Talvista tunnelmaa

Kaupallinen yhteistyö Keskimaan kanssa

Ensi viikolle on lupailtu jo pientä pakkasta, joten toive talvesta ei välttämättä olekaan enää niin kaukana. Vuodenajat ei meillä yleensä näy sisustuksessa sen ihmeemmin, tai ei ainakaan siinä mittakaavassa kuin omassa lapsuuskodissani, jossa vaihdettiin vuodenaikojen mukaan verhot, koristetyynyt ja asetelmat kaappien tasoilla. Talven myötä olen lähinnä lisäillyt kotiin taljoja, vilttejä ja kynttilöitä sekä muuttanut värimaailmaa aavistuksen pehmeämmäksi. Myös jouluvalot asennan useimmiten marraskuun aikana ja isot lyhdyt etupihalla toimivat nekin kivasti yhdessä oveen ripustetun kranssin kanssa.

Olen tänä talvena erityisen viehättynyt maanläheisistä ruskean, beigen ja kitin sävyistä, ja samoilla väreillä ajattelin koristaa tänä vuonna myös joulun. Kävin hakemassa inspiraatiota talviseen kotiin Palokan ABC:n yhteydessä olevasta Finnmarin myymälästä, jonka valikoimista löysin paljon ihania kippoja, koreja, maljakoita, tekstiilejä, astioita ja vaikka mitä muuta kodintavaraa. Palokan myymälä on vielä melko uusi, avattu vasta kesällä, mutta brändi on meille  suomalaisille varmasti tuttu jo monen vuoden takaa. Osalle ihmisistä Finnmari tuo ensimmäisenä mieleen kynttilät, mutta valikoimasta tosiaan löytyy laajasti tuotteita kodin sisistusesineistä pienhuonekaluihin ja joitakin kylpyhuoneen kosmetiikkatuotteitakin. Keski-Suomen alueelta myymälöitä sekä kumppanuusmyymälöitä löytyy Jyväskylän lisäksi esim Viitasaarelta ja Äänekoskelta.

Meidän kodin talveen valitsin Finnmarilta kauniita punottuja koreja eri kooissa ja sävyissä, olohuoneeseen rahin ja valkoisen karvatyynyn sekä valkoisen pelkistetyn maljakon keittiön pöydälle. Myös pöydällä näkyvä posliininen kannu on Finnmarin valikoimaa, sen tosin ostin jo kesällä mehukannuksi ja nyt se palvelee glögin kaatimena. Instagramia seuraavat huomasivatkin ehkä myös suuren jalallisen kukkaruukun, josta haaveilin stoorin puolella pihaistutuksiin ja mieleeni jäi pieni valkoinen kipsipatsaskin, jotka ovat nyt niin kovin muodikkaita koriste-esineinä.

Toinen erityisen suosittu trendi tämän hetken sisustajilla on korit! Niitä näkyy kaikkialla, niin lehtien sivuilla kuin somessakin, ja täytyy myöntää itsenikin hurahtaneen koreilla sisustamiseen. Ne tuovat juuri sopivasti lämpöä ja kerroksellisuutta meidän muuten niin pelkistettyyn ja hillittyyn kotiin, samoin kuin tuo karvatyynykin. Entä mitäs tykkäätte rahista? Meillä oli aikoinaan sisalmattokin, mutta sen jälkeen kun sain sen pilattua ulkona sateessa olen haaveillut jostain kivasta punosistuimesta, jonka paikkaa voisi vaihdella sisälle ja ulos parvekkeelle. Näitä kaksi pienen metallipöydän kaveriksi, paljon viherkasveja ja tunnelmavalot yläpuolelle – täydellisen parvekkeen sisustus!

Samalla reissulla valitsin Finnmarin myymälästä myös joitakin suosikkejani joulukoristeiden puolelta. Viime viikon kiireiden jälkeen olen yrittänyt vähitellen kääntää ajatuksia jouluun, sen suunnitteluun ja tunnelman luomiseen kotona. Piakkoin tiedossa on siis vielä inspiraatiota jouluun, teidän toivepostauksienne innoittamana.

Lukijailta Polarn O. Pyretillä

Kaupallinen yhteistyö Polarn O. Pyretin kanssa

Syksy tarkoittaa paitsi vesisateita ja pimeneviä iltoja niin myös lasten vaatekaapin läpikäymistä ja päivittämistä. Kuten jo aiemmin kerroinkin, aloitin tämän homman tänä vuonna hyvissä ajoin ja kuvittelin saaneeni kaiken jo kuntoon, mutta niin vain koko ajan löytyy uutta hankittavaa. Kurahanskoja puuttui yksi pari, yhdet kumisaappaat hajosivat ja Minealle tarvittiin vielä toinen setti talveksi. Talveen toki on vielä jonkin verran matkaa, mutta niin se vain talvisesonki näkyy kaupoissa. On parempi olla varautunut kuin ryntäillä paniikissa kauppaan siinä vaiheessa kun ensimmäiset pakkaset iskevät päälle.

Nooalla päällä kevyttoppatakki (104cm) // windfleece-takki (104cm) // pipo (52/54)

Minealla päällä toppatakki (128cm) // windfleece-takki (128cm) // pipo (54/56)

Lasten ulkovaatteita valitessa hankin meille aina vain teknisiä vaatteita, jotta ulkona leikkiessä lasten ei tarvitse huolehtia muusta kuin hauskan pitämisestä. Tässä Polarn O. Pyret on ollut luottomerkkini jo usean vuoden ajan, sillä vaatteiden voi luottaa kestävän rymyämistä ja kovaa kulutusta. PO.Pin tekniset vaatteet on täysin vedenpitäviä, mutta eivät sisällä PFC-yhdisteitä, jolloin ne myös ovat täysin turvallisia käyttää.

Polarn O. Pyretin windfleece-takkeja olemme käyttäneet alkusyksystä ihan sellaisenaan ulkohousujen kanssa, ja kylmemmillä ilmoilla kuoritakin alla. Näin syksyisin PO.Pilta löytyy myös kuorivaatteita, joissa on irroitettava fleece jo valmiina, ja useimpiin takkeihin esimerkiksi saa halutessaan windfleecen napeilla kiinni.

PO.Pille on saapunut nyt myös paljon uutuuksia sisävaatepuolella. Minea ihastui vaaleanpunaiseen röyhelöpaitaan, ja Nooalle tarvittiin rennot farkut, joilla voisi tarvittaessa ulkoillakin. Flanellipaidan sisus on paksua, pehmeää karvaa, joten se menee hyvin ulkokäytössäkin mikäli sää ei ole kovin tuulinen.

Lopuksi vielä kivoja uutisia teille kaikille, jotka kaipaatte mukavaa tekemistä ensi viikolle! Torstaina 20.9. klo 18-20 pääsette nimittäin tekin tutustumaan Jyväskylän Sokkarin Polarn O. Pyretin tarjontaan leppoisan lukijaillan merkeissä. Paikalla olen minä lapsineni sekä ihana Piece by piece -blogia pitävä ystäväni Essi, tietenkin myös PO.Pin väki on mukana illassa kertomassa teille hieman syksyn ja talven ulkoilusta. Tapahtuman aikana saatte kaikista tekemistänne ostoksista -15%, ja tarjolla on myös hyvää naposteltavaa ja kivaa puuhasteltavaa lapsille. Napatkaa kaveri kainaloon, laittakaa ilmoittautuminen osoitteeseen info@polarnopyret.fi ja nähdään torstaina!

Terassilla juuri nyt

Kaupallinen yhteistyö Keskimaan kanssa

Terassi on ihan varmasti jäänyt tässä viime aikoina kaikkein vähimmälle huomiolle kaikenlaisen sisustamisen suhteen. Sisustaminen on itse asiassa ollut enemmän ja vähemmän tauolla ihan kokonaisuudessaan, sillä ensin piti hoitaa pois alta viimeiset työt ennen kesälomaa, ja nyt taas lomalla on ollut kiva mennä fiiliksellä puuhaillen mitä milloinkin sattuu. Aikaa kyllä olisi vaikka mihin, mutta kummasti sitä saa päivän vierähtämään lasten kanssa pihalla tai kotitöitä tehdessäkin – ja niinhän se lomalla saa mennäkin.

Terassin sisustaminen on jäänyt vähälle myös siksi, että pihan suunnitteleminen on toistaiseksi ollut päällimmäisenä mielessä,  ja tämänhetkisen hiekkapihan kanssa inspiraatio terassinkaan suhteen ei ole huipussaan. Jotain pientä on kuitenkin ollut kiva laittaa, jotta viime kesänä hankittu sohvaryhmä tuntuisi kotoisalta ja kutsuvalta. Finnmarilta löytyi juuri oikean sävyiset harmaat tyynynpäälliset, kauniita erilaisia lasisia maljakoita ja muutamalla eurolla täydelliset teemukit ja kannu. Ihastuin myös metalliseen, jalalliseen kukkaruukkuun, joka sopii yhtä hyvin niin ulos kuin sisällekin.

sohvaryhmä ja pöytä // Jysk (*saatu)

astiat, jalallinen ruukku, maljakko, tyynyt ja torkkupeitto // Finnmari (*osa yhteistyötä)

matto ja valonauha // Ikea

Terassilankkumme on sen verran harmahtavaa, että sohvaryhmän ruskeat yksityiskohdat ja juuttimatto tuovat juuri kivasti lämpöä kokonaisuuteen, vai mitä tykkäätte? Parasta olisi, jos terassille saisi lasituksen, jolloin sen käyttöikä jatkuisi pitkälle syksyyn eikä kesälläkään tarvitsisi huolehtia tekstiilien sääsopivuudesta. Juuttimatto ja koristetyynyt kun eivät esim kestä vettä, vaan ne täytyy aina sateen yllättäessä rullata sivuun. Sohvaryhmän istuintyynyt meillä puolestaan on armotta olleet sään alla eikä ne ole onneksi menneet miksikään, niissä siis vedenkestävyys näyttäisi olevan riittävän hyvä. Taidan yleensäkin olla melko laiska huoltamaan ja puunaamaan paikkoja, joten kaikki vaivattomat ja elämää kestävät ratkaisut toimivat meillä.

Loppuun vielä haluan muistuttaa teille, että huomenna sunnuntaina ehtii hyödyntämään Palokan ABC:n uudessa Finnmarin myymälässä 20%:n alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista, kun mainitsee kassalla koodin ”minishow”. Ostosten päälle saa tietenkin S-bonusta!

1 2 3 4 5 16