnittää huomiota myös siihen, kuka lahjan antaja on. Jouluna tämä nyt joka tapauksessa vähän hämärtyy mutta kyllä se kymmenenkin pakettia on alle 3-vuotiaalle riittävä määrä. Parempi olisikin jos tavaraa saisi oikeaan tarpeeseen eikä vain antamisen ilosta..

lahjatoiveita IMG1

Kuvat: Levykauppa Äx, ToysRus, Seppälä

Toivottavasti viime vuodesta on opittu jotain, sillä mä olen ostanut Minealle vain kaksi lahjaa ja mieheni ei yhtäkään. Minea on itse sanonut toivovansa Robinin uutta levyä, poneja, ponilinnaa, prinsessamekkoa, uimapukua ja kylpytakkia. Silloin tällöin puheissa on myös pyörinyt Onneli ja Anneli -dvd ja kaverin luona huippuleluja tuntuu olevan kaikenlaiset keittiövälineet. Muovailuvahat on jo pitkään olleet kovassa huudossa ja niihin leikkeihin Minea monesti hakee välineitä meiän keittiöstä – siitä keksin ostaa Play Doh tarvikkeita vähän monipuolisempiin kokkailuleikkeihin. Näitä toiveita oon koittanut sukulaisille jakaa niin että kaikille olisi joku yksi mielekäs juttu hankittavana eikä lopputuloksena hukuttaisi tänä vuonna siihen lahjapaljouteen. Tottakai tiedän paketeista tulevan paljon myös kivoja ja tarpeellisia asioita, joita en tähän osannut listata, mutta noin periaatteessa näillä mennään. Plus että todellisuudessa Minealla on oikeastaan tosi vähän leluja eikä niitä osteta kuin jouluna ja synttärinä, ei meitä siis siinä suhteessa voi materialismista syyttää 😀

Onko teidän tytöillä samoja toiveita?

LEIKKISÄMPI LASTENHUONE

Moneen kertaan ootte jo ehtineet kysellä uudistetun Minean huoneen esittelyn perään, mutta kovin keskeneräisestä huoneesta en halunnut vielä kuvia laittaa. Ensin oli se ongelma seinähyllyjen saatavuuden kanssa ja sitten Niko on ollut niin kiireinen ettei ehtinyt tehdä vanerista työtasoa. Mun luonteiselle kaikki mulle nyt heti ihmiselle tää kulunut pariviikkonen on siis ollut samaan aikaan luonnetta kasvattavaa että hermoja kiristävää aikaa! Oon jatkuvassa stressissä ja kärttyilen vähän väliä, jos joku homma ei valmistu niin nopeasti kun haluisin, musta ei ikinä olisi asumaan keskieurooppalaisessa huomenna sitten kulttuurissa. Jos joku on musta kiinni niin teen sen mieluiten heti pois alta, jos asia on toisen harteilla muistuttelen siitä ärsyttävästi niin kauan että se on tehty. Oikea unelmavaimo siis, varsinkin kun keksin näitä pikkuprojekteja vähän väliä!

Nyt huone on onneksi vihdoin valmis! Vielä tulee varmasti hankittua pienempiä yksityiskohtaisempia juttuja, mutta isommat linjat on mietitty, toteutettu ja toivottavasti ne nyt miellyttää silmää pidemmän aikaa. Tällä hetkellä ainakin lopputulos on musta oikein onnistunut ja huoneesta saatiin pois kaikki vauvamaisuus ja nyt se näyttää selkeästi enemmänkin leikki-ikäisen huoneelta. Eniten entisessä tilassa häiritsi beiget seinät ja vierasvarana toiminut huoneeseen mitoiltaan liian iso vuodesohva, josta haluttiin päästä kokonaan eroon. Seinissä palattiin takaisin alkuperäiseen eli valkoiseen, ja tosi valkoinen saatiinkin! Maaliksi valikoitui Lumi-maalin puhtaanvalkoisin sävy, joka on mun silmään täydellinen. Huonompi juttu onkin että nyt tekisi mieli käydä samalla maalilla läpi koko asunnon pinnat..

Maalauksen lisäksi huoneessa on jonkun verran muutakin itsetehtyä. Työtaso, sänky, kattolamppu ja hyllyllä lopullista paikkaansa toistaiseksi odottava hehkulamppu johtoineen. Hehkulampun tuunauksesta voin kirjoitella vielä tarkemmin kun saadaan se paikoilleen ja kytkettyä, mutta pakko sanoa että noi koivuvaneriset sänky ja työtaso on ehdottomia hittejä! Starkilla palat sahattiin valmiiksi haluttuihin mittoihin, kotona hionta kaikille paloille, työtaso kulmaraudoilla seinään kiinni, sängyn pohjaan muutamat ilmareiät ja osat nauloilla kiinni. Vielä pyörät sängyn alle – ja ainiin mattapintaisella lakalla käsittely niin sängylle kuin tasollekin niin kestää varmasti rajumpaakin käyttöä. Hintaahan koko hommalle tuli yhteensä alle satasen eikä aikaakaan mennyt paria päivää kauempaa! Todellisia diy-projektien helmiä!

Sängyn lisäksi eniten mä tykkään tässä uudessa huoneesta kaikista pienistä yksityiskohdista, joita koitin saada vähän joka puolelle. Muuten meillä kotona on kaikki tavaramäärä niin minimissään kun vaan voi olla, joten lastenhuone on ehdottomasti se paikka jossa sitä krääsää saa olla enemmänkin. Kävin tänään vielä hamstraamassa muutaman Muumi-julisteen ja kortteja Harjun paperista niin kuin eilen sanoinkin, ja viimeisenä asiana hankintalistalla on enää uuden tuolin etsiminen kahden Ikean tuolin tilalle. Työtaso on melko matalalla, joten se määrää aika paljon, mutta alunperin olin katsellut Vitran Panton juniorituolia tai Casalinan vastaavaa. Myöskään Artekin Muumi-tuoli ei olisi hullumpi vaihtoehto, tai miksei tuolinkin voisi nikkaroida itse vanerista. Niin tai näin, loppuun mua tietenkin taas kiinnostaisi kuulla teidän mielipide, onnistuttiinko totaalisen muodonmuutoksen kanssa vaiko noup?

LASTENHUONEEN AARREAITTA

I know, lupasin esitellä teille tänään lastenhuonetta mutta kun… En vaan saanut tänään yhtäkään kuvaa otettua aamupäivästä kaupoilla juoksemisen takia ja iltapäivällä taas noh, kaikki ilman salamaa kuvia ottavat varmaan tietävät että silloin on parempi pitää kamera käden ulottumattomissa. Mutta huomenna murut, ihan varmasti!

Sen sijaan mulla onkin esitellä teille ihastuttava pikkukauppa Jyväskylän keskustasta. Minean nykyiseen huoneeseen halusin paljon aiempaa värikkäämmän ja leikkisämmän tunnelman pienillä hauskoilla esineillä, leluilla ja koristeilla. Yleensä kaiken joutuu tilaamaan netistä näillä leveysasteilla, mutta onneksi erikoisemmat putiikit ei ihan kokonaan ole kadonneet Keski-Suomesta. Ja jos valinnanvaraa on, niin mä ostan paljon mieluummin kaupasta kuin netistä.

   Tämä ihastuttava, mielenkiintoista tavaraa pursuava kauppa on Harjun paperi Yliopistonkadulla. Ohi oon ajanut monestikin, mutta vasta nyt tuli ekaa kertaa astuttua sisään, kun näin upeita värikkäitä julisteita näyteikkunassa. Jotenkin mulla on ollut mielikuva korttikaupasta, josta saa tylsiä perusjulisteita perussuomalaiseen kotiin, mutta kyseessähän onkin oikea aarreaitta! Valikoimassa on bloggaajien suosimia julisteita, kortteja, pieniä paperisia hahmoja, koristeita juhliin, leikkisiä kertsejä, lapsekkaita lahjapapereita, mielenkiintoisia pikkuesineitä sisustuksen viimeistelyyn ja tietenkin niitä korttejakin.    

Ostin paperihahmoja, leijonalautasen hyllyä koristamaan, julisteen, eläinmaatuskan ja mitähän vielä! Vaikka mitä siis lähti mukaani ja siltikin taidan vielä huomenna tehdä uuden reissun kauppaan, vasta kuvista nimittäin bongasin ihanan leijonajulisteen ja muutaman kivan kortin jotka sopisivat lastenhuoneen seinälle loistavasti. Minean ystävällä on ylihuomenna nimpparitkin, joten eiköhän Harjun paperista löydetä joku hauska lahjakin.

Kaikki ostamistani esineistä ei sovi ihan pienten lasten leikkeihin, mutta sitäkin paremmin ne käy uudelle hyllylle poseeraamaan. Mikä söpö rivi Omm designin pikkuotuksia kaiken muun mustavalkoisuuden keskelle! Onko Harjun paperi muille jyväskyläläisille jo tuttu?