VIIME VIIKON SEIKKAILUT

clogparty IMG0011

clogparty IMG005 clogparty IMG001 clogparty IMG009 clogparty IMG0012 clogparty IMG004 clogparty IMG0016 clogparty IMG006 clogparty IMG0014

Vihdoin täälläkin aletaan olla jälleen elävien kirjoissa, ja tauti tuntuu muuten olevan ohi paitsi jalat on edelleen voimattomat ja päässä heittää vähän väliä, huh! Vähän harmittaa että Lahti-reissu meni sairastaessa kun olin taas etukäteen tehnyt ties millaisia kunnianhimoisia suunnitelmia mahdollisimman monen kaverin tapaamisesta. Aina niin vähän aikaa ja niin paljon tehtävää kun pyörähtää vanhoilla kotinurkilla. Lahti se tuntuu vaan olevan entisellään, samoja laatikkomaisia kerrostaloja keskusta täynnä, edelleen sama mummo moikkaamassa autoilijoille ja lähestulkoon samat vanhat naamatkin katukuvassa kuin joskus aikoinaan. Kiva kaupunki käydä, mutten usko että osaisin enää Jyväskylän jälkeen palata kotikaupunkiin..

Torstaina ehdin käydä sen verran kaupungilla aamulla, että pistin melkein puolet meikkipussista uusiksi. Istuin varmaan kyllästymiseen asti Kicksin myyjän meikkailtavana, ja sen verran hyvin pysyi myyjällä pensselit kädessä että mukaan lähti kaikki kokeillut meikit ja siveltimetkin. Voin jo nyt todeta, että eipä tullutkaan lopputuloksesta itse tehtynä lähellekään samanlainen mutta hei, jotain on yritettävä. Keskiviikkoilta taas vietettiin Minean, Essin ja Paulan kanssa siellä Crocsin tapahtumassa Möhiksen ollessa hyvässä hoidossa mun vanhemmillani. Kaikki oli onneksi mennyt hyvin, vaikkei Möhis suostunutkaan käymään iltaunilleen ennen tissille pääsyä, ja äiti oli haltioissaan uudesta unipussista joka kuulema teki ihmeitä pojan rauhattomuudelle.

Clog partyissa vanhemmat lapsineen sai ihastella Crocsin kevään ja kesän uutuuksia ja Minean ehdoton lempparijuttu, lapset sai valita crocsit itselleen ja tuunata ne erilaisilla jibbizeillä ja siirtokuvilla. Mitä enempi sitä parempi tuntui olevan lähes joka lapsen koristelun lähtökohtana, niin myös Minean joka valkkaili kenkiinsä prinsessoja, timantteja ja eläimiä. Turkoosista väristä olin suoraan sanottuna vähän hämilläni, kunnes tajusin että kaikki sininen on noussut meilläkin ihan uuteen arvostukseen sen jälkeen kun Eve ja tytöt toi synttärilahjaksi Frozen-leffan. Ja Frozeniahan muuten Crocsin kesämallistosta löytyy! Minea valkkaili hyllyiltä kenkiä ja muuta tavaraa omalle toivelistalleen sitä tahtia etten meinannut perässä pysyä. Frozen-crocsit, frozen-laukku, frozen-reppu, yhdet persikkaiset sandaalit, pinkit ja turkoosit kumpparit, vilkkuvat clogit.. Seuraavasta aamusta eteenpäin turkoosit crocsit on sisällä olleet kuin liimattuina Minean jalkaan, ja samalla katsotaan puhelimesta frozen-pätkiä ja lauletaan englanniksi mukana. Kuinkas muutenkaan!

Oletteko jo ehtineet tsekata Crocsin kevätuutuudet? Suosittelen! Värit on nimittäin lasten ja aikuisten puolella niin herkulliset, että meinasin jo tilata yhdet turkoosit kumpparit jemmaan odottelemaan Möhistä 😀

TENNARI-IHASTUS, NIKE AIR FORCE 1

nikeairforce1 IMG1 nikeairforce1 IMG2 nikeairforce1 IMG3 nikeairforce1 IMG4

Piiiitkästä aikaa ostin itelleni uudet lenkkarit. Vai tennarit, kummat nää nyt sitten on? Koko viime kesän haaveilin Niken air maxeista, mutta niitä oli suorastaan mahdotonta saada käsiinsä mun koossa täältä Suomesta! Koko 37 kun kuuluu yleisimpiin kengänkokoihin, niin joka kerta valkoiset ja mustat air maxit oli ehtineet loppua kun mä pääsin kauppaan. Netistäkään niitä ei löytynyt, ainoa vaihtoehto olisi ollut Niken omilla sivuilla omien kenkien suunnittelu, mutta menepä nyt tilaamaan kustomoidut kengät tietämättä yhtään mikä koko olisi sopiva..

Eipä hätää, nyt on ainakin tämä kevät pelastettu kun löysin nämä air forcet ruotsalaisesta nettikaupasta – täällä meillähän on nämäKIN myyty lähestulkoon kaikissa kooissa loppuun. Taidan vaan ihastua vääriin kenkiin, sellaisiin jotka haluaa samaan aikaan kaikki muutkin. No, nyt ne on täällä ja näillä aikoo meikäläinen tallustaa kaikki kaupunkireissut ennen hellekelejä, jolloin saakin vaihtaa sandaaleihin!

Tykkäättekö? Kengät asukuvien kera tulossa kunhan tästä joku päivä saa itsensä ihmisen näköiseksi..

KAKSIN KAUPUNGILLA

kaupungilla IMG3

kaupungilla IMG1

Huoh mikä päivä! Onneksi näistäkin selviää hengissä ja huomennahan voi taas kaikki olla paljon paremmin, pakko olla tai muuten mä en jaksa enää mitään. Aamu jo alkoi sillä että Minea pariin kertaan sanoi ettei haluaisi lähteä kerhoon, mutta sinne kuitenkin lähdettiin kun mä olin ehdottomasti sitä mieltä, että kolmen kotipäivän jälkeen oli jo kaveriseurasta puutetta. Kerhon jälkeen jäätiin vielä ulkoilemaan tunniksi, Minean kohdalla ulkoilu tosin tänään tarkoitti puistossa mököttämistä ja joka asiasta kiukkuamista. Kotiin päästyä tyttö heittäytyi olkkarin lattialle toppavaatteissaan, huusi siinä tunnin verran mulle ties mistä, kävi välillä vähän huitomassa, innostui raivoamaan entistä enemmän jos koitin mennä lähellekään ja sitä rataa. Mä en yksinkertaisesti keksinyt yhtään mitään millä olisin saanut tuon jääräpään rauhoittumaan, vaan kuuntelin vierestä kunnes vähitellen Minea antoi periksi ja tuli haalari päällä syömään lounaan. Instassa (@minishowblogi) avauduinkin jo ja totesin että nyt taitaa olla meillä pahin kiukkuaika käsillä, tuskin tästä enää voi pahemmaksi mennä?!

Myöhemmin asia sovitiin, halailtiin, Minea lupaili kaikkea maan ja taivaan väliltä (huomenna käydään todennäköisesti ihan sama keskustelu uudelleen!) ja lopulta pötköteltiin sängyssä Netflixin voimin rauhoittuen. Tiedän ettei tästä käytöksestä mitään palkkiota olisi pitänyt antaa, mutta Nikon tultua kotiin lähdin Minean kanssa kahdestaan käymään kaupungilla. Ajattelin että kahdenkeskinen hetki voisi tehdä ihan hyvää kaiken tuon raivoamisen ja toisillemme kiukuttelun jälkeen. Voisi ottaa vaikka tavaksi käydä kerran viikossa Minean kanssa tekemässä jotain molemmille mieluista, pois kotiympyröistä ja hetkeksi vauva pois näköpiiristä. Varmasti ihan normisettiä tällainen kapinointi uuden tulokkaan myötä, mutta harmittaa silti että meidän aurinkoisesta, superkiltistä tytöstä tulee yhtäkkiä esiin tuollaisia piirteitä..

kaupungilla IMG2  kaupungilla IMG4

Kaupungilla meillä ei oikeastaan ollut mitään oikeaa asiaa hoidettavana, mutta käytiin parit kaupat läpi ettimässä Minealle uusia aurinkolaseja ja mä kävin Gina Tricotista hakemassa yhden scuba-takin, josta pari viikkoa sitten tilasin väärän koon. Minealle näiden reissujen kohokohta on aina hakea kuivattuja kookoksia Punnite&Säästästä, mun kohokohta tällä kertaa oli Arnoldsin donitsi. Ite en ollut lähellekään siinä kuosissa että olisin hypännyt kameran toiselle puolelle, joten vaihteeksi Minean päivän asua. Sama setti ponipaidalla ja tyllihameella valikoitui aamulla kerhoonkin, nyt vaan yhdistettynä siistimpään takkiin ja suht uusiin Crocsin Colorlite nilkkureihin*. Mulla on itelläni nämä samat kengät mustana ja ne taisi olla syksyllä mun ulkoilujen ja puistoreissujen käytetyimmät kengät. Luulen että Mineallakin tulee aika paljon näkymään nämä jalassa nyt keväällä kunhan ilmat vähän lämpenee ja voidaan luopua villasukista.

kaupungilla IMG6 kaupungilla IMG7 kaupungilla IMG8

Möhistäkään ei täyain unohdettu, vaan poju sai uuden raitajumppiksen tuliaisina. Voikohan tuo pikkumies jo olla kasvanut viikossa, kun tuntuu että kaikki jättimäiset 50cm vaatteet ei yhtäkkiä olekaan enää niin jättimäisiä?!

*kengät saatu Crocsilta

1 2 3 4 5 6 10