Keittiösuunnitelmia

Säästän äitienpäivän ja viikonlopun kuulumiset huomiselle ja höpisenkin tänään siitä, mitä kuuluu meidän raksaprojektille. Olemme vihdoin päässeet siihen vaiheeseen, että rakennuslupa on saatu, kesäkuun alusta voidaan aloittaa maatyöt ja nyt suunnitellaan kaikkea talon sisäpuolelle tulevaa. Olen ollut kahden vaiheilla sen suhteen, julkaisisinko viimeisintä versiota pohjakuvasta ja talon julkisivusta täällä blogissa, sen jälkeen talo olisi nimittäin valmiina varmasti melko helposti tunnistettavissa, enkä tiedä pidänkö siitä ajatuksesta. Taidan siis ainakin toistaiseksi jättää ne pois, vaikkakin jotain rajattuja julkisivukuvia voisin seuraavaan raksapäivitykseen laittaa, sen verran fiiliksissä olen arkkitehdin piirroksista.

Sisätilojen suunnittelu on tällä viikolla polkaistu käyntiin keittiöstä. Keittiöstä kuulema aloittaa suurin osa suomalaisista, mikä varmaan johtuu ihan vain siitä, että se on yksi konkreettisimmista tiloista talossa, ja toisaalta myös aika keskeisessä roolissa. Meillä suunnittelu jakautuu monessa asiassa niin, että mä näytän Nikolle mun ihastuksen kohteet ja unelmien inspiraation ja niistä Niko sitten jalostaa, tytmää ja ideoi. Lopputuloksena saadaan toivottavasti molempia miellyttävät ratkaisut, ja uskon niin, koska sisustusmaku meillä menee aika lailla yksiin. Loistava tasapaino syntyy siitä, että mä olen selkeästi enemmän ideoija ja inspiroituja kun taas Niko osaa paremmin arvioida mitä mikäkin maksaa ja laittaa realiteetit mun lennokkaille haaveille. Se aika perinteinen nainen-mies-asetelma siis!

keittio001

1. ja 2. kuva: alvhemmakleri.se  //  3. kuva: Musta ovi

Kävin viime viikolla kiertämässä lasten kanssa muutaman keittiöliikkeen katsellen erilaisia ovimalleja ja arvioiden, mistä voisi löytyä jotain meille mieluista. Kylätimpurit toimii paljolti yhteistyössä Kalustetukun kanssa, ja heille mekin sitten päädyttiin perjantaina kyselemään tarjousta. Tiedossa on, että haluamme mattavalkoista ja melko modernia ilmettä tämän nykyisen kiiltävän keittiön jälkeen. Takaseinälle tulee kokonainen keittiöseinä joka koteloidaan lattiasta kattoon, yhdelle sivulle ainoastaan alakaapit ikkunan alle ja siitä vielä jatkumaan niemeke. Pohjakuvassa keittiötä on piirtetty myös keittiöseinän vasemmalle puolelle, mutta sen jätämme tyhjäksi ja halutessamme kalustamme sen jollain irtohuonekalulla. Emme halua keititiöstä liian tukkoista, vaikka tietenkin kaappeja karsimalla säilytystila vähenee.

Vielä emme ole päätyneet mihinkään valmistajaan, emmekä ole edes saaneet ensimmäistä tarjousta tai suunnitelmaa, mutta voin hieman kertoa millaisia asioita kävimme läpi. Takaosan keittiöseinälle nostamme uunin ja mikron, jo ihan käytännönkin syistä, sillä niitä emme oikein saa mahtumaan mihinkään muuallekaan erikoislieden takia. Samalla seinälle tulee kylmäkoneet, yläkaapit, aamiaiskaappi, mahdollisimman monta vetolaatikkoa kaappien sisään sekä nurkkaan vetolaatikkosysteemi. Kaapinovet tulee erikoispintaista nanomateriaalia, johon ei lika tartu niin kuin normaalisti valkoiseen tarttuisi, ja pienten naarmujen ilmaantuessa materiaali korjaa itse itsensä lämmön avulla. Samasta mattavalkoisesta materiaalista tulee ohut 20mm laminaattitaso. Kaikki kodinkoneet integroidaan, uuni ja mikro otetaan valkoisina ja todennäköisesti myös allaskin, mikäli löydämme jostain toivomamme keraamisen valkoisen kulmikkaan hanan.

Yhden isoimmista ongelmista tuotti liesituuletin, eli ihan niin kuin tässä nykyisessäkin kodissa, emme halua keskelle keittiötä perinteisen näköistä tuuletinputkea. Pohdimme tällä hetkellä kolmea vaihtoehtoa: kattotuuletinta (jolloin keittiöön täytyisi tehdä alaslasku), tasosta nousevaa liesituuletinta sekä uutta Boran 80cm leveää liettä, jossa tuuletin on lieden keskellä. En ole aiemmin vastaavasta kuullut, ja arvaatte varmaan että se on kallein mahdollinen vaihtoehto, mutta ainakin vielä toistaiseksi kuvittelemme saavamme sen mahdutettua budjettiin. Saa nähdä, kuinka monta myönnytystä tässä vielä joudutaan tehdä ennen kuin päästään lopulliseen keittiösuunnitelmaan, mutta hyvä se on lähteä liikkeelle siltä tasolta, mikä olisi se ihanteellisin ratkaisu. Ei ainakaan harmita jälkijäteen se, että jotain olisi jäänyt selvittämättä silloin kun siihen vielä oli mahdollisuus.

keittio002

1. kuva: skanna.fi  //  2. kuva: anna.fi  //  3. kuva: Kvik-keittiöt

Keittiön kaapin reunat on meille ratkaisevin tekijä ovimallia valitessa. Haluamme nimittäin, että ovien väliset raot on mahdollisimman kapeat, ja keittiöseinä näyttää melkein tavalliselta seinältä – tai yhdeltä huonekalulta muiden joukossa. Inspiraationi lähteenä ihan alusta saakka on ollut messutalo Maja, jonka keittiöstä tuo toinen kuva yllä on. Hetken aikaa pohdimme jopa mustaa keittiötä, mutta lopulta meillä ei rohkeus riitä asentamaan jotain sellaista, josta en ole 100% varma että siitä tykätään vielä vuosienkin päästä. Niko kyllä ehti jo nauraa, että tuskin mä tykkään yhdestäkään meidän valinnasta enää viiden vuoden päästä, mutta kyllä valkoinen vaan on valkoinen ja aina muodissa. Ellei keittiö muuten enää edusta sen ajan modernia ilmettä, niin onpahan ainakin väriltään aina muodikas, hahah!

Muutama juttu meidän keittiössä on vielä aavistuksen auki ja niihin kaipailenkin teiltä vinkkiä! Pohdimme vielä, laitetaanko niemekkeeseen syvennystä jakkaroille vai ennemmin kaapit toisellekin puolelle. Kaapeilla niemeke olisi huomattavasti linjakkaamman näköinen, mutta alkaako se myöhemmin harmittaa käytännössä, jos penkkejä ei ole?? Toinen mietittävä on vesipiste ikkunan edessä. Löytyykö teiltä keneltäkään, ja onko lasi ollut vaikea pitää puhtaana? Mä en ole mikään ikkunanpesijäfriikki, joten mietin onkohan meillä keittiön ikkuna sitten jatkuvasti roiskeissa ja muussa liassa..

KOTI MYYNTIKUNTOON

Ihan vielä ei ole aika jättää kokonaan hyvästejä meidän nykyiselle kodillemme, mutta edessä voi hyvin piankin olla muutto väliaikaiseen vuokra-asuntoon. Raksahommat tontilla alkaa vasta kesäkuussa, ja talon arvioitu valmistuminen on joulu-tammikuun aikaan, mutta koska emme voi pitää kahta kämppää samaan aikaan, on ensi  muutettava joksikin aikaa vuokralle. Kumma kyllä, itseäni tämä vaihe ei juurikaan jännitä tai hirvitä, sillä tiedän sen olevan suht lyhytaikainen vaihe – alle vuoden voi asua vaikka pahvilaatikoiden keskellä, jos päädymmekin nykyistä pienempään asuntoon. Eniten tässä varmaankin stressaantuu lapset, vaikka onneksi noin pienet on aika sopeutuvaista laatua.

Monet samalle alueelle rakentavat ovat jo hyvissä ajoin myyneet eniset asuntonsa pois alta, mutta me ollaan aika positiivisin mielin siinä suhteessa, että kyllä se oma varmasti kaupaksi menee kesällä viimeistään. En tiedä, voihan tämä olla vähän tyhmänrohkeaakin, mutta toisaalta kun projektillamme ei ole mikään pakottava kiire, niin joustovaraa aikataulujen kanssa on. Ja asunnon myynnissähän kyse on lopulta vain siitä, että hinta on sopiva ja kohtaa ostajan kanssa. Emme lähde tavoittelemaan taivaita, vaan toivomme saavamme tämänhetkisten markkinoiden saneleman arvoisen tarjouksen. Vielä pari vuotta sitten olisimme kuulema voineet helposti pyytää kymppitonnin enemmän, mutta minkäs teet, tilanteet elää niin asuntokaupassa kuin pankkien lainamarginaaleissa.

omakoti IMG006 omakoti IMG005

Olemme tässä viime viikkoina pyöritelleet erilaisia vaihtoehtoja mielessämme, perjantaina kävi yksi välittäjä jättämässä tarjouksensa asunnon myymisestä ja olemme muutenkin tutkineet välittäjien palkkioita. Nykyaikana vaan tuntuu melkein järjettömältä maksaa huikeita summia asunnon välityksestä, kun periaatteessa kauppaa voi tehdä itsekin. Vielä joitain vuosia sitten välittäjän palkkaaminen oli ihan paikallaan, mutta nyt en keksi kovinkaan montaa asiaa, joissa välittäjä toisi kaupantekoon lisäarvoa. Meillä on jo olemassa asunnosta loistavat myyntikuvat, osaamme itse stailata (lue: siivota ja piilottaa tavaraa) kämpän esittelykuntoon, näkyvyyttä voi pienellä summalla ostaa etuovesta ja kaupat voi hoitaa pankissa. Lisäksi olemme sen verran sosiaalisia persoonia, että yhden asunnon esitteleminen tuntemattomille ei tunnu kynnyskysymykseltä sekään. Ainut asia, minkä välittäjät osaa paremmin, on myyminen, mutta asuntoja ei myydä suostuttelemalla ja puhumalla, vaan ostajan on ihan oikeasti ihastuttava kohteeseen. Kuka olisi parempi kertomaan oikeita, positiivisia asioita kodistamme kuin me itse?

Niinpä me nyt lopulta päädyttiin siihen, että laitetaan ensi viikolla asunto itse myyntiin. Heti seuraavalla viikolla voisimme pitää ensimmäisen näytön, ja siitä sitten vain toivoa että ihmiset kiinnostuu ja tulevat paikan päälle katsomaan. Pientä fiksailtavaa meillä vielä on ennen näyttöä, mutta noin pääpiirteissään asunto on onneksi oikein hyvässä kunnossa! Jos jotain teistä sattuisi kiinnostamaan, niin täältä löytyisi 84m2 rivarikolmio noin 6km päästä Jyväskylän keskustasta. Vieressä on yksityinen päiväkoti, uimaranta ja veneranta, alakouluun on noin kilometrin matka.

omakoti IMG004 omakoti IMG003 omakoti IMG002 omakoti IMG001

Ihan täysin emme myymisen kanssa ole itse liikkeellä, sillä vaikka multa löytyykin oma järkkäri ja olen ottanut kymmeniä kuvia kodistamme, luotan kuvissa ammattilaiseen. Yksi tärkeimpiä myyntivaltteja on edustavat kuvat! En voi tarpeeksi korostaa, kuinka kauheaa on asuntoilmoituksista katsella suttuisia, pimeitä kuvia kodeista, jotka olisivat niin paljon paremman näköisiä, jos asunnossa olisi edes vähän siistitty paikkoja. Sisustus ei ole mulle mikään ykkösprioriteetti, joten tiesin jo etukäteen, että ihan pienillä muutoksilla meidänkin kodista saisi paremman käsityksen esim tilojen avaruudesta ja valoisuudesta. Tähän tarkoitukseen me palkattiin ammattilainen stailaamaan ja kuvaamaan.

Ihanat ystäväni Jenni ja Kerttu ovat ihan vasta perustaneet oman bisneksen, joka tarjoaa palveluja juurikin asunnon myyjille. Parhaiten palvelu toimii meidän kaltaisille itse myyjille tai niille, joilla asunto on ollut jo pidempään myynnissä. Toisaalta, luottaisin ehdottomasti Jenniin ja Kerttuun siinäkin, jos toivoo asunnolleen heti myynnin alusta positiivista pöhinää tyylikkäällä stailauksella, hyvillä kuvilla ja kattavalla mainostuksella.

Mitä me sitten saatiin muutamilla satasilla? Jenni tuli kameran ja jalustan kanssa meille kahdeksi, kolmeksi tunniksi, mä katselin Nooa sylissä vierestä kuinka Jenni siirteli ylimääräistä tavaraa piiloon, asetteli huonekaluja parempiin paikkoihin, pyyhki välillä pölyjä, pöyhi tyynyjä, petasi sängyt jne. Olin valehtelematta ihan ihmeissäni, kuinka touhukkaana Jenni täällä hääräili, vaikka edellisenä iltana olin vielä epätoivoinen kaiken tämän normaalin sotkun keskellä. Jenni sai huoneet näyttämään täydellisen harmoonisilta, osasi sijoittaa tavarat kauniisti ja sai otettua upeat myyntikuvat. En olisi voinut olla tyytyväisempi – enkä rehellisesti sanottuna osannut odottaa mitään näin kattavaa!

Kertokaahan omia kokemuksianne asuntojenne myymisestä tai ostamisesta! Kaikesta voi olla apua meille tulevina viikkoina, sillä ensikertalaisia tässä kuitenkin ollaan ja kaikkea ei kuitenkaan osaa ottaa huomioo.

TOIVEPOSTAUS: MEIDÄN KOTI ALAKERRASTA

koti IMG15 koti IMG14  koti IMG16 koti IMG17 koti IMG19 koti IMG20koti IMG3 koti IMG22

Tästä se lähtee, toivepostausten viikko, ja ensimmäisenä vuorossa monen monta kertaa toivottu kotiesittely. Esittely on jaettu kahteen osaan ja nyt vuorossa on ns alakerta eli kylpyhuone, sauna ja iso yhtenäinen tila, josta löytyy meidän keittiö, ruokatila ja olohuone. Olohuoneosio ollaan jaettu sohvalla niin että takaosaan saatiin mahtumaan reilusti säilytystilaa ja työpöytä, jota tosin aika harvoin käytetään. Sisustusta uusittiin aika lailla tasan vuosi sitten ja silloin hommattiin paljon Ikean huonekaluja, kuten noi beståt ja työtaso. Ihanan simppeliä ja halpaa sisustamista!

Meidän koti on kokonaisuudessaan päälle 80-neliöinen rivarikolmio, ja nelisen vuotta sitten muuttaessamme tehtiin asuntoon täysi remontti seiniä purkaen ja siirrellen. Ihastuttiin tässä asunnossa sen valoisuuteen, avaruuteen ja alakerran korkeaan, yli kolmimetriseen tilaan. Osan remontista kävi tekemässä ammattilaiset, osan hoiti Niko kaverit apunaan. Esim sauna on kokonaan Nikon ja meidän kaverin käsialaa, meikäläinen on hoitanut suurimman osan seinien maalauksista, kvikin keittiötä on asennettu talkoovoimin ja parkettia naputeltiin kaveriporukalla yhtenä viikonloppuna. Onneksi lähipiiristä löytyy paljon osaavia tekijöitä, joilla vasara pysyy kädessä ja ennen kaikkea, joilta löytyy viitseliäisyyttä tulla hätiin tarvittaessa.

Ikean huonekaluihin ollaan yhdistelty joitain pitkäaikaisempia haaveita, kuten String pocket-hylly, Vitran tuoli ja sohvakin päädyttiin lopulta teettämään omien mittojen mukaan lahtelaisella käsityöläisellä. Tottakai on jo paljon sellaista, mitä tekisi mieli alkaa vähitellen uusimaan, mutta tunnelmat on tällä hetkellä niin odottavaiset tonttikuvioiden suhteen, ettei olisi mitään järkeä enää sijoittaa tähän nykyiseen asuntoon. Jos jotain nyt vielä innostuttaisi tekemään, menisi tv:n takana oleva iso seinä maalaukseen ja keittiöön tulisi uutta tasoa, välitilaa ja vedintä. Joka ikinen kevät se sisustuskuume nostaa päätään, ja tuskin tänä vuonna helpottaa se että mä olen kotona kaiket päivät näitä seiniä tuijottelemassa, mutta ei auta kuin koittaa pärjätä ja tyytyä korkeintaan joihinkin pieniin muutoksiin! Mitäs tykkäätte näistä kuvista?