lempimeikit

Hävettävän harvoin tulee panostettua oman meikkipussin sisältöön, mihin se naama meikeillä muuttuisi! Toive keväästä on saanut kuitenkin senkin aikaan, että tänä vuonna meikkipussi on täydentynyt uusilla tuotteilla paljon tiuhempaan kuin mulla koskaan on ollut tapana. Ensin hommasin pari luomiväripalettia, sitten eksyin ihastelemaan maskeeraajien suosimaa merkkiä ja nyt viimeisimpänä hemmottelin itseäni uudella huulipunalla. Nyt taitaakin olla paras aika vuodesta meikkaamiselle, kun aurinko pakottaa vähitellen luopumaan piposta mutta helteet ei vielä sulata koko maskia pitkin kasvoja. Talvella meikkinä useimmiten toimii pakkasen punaiset posket (ja nenä ;)), syksyllä on niin pimeetä ettei kukaan huomaa eroa kumminkaan.

Clarinsin kullanhohtoinen Ombre Minérale 4 Couleurs -luomiväripaletti on täällä vilahtanut jo aiemminkin, ja täytyy sanoa että se on nykyään luottotuotteeni ja osana jokaista bilemeikkiä. Vihreän jätän usein pois, ja tottumattomana luomivärin käyttäjänä lisään paletin tumminta sävyä vielä melko maltillisesti. Toinen suosikkini on Iconin Smoky eyes -paletti, jota tulee käytettyä paljon etenkin arkisin. Ei niin kovin pigmenttipitoinen, mutta superedulliseen hintaansa nähden hyvä valinta! Tähän kylmempään sävyyn myös yhdistyy kivasti uusin ostokseni eli Diorin Diorkiss-huulipunan sävy 578. Löysin punan ystäväni kautta ja ihastuin siihen niin kovasti, etten enää osaa kuvitellakaan siistimpää asua ilman sitä. Koitan saada testikuvia teille lähiaikoina!

Meikkieni kulmakiviksi sanoisin Grimasin luomivärin sävyt 580 ja 566. Vaaleampaa käytän valokynän sijasta sekä peittämään tummia silmänalusia, tumma toimii kulmakarvoille ja silmien rajaukseen. Yhden tällaisen värin saa alle kympillä ja pigmenttiä näissä on runsaasti, mielestäni aika superdiili!

Kertokaahan mitkä tuotteet teillä on ihan must-juttuja tällä hetkellä? Vinkit jakoon tytöt!

kasvot tuunauksessa

Lomaviikolle piti saada kaikki mahdolliset hemmottelut sun muut jotta rentoutuminen olisi taattu, joten varasin itelleni kasvohoidon heti alkajaisiksi. Kun käytössäni oli jo jonkin aikaa olleet Biologique Recherchen uutuustuotteet, niin halusin päästä kokeilemaan saman tuotemerkin kasvohoitoa. Hoidon teki BR:n maahantuoja Heli, joka sattui sopivasti olemaan lomani aikoihin Keski-Suomen kiertueella.

Kuten jo sanoinkin aiemmin en mennyt hoitoon ollenkaan sillä perinteisellä ajatuksella, että kasvojen iho olisi saatava jälleen normaalitilaan, vaan toiveissa oli rento olo ja pieni hetki hemmoteltavana. Hoito koostui puhdistuksista, hieronnasta, naamiosta ja viimeistelevistä seerumeista ja voiteista. Paras osio oli ehdottomasti kasvojen hieronta, jonka voisin jatkossa tilata ihan pelkästäänkin. Superrentoutta parhaimmillaan! Muutaman päivän päästä mietin vähän huvittuneena, kuinka hassulta tuntuu ajatus siitä, että kotihoidolla on oikeasti saanut ihon epäpuhtaudet kaikkoamaan niin hyvin, ettei mekaaniset ihonpuhdistukset tai hankaavat kotikuorinnat enää tulisi mieleenikään eikä kasvohoidosta tarvitse hakea apua mihinkään ongelmaan.

Kasvohoidon jälkeen ei meinannut jalatkaan kantaa, kun olo oli niin rentoutunut ja päällimmäisenä ajatuksena pyöri unet omassa sängyssä. Ainut mikä kokonaisuudesta jäi puuttumaan verrattuna aikaisempiin kasvohoioihin, joissa olen käynyt oli herkulliset tuoksut. Ihastuttavia on olleet esim toffee-, sitrus- tai jasmiinikasvohoidot, jotka on hellineet ihon lisäksi hajuhermoja. BR:n tuotteissa kun mitään ei ole keinotekoisesti lisätty eikä poistettu, niin tuoksut ovat luonnollisia, joskus jopa miedosti outoja. Minulle tämä BR:n tuoksuttomuus sopii paremmin kuin hyvin, jos vaakakupissa on tuotteen luonnollisuus tai voimakas karkkituoksu.

Vielä viikonlopun ajan ehditte osallistua tähän BR-arvontaan, jonka voittaja pääsee itse testailemaan Biologique Recherchen tuotteita, mukaan lukien oman ihoni pelastajaa P50W happokuorintaa!

esittelyssä Biologique Recherche + huikea ARVONTA

Oletteko te löytäneet omalle ihollenne täydellisesti sopivat tuotteet? Vai onko fiilis ennemminkin se yleinen voisin vaihtaa jos tietäisin jonkun paremman? Mä olen aina kuulunut siihen porukkaan, joka hoitaa ihoaan vain silloin kun muistaa, ja rasvapurkit uusitaan vasta siinä vaiheessa kun ensin ollaan kuukausi menty jollain marketin body lotionilla. Oma kasvojen ihoni ei ole koskaan ollut mitenkään ongelmainen, enkä siksi ole ajatellut sen tarvitsevankaan erityistä huolenpitoa.

Blogin kautta minulle tarjoutui tilaisuus päästä kokeilemaan ranskalaista Biologique Recherche -sarjaa, ja lähdin innolla mukaan ajatellen, että säännöllinen ihonhoito voi olla ainoastaan hyvästä. En luvannut kirjoittaa ylistävää postausta tuotteiden paremmuudesta, vaan lupasin testata ja kertoa mielipiteeni. Oman kokemukseni mukaan hiusten- ja ihonhoidossa vähempi (ja luonnollisempi) on aina parempi, ja tätä ajatusta myös BR-sarja puoltaa siinä, että tuotteisiin ei ole lisätty minkäänlaisia keinotekoisia hajusteita eikä luonnollisia tuoksuja myöskään ole yritetty poistaa. Luulisi jo maalaisjärjellä ajateltuna olevan selvää, ettei iholleen tahdo imeyttää kovin montaa ylimääräistä, luonnotonta ainetta mikäli vähemmälläkin pärjää.

Sen lisäksi että tuotteet miedosti tuoksuvat aineilta, joista ne on valmistettu, on säilöntäaineet pidetty minimissä. Tästä kertoo esim se, että tuotteet säilyvät pääasiassa puolisen vuotta, normaaliin vuoteen verrattuna. Luonnonmukaisuutta tukee sekin että koko sarjalla kannustetaan pitkäaikaiseen ihonhoitoon lupaamatta mitään yhden yön ihmeparantumisia, mikä ainakin itsestäni kuulostaa hyvin realistiselta ja antaa toivoa tulosten saavuttamisesta. Toki voisin mielelläni ostaa ihmerasvan, joka päivässä palauttaisi vaikkapa ihoni kosteustasapainon loppuelämäkseni, mutta sellaisia rasvoja ei taida ainakaan vielä olla olemassa, kaikista niistä markkinoijien lupauksistakin huolimatta.

Minä sain kokeiluun puhdistavan P50W kuorintanesteen, ihoa tasoittavan Serum Elastine Pure -seerumin sekä kosteuttavan Creme VIP O2 -voiteen. Parin kuukauden ajan kuorin nesteellä kasvojeni ihon ja levitin seerumin ja voiteen päälle aamuin illoin, ja tulokset alkoi näkyä jo muutaman viikon kuluttua. Ihoni ongelmat ovat pintakuivuus, pieni rasvaisuus aamuisin ja nenäalueen epäpuhtaudet, kuten mustapäät. Olen pyrkinyt käymään kasvohoidossa pari kertaa vuodessa, jolloin iho on ollut loistavassa kunnossa muutaman viikon ajan, mutta palannut jälleen normaalitilaan oikeiden kotihoitotuotteiden puuttuessa.

Tällä kertaa emme aloittaneet tilannetta korjaavalla kasvohoidolla, vaan pääsinkin lopputuloksena tilanteeseen, jossa iho on kotihoidon ansiosta hyvinvoiva, ja tulevaisuudessa kasvohoidosta haen ennen kaikkea hyvää oloa ja rentoutumista enkä tilannetta korjaavaa hoitoa. Etenkin P50W kuorintanesteen ansiosta ihohuokoseni on pienentyneet, nenän epäpuhtaudet kaikonneet lähes olemattomiin ja aamuisin ihoni näyttää fressimmältä. Kuorintaneste taputellaan iholle vanulapulla, ja toiminta perustuu happojen kuorivaan vaikutukseen hankauksen sijasta. Näin ihoa ärsytetään mahdollisimman vähän, punoitusta aiheuttamatta. Yllä olevat kuvat on otettu täysin ilman meikkiä, parin kuukauden käyttökokemusten jälkeen.

Ennen tärkein ihonhoitotutteeni oli rasvapurkki, josta hain apua etenkin ihon kiristelyyn pesun jälkeen. Kuorintanesteen ja seerumin kanssa iholle jäi niin hyvä ja tasapainoinen olo, että monesti olen taputellut voidetta vain hyvin pienissä määrin sinne tänne. Näistä kolmesta tuotteesta ehdoton lempparini onkin tuo kuorintaneste, joka varmasti tuli jäädäkseen ihonhoitotuotteideni joukkoon.

Tuotteista kiinnostuneille kerrottakoon, että Biologique Recherche on merkkinä vasta rantautumassa Suomeen, eikä sitä vielä tällä hetkellä myydä kuin maahantuojalla Procosmeticalla Karjaalla. Procosmetican ystävälliseltä Heliltä voi kuitenkin rohkeasti tiedustella tuotteita osoitteesta myynti@procosmetica.fi ja uusia kosmetologiyrittäjiäkin haetaan koko ajan tuotesarjaa edustamaan.

Lopuksi vielä huikeaan arvontaan! Yksi onnekas pääsee testaamaan BR-sarjaa itsekin, sillä sain arvottavaksi upean yli sadan euron arvoisen tuotepaketin. Pakettiin kuuluu lempparini kirkastava ja puhdistava P50W kuorintaneste, kosteuttava ja kirkastava Lait VIP O2 puhdistusemulsio sekä ihoa silottava Elastine Pure seerumi ja kosteuttava Serum Amniotique E. Kaikki nämä neljä upeaa tuotetta pakattuna BR-meikkipussiin! Arvontaan osallistut kunhan käyt tykkäämässä Procosmetican sivuista täällä ja kommentoit tähän postaukseen olevasi mukana. Palkinto on niin mahtava että suosittelen jokaista osallistumaan! Arvonta-aikaa viikko eli sunnuntaihin 9.3. saakka. ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

1 5 6 7 8 9