Raksaelämää

5 lokakuun, 2016

Huomasin tänään siinä kahdeksan aikaan illalla kotiin ajaessani lapset takapenkillä ulkovaatteissaan, jotka oli yltäpäältä betonipölyssä, että hei, tässähän mennään jo puolessa välissä raksaprojektia. Eilen asennettiin viimeiset ikkunat, huomenna paikoilleen laitetaan ovia ja sitten talon ulkopuoli alkaa olla melkein valmis – vain varaston laajennusosa ja parveke on keskeneräisiä. Miten tässä näin on päässyt käymään, että ensin ihmettelen miksei talo tunnu etenevän mihinkään ja nyt yhtäkkiä kaikki tuntuukin jo liian valmiilta? Olin varautunut pitkään ja puuduttavaan projektiin, mutta tällä hetkellä tuntuukin ennemmin siltä, että kaikki on edennyt niin sujuvasti, että kohta täytyy alkaa suunnitella seuraavaa projektia. Tai siis nimenomaan ei täydy, sillä lupasin itselleni, että talon valmistumisen jälkeen ainut projektini on osata olla kiitollinen jokaikisestä tavallisesta päivästä ilman mitään tavoitteita. En aloita kesäksi kuntoon -projektia, en varsinkaan ala haaveilla uudesta autosta, työstä tai lapsiluvun kasvattamisesta enkä myöskään suunnittele isompia tulevaisuuden kuvioita muutamaa viikkoa pidemmälle. Joskus on hyvä osata olla ja pysähtyä olemaan sitä, mitä juuri sillä hetkellä on, jos tiedätte mitä tarkoitan?

Raksaprojekti on tähän saakka ollut meidän osalta melko helppo, siitäkin huolimatta että joskus kiristää hermoja olla lasten kanssa itsekseen monta päivää putkeen. Paras päätös koko projektissa on ollut palkata ulkopuolinen rakentaja, Kylätimpurit, toteuttamaan tätä unelmiemme taloa sen sijaan että olisimme kunnianhimoisesti lähteneet itse rakentamaan kaiken. Se on varmaa, että olisimme voineet säästää kymmeniä tuhansia euroja tekemällä paljon itse, mutta toisaalta ajattelen, että se raha on ollut panostamista itse taloon ja laatuun mutta myös parisuhteeseen ja siihen, että talon rakentamisen jälkeenkin koko perhe voi hyvin. Jo tämä kulunut kuukausi, jonka Niko on viettänyt raksalla melko tiiviisti iltamyöhään saakka, on jossain määrin koetellut mun jaksamista, ja huomaa sen välillä lapsistakin kuinka etenkin Nooa ihmettelee, missä isi on koko päivän. Tilanne olisi ihan toinen isompien lasten kanssa, mutta molempien ollessa vielä aika pieniä, ei varmasti ole yhtään huono juttu, kun meidän kaikki aika ei mene rakentamiseen.

Pari kertaa viikossa mulla on ollut tapana käydä lasten kanssa raksalla katsomassa, miten hommat etenee ja samalla moikkaamassa Nikoa. Parasta on se, että seinän takaa naapurista löytyy ystäviä, joiden tyttö on Minean kanssa suunnilleen samaa ikäluokkaa ja useimmiten tytöt saavat toisistaan leikkikaverit vanhempien juorutessa raksajuttuja – eli pyöritellessä päätä sille, kuinka paljon kaikki voikaan maksaa! Katjan kanssa päätettiin ottaa perinteeksi viikonlopun raksakahvit aina kun vain satutaan olemaan maisemissa ja samaan aikaan tontilla, eikä se olisi yhtään hullumpaa jos sama perinne jatkuisi uudessa kodissa muuton jälkeenkin. Minea tänään suunnitteli myös sitä, kuinka helposti kaverin luokse voi jatkossa mennä leikkimään, kun toinen asuu niin lähelle ettei tarvitse edes takkia päälleen pukea kun menee pimpottamaan ystävän ovikelloa, tai itse asiassa riittää jo pelkkä vilkaisu omasta olohuoneen ikkunasta niin näkee onko naapurit kotona. Ja ihan samaan tapaan se on kieltämättä itsellekin ihanan helppoa, kun aina tietää läheltä löytyvän muita äitejä, joiden kanssa lähteä puistoon tai järjestää hetken mielijohteesta leikkitreffejä. Välillä koitan ihan tosissaan miettiä, millaista meidän elämä tulee uudella asuinalueella olemaan, mutta loppujen lopuksi en taida ihan vieläkään uskoa, että jonain päivänä, alle neljän kuukauden päästä me jo asutaan uudessa talossamme.

Minean ja Nooan ihanat uudet pipot on saatu suomalaisesta NopsuPopsu -verkkokaupasta

Vielä on paljon asioita, jotka on edelleen päättämättä ja tekemistäkin varmasti riittää meillekin talon sisätiloissa, mutta kyllä nyt jo alkaa pikkuhiljaa hymyilyttää ajatus valmistuvasta talosta. Tänään suunniteltiin spottien paikkoja, huomenna olisi tarkoitus olla yhteydessä liukuovia valmistaviin yrityksiin ja samalla olen alkanut mielessäni jo valikoida huonekaluja. Keittiön valinta alkaa tuntua varmemmalta, ja luulen että vielä yhden pienen tinkimisen jälkeen voin jo varmaksi sanoa valmistajan, johon päädytään. Kaikki tuntuu olevan suht hyvällä mallilla, vai onko nyt vain menossa rauhallisempi vaihe ja kohta taas suunnitellaan, tehdään ja menetetään yöunia kiireen vuoksi? Raksakuulumisia olisi tiedossa taas ensi viikolla, sattuuko teillä olemaan mielessä jotain erityistä, josta haluaisitte lukea?

Blogikirppis

22 syyskuun, 2016

Se on jälleen täällä, jo perinteeksi muodostunut Jyväskylän blogikirppis! Voisi kuvitella, että meikäläisen osalta kaikki ylimääräisen tavaran karsiminen olisi jo tapahtunut muuton yhteydessä, mutta niin sitä vaan taas tuntuu olevan kaikkea tarpeetonta, ja olen kimpsuineni ja kimpsuineni pystyttämässä omaa myyntipöytää kirppikselle. Minulta on tulossa myyntiin paljon lastenvaatetta, yhtä paljon omia vaatteitani ja myös jonkin verran astioita ja erilaisia kipposia ja kupposia. Suurin osa vaatteista ja tavaroista tulee olemaan niin sanottua eurokamaa, mutta ajattelin tällä kertaa ottaa mukaan myös jonkin verran arvokkaampia lasten merkkivaatteita, joten pikkurahan lisäksi suosittelen varaamaan mukaan isompaakin rahaa, mikäli rodinit, gugguut ja muut kiinnostaa. Muistuttelen tapahtumasta vielä ensi viikolla ja samalla voin laittaa kuvaa vaatepinoista, joita olen ajatellut ottaa myytäväksi. Myös snäppiä (@minishowblogi) kannattaa seurailla kirppisinfoilun merkeissä, sillä kuvaan sinnekin tavaraa sitä inventoidessani.

Niin, ja kirppishän siis järjestetään tänä vuonna lauantaina 1.10. klo 12 alkaen Aikuislukion tiloissa Sepänkadulla. Mukana on aika huikea lista bloggaajia, jotka kaikki näet tapahtuman virallisilta Facebook-sivuilta täältä. Kannattaa olla ajoissa paikalla, sillä kokemuksesta voin sanoa, että pöydät tyhjenevät melko hyvin jo ensimmäisen puolentoista tunnin aikana!

Täällä taas!

20 syyskuun, 2016

I’m back in business myös blogin osalta, sillä juuri kun aloin pelätä, että työt ja niiden ylitsepääsemätön määrä alkavat vaatia enemmän kuin olen valmis uhraamaan, huomaankin, että tästä eteenpäin alkaa jo helpottaa! Päätyön osalta yksi ruuhkapiikki on ohi, ja pakon sanelemana olen pitänyt viimeisen kaksi viikkoa lomaa kuvaushommista. Muokkauksia olen koittanut tehdä parhaani mukaan rikkoutuneella tietokoneella ja toimimattomalla nettiyhteydellä, mutta uusia kuvia en yksinkertaisesti ole ehtinyt ottaa yhtiäkään. Snäppiseuraajien silmissä elämäni varmasti vaikuttaa aika lungilta, ja nyt ihmettelette miten en muka ehdi tehdä mitään, mutta todettakoon tähän, että oma työaikani tosiaan alkaa siinä iltakymmenen hujakoilla. Eli juuri niinä hetkinä kun snäppikin viimeistään on yleensä hiljentynyt. Kuvahommat alkaa onneksi olla ihan juuri balanssissa, ja sillä voinkin melkeinpä luvata, että tästä viikosta eteenpäin päivittelen taas blogiakin, laitan enemmän matskua myös instaan ja ehkä se snäppäilykin alkaa sieltä taas löytymään.

Tässä elämäntilanteessa, eli kroonisessa ajanpuutteessa, olisi varmasti fiksuinta harkita blogin lopettamista, mutta itselläni ei vieläkään ole blogihistoriani aikana tullut mieleen, että ihan oikeasti lopettaisin. En myöskään perusta niistä postauksista, joissa kovaan ääneen vuodatetaan jäähyväiskyyneleitä tai kerrotaan kuinka blogi jää määrittelemättömän pituiselle tauolle – ja heti seuraavalla viikolla ollaan jälleen postaamassa entiseen tahtiin. Tuollainen viikon mittainen tauko tuntui sujuvan ihan ilman mitään draamaakin, vai mitä?

Yksi hyvä syy lopettaa olisi myös se, että jollain tasolla olen jo pitkään kokenut olevani yli-ikäinen bloggaaja tässä genressä, sillä meitä 30:n rajan ylittäneitä perhelifestyleä kirjoittavia bloggaajia ei ole kovin montaa. Perheblogit yleensä ehkä mielletään parikymppisten äitien neuvolakuulumisten ja raskausvointien jakamisen kanavaksi, mutta toisaalta, jokaisen blogi on aina omannäköisensä, ja vaikka blogissani yhdessä pääroolissa onkin lapset, niin aiheet kuitenkin vaihtelevat niin laidasta laitaan, että ehkä voisin jo laskea itseni mammablogien ulkopuolelle. Varsinkin nyt on sellainen kutina, että tulevaisuudessa tulen pähkäilemään (ja kysymään teiltä neuvoja!) uuden kodin sisustusta, joka on vieläkin täysin auki – niin kuin melkein kaikki muukin sisätilojen suhteen.

Juttu ehkä karkasi sivuraiteille, mutta olin alkujaan tulossa kertomaan teille näistä kivoista vaatteista. Kävin Even Pompin kutsuilla joku aika sitten, ja tilasin sieltä joitakin vaatteita lapsille syksyksi. Olin itsekin vähän yllättynyt, kuinka maltillisena sain tilaukseni pidettyä, mutta olen koittanut edes jollain tasolla toteuttaa ajatusta ”ekologisempaa ja vain ne vaatteet, jotka oikeasti on pakko saada”. Tottakai ostaminen on aina epäekologista, mutta ennemmin Euroopassa tuotettua kuin halpatuotantomaiden riistopajoissa ommeltua – ainakin noin niin kuin kärjistetysti. Katsoin muuten juuri hyvän dokkarin aiheesta, jonka voisin viikonloppuna linkittää Minishown faceen teillekin!

Minealla on näissä kuvissa päällään Pompin mekko ja Nooalla kaikki POMPdeLUXia päästä jalkoihin. Ymmärrätte varmaan, etten millään voinut olla ostamatta noita ranskishousuja Nooalle, ne taisi melkeinpä olla koko poikien malliston lempparini. Minean mekko on vähän paksumpaa ribbikangasta, mikä sopii meille loistavasti kylmeneviin päiviin, kun Minealle kelpaa hyvin harvat kollarivaatteet. Nooan paita on joustavaa puuvillaa, mutta materiaalina jämäkämpää ja todella kestävän oloista. Olen tainnut tämänkin jo sanoa useampaan kertaan, mutta itse peukutan näitä Pompin perustrikoita, sillä meitä niiden laatu ei ole pettänyt vielä koskaan. Olen menossa ensi viikolla vielä toisille kutsuille, ja tiedän jo nyt mitä kaikkea haluaisin sieltä ostaa. Kannattaa kurkata uusin kuvasto netistä, mikäli ette vielä ole näihin tämän syksyn ja talven uutuuksiin tutustuneet!

previous 1 … 4 5 6 7 8 9 10 … 38 next