Hei, mitä kuuluu?

Arkivaroitus, tämä postaus sisältää ruusuja ja risuja, arkista jaarittelua ja ehkä vähän juhlahumuakin! Ehkä on hyvä aloittaa toteamalla vielä kerran, etten tykkää talvesta. Joulusta kyllä, kauniista maisemista myöskin, mutta kylmyys ja pimeys on tehty ihan muita ihmisiä varten. Yritin valmistautua etukäteen ostamalla purkin vitamiineja kaappiin, täyttämällä karkkivarastot suklaalla ja suunnittelemalla töitä niin ettei kotona tarvitsisi tehdä paljoakaan iltaisin. Muuten kaikesta on selvitty ihan ok, mutta aamut ei vaan ota sujuakseen ja toiseksi, into lenkkeilemiseen on tippunut tuhannesta aika lähelle nollaa. Kuka haluaa lähteä ulos liukastelemaan lenkkarit jalassa pakkassäähän, varsinkin kun ulkona näyttää siltä että olisit lähtenyt lenkille puolenyön jälkeen? Myönnän, aika paljon helpompaa on viime aikoina ollut turvautua siihen suklaalevyyn (paitsi että Fazerin sininen jostain syystä ei enää maistu samalle kuin ennen?).

Samalla kun itsesi tekee mieli porautua yhä useammin makoilemaan sohvan nurkkaan, ovat lapset yrittäneet huijata koko ajan enemmän tv/padiaikaa. Saimme vihdoin ostettua uuden telkkarin vanhan huonosti toimivan tilalle, sillä seurauksella että nyt noita mustia hirvityksiä löytyy meiltä kaksi. Ennen lapset saivat rauhassa tapella siitä, katsotaanko sillä kertaa Ryhmä Hauta vai My Little Ponya, mutta nyt jompikumpi toteaa kylmänviileästi, että mene katsomaan toisesta telkasta. Tästä lähtien arkena ei siis pelkästään keskustella siitä, kuinka paljon telkkaa saa katsoa vaan myös siitä, miksei molemmat saa olla omilla televisioillaan yhtäaikaa – great!

No mutta, onneksi arki on pääasiassa ihanaa. Ja välillä sen katkaisee viikonloppu ja juhlat. Juhlia sun muita tapahtumia meillä onkin viime aikoina ollut aika paljon, jopa niin paljon, että Minea ihmetteli onko koko ajan pakko juhlia. Ensin oli meillä kahdet kutsut ja baby showerit, sitten halloween, siihen perään naapuruston pikkujoulut, toiset vauvakutsut ja välissä parit lastensynttärit. Ennen joulua on vielä ainakin parit synttärit, yhdet pikkujoulut ja Minean jumpan joulunäytös. Että onhan noita kerääntynyt melko paljon parille kuukaudelle. Viime lauantain pikkujouluihin kävin jopa ostamassa uuden mustan samettimekon ja aika monet meikit. Arkisin olen huono meikkaamaan poskipunaa ja aurinkopuuteria enempää, mutta nyt tuli Kicksistä ostettua vähän kaikenlaista. Eniten ihastuin kosteuttavaan kasvosuihkeeseen, jota olen suihkinut meikin päälle silloin tällöin. Oman ihoni ongelma on nimittäin juuri pintakuivuus ja sameus, joten suihke antaa sitä kaivattua hehkua ja kosteutta. Toinen suosikkini on Kicksin nestemäiset mattahuulipunat, joita ilman en taida enää haluta pärjätä. Ostin varuilta kaksi väriä, ihan vain siksi että nämä ovat vähän kuin maalia – levittyy peittävästi ja kestää superhyvin.

Mitäs teidän arkeen? 

Taistelu väsymystä vastaan

Tällä kertaa yritän olla ajoissa, ennaltaehkäisevästi liikkeellä. Joka vuosi nimittäin koittaa se aika kun pimeys ottaa ulkona vallan, aamuheräämiset vaikeutuu, iho kuivuu ja silmäpussien tummetessa myös ihon hehku katoaa ja jäljelle jää sameat, väsyneet kasvot. Tuttua?

Kesän aikana huomasin, kuinka kasvoillani tapahtui silminnähden muutosta parempaan. Työt vähenivät ja to-do-listat lyhenivät, öisin tuli nukuttua pidempiä unia ja vaikkei aamulla ehkä herännyt kaikkein virkeimmillään, niin tummat silmänaluset alkoivat hävitä vähitellen mutta varmasti. Tuli ihan ikävä niitä vuoden, parin takaisia pirteitä ja hoikempia kasvoja, joten päätin hankkia joitakin ilmettä raikastavia uutuuksia kosmetiikan puolelta. Vitamiineilla ja näillä tuubeilla ja purnukoilla aion tänä vuonna estää väsyneiden kasvojen ilmaantumisen. Tai ellen estää, niin ainakin viivyttää väsymyksen näkymistä iholla.

Mia Höytö Cosmeticsilta sain lahjaksi kokonaisen setin ihonhoidon tuotteita. Silkki vartalovoide, Kaunis kasvojenpuhdistaja, Säihke kasvovesi ja Ihana kasvovoide – ylelliset tuotteet, kauniit nimet ja vielä kauniimmat pakkaukset, jotka kelpaa pitää esillä kylpyhuoneessa. Näistä saisi myös loistavan lahjan ulkomailla asuvalle ystävälle!

Ikisuosikkini ja ihonhoitoni pelastus on jo pitkään ollut Biologique Recherche Lotion P50W kuorintaneste, joka kirkastaa ihoa ja säännöllisesti käytettynä pitää kaikki epäpuhtaudet tehokkaasti poissa.

Kauppareissulta mukaani tarttui uutuus Lumene Nordic Light Instant Illuminizer hohdetipat, joita olen testaillut poskipäille sipaistuna.

Aamu ei lähde liikkeelle ilman tummien silmänalusten peittäjää. Itselläni ei ole kestosuosikkia, joten nyt testailtavana on parin euron Dermosilin Liquid Concealer peiteaine. Muutaman kokeilukerran perusteella tämä tuntuu toimivan!

Aurinkopuuteria varjostamaan, sipaisu poskipunaa ja Lumenen hohdeaurinkopuuteria kaavojen korkeimpiin kohtiin. Hohdepuuterista on kovaa vauhtia tulossa yksi meikkipussini must-tuotteista.

Silloin kun iho tuntuu erityisen kuivalta, kaivan esiin kosteuttavat naamiot – testaamisen arvoinen on Garnierin Skin Active Moisture Bomb naamiopakkaus. Saman asian ajaa, jos levität superkosteuttavaa voidetta kasvoille paksun kerroksen ja annat vaikuttaa 10min ennen liian voiteen pois pyyhkimistä.

Löytyykö teiltä hyviä vinkkejä virkeämpään ilmeeseen? Jakakaa ne kommenttiboksissa, niin saadaan toimivat tavat testiin!

Aurinkorasvan tuoksua ja hiekkaisia varpaita

Kun ei kerta Suomi anna muuta kuin vuorotellen räntää ja vettä, niin takuuvarmoja lämpöasteita on etsittävä jostain muualta. Niin se vaan tänään starttasi meidän perheen Mallorcan matka aivan liian aikaisin aamusta, ja tällä nimenomaisella hetkellä makoilen hotellin sängyssä valmiina nukkumaan (eikä kello näytä olevan vielä edes kymmentä paikallista aikaa).

Eilinen päivä meni kokonaan pakkaillessa, tai ainakin olisi pitänyt, mutta keksin aamun ensimmäiset tunnit kaikkea muuta tekemistä. Tiedätte varmasti kaikki sen, miten yllättäen iskee tarve siivota kaappeja, jos to do -listalla on seuraavana jotain, mitä ei oikein huvittaisi tehdä? Itselleni iski lähes maailmanlopun fiilis, sillä tuntui että ennen matkaa olisi pitänyt saada kaikki rästihommat tehtyä ja mielellään heti samantien. No eihän ne hommat valmistuneet, ei ensimmäinenkään, ja tuskin tilanne muuttuu sen katastrofaalisemmaksi tämän lyhyen lomaviikon aikana, jos hommat on roikkuneet viimeiset kolme kuukautta. Ovea takanaan sulkiessa hieman kirpaisi, mutta nyt ei enää tekemättömät tehtävät voisi vähempää mieltä vaivata.

Kaikenlaista pakkaamisen sijaispuuhaa keksiessäni ystäväni katsoi vierestä ja totesi, että olisi vastaavassa tilanteessa varmaan jo täysi hermoraunio. Ihmettelin, että niin missä tilanteessa. Koitin selittää, että luonteeni nyt vain sattuu olemaan niin kovin boheemi – vaikka todellisuudessa se boheemius on pelkistetysti sanottuna useimmiten viime tipassa metodin toteuttamista, eikä aina mitenkään niin toivottu ominaisuus ihmisessä.

Yhden asian tämä neiti viimetippa oli kuitenkin saanut hoidettua hyvissä ajoin, sain nimittäin pakata lapsille mukaan mitä parhaimmat aurinkovoiteet. Olen etsinyt hyvää fysikaalista aurinkorasvaa jo pidemmän tovin, mutta etsintä loppui siihen kun löysin nämä Biosoliksen tuotteet. Voiteita voi huoletta käyttää myös pienemmillä lapsilla ilman että tarvitsee huolehtia aurinkosuojan haittavaikutuksista. Toinen vaihtoehto olisi kemiallinen aurinkosuoja, joka suodattaa uv-säteen iholta, kuitenkin samalla imeytyen jopa verenkiertoon saakka ja näin kasvattaen syöpäriskiä. Yleensä kemiallisia suojia suositaan niiden hyvän levittyvyyden vuoksi sekä siksi, että fysikaaliset aurinkosuojat jättävät ihon hieman valkoiseksi levityksen jälkeen. Meille tuli testailtavaksi niin 30 kuin 50 suojakertoimella varustettuja Biosoliksen fysikaalisia suojavoiteita sekä muita aurinkotuotteita, ja näin parin viikon kokemuksen jälkeen voin suositella voiteita hyvin lämpimästi! Tuntuma ei ole tahmea ollenkaan eikä lopputulos lähellekään niin valkoinen kuin mihin fysikaalisten suojien käyttäjät ovat tottuneet. Näitä kannattaa kokeilla, jos nyt ne lämpösäteet tänä kesänä sinne Suomeenkin saakka yltäisivät..

*aurinkotuotteet saatu

1 2 3 4 9