Onko kaikki ehtineet jo kuulla brittiläisen Marks&Spencer -ketjun rantautumisesta Suomeen? Ensimmäinen liike avattiin Helsingin keskustan Sokoksen yhteyteen viime viikolla, ja Jyväskylä sai kunnian olla toisena vuorossa huomenna avautuvalla liikkeellään. Mahtavaa että meilläkin tapahtuu täällä välillä jotain näin hienoa ja erikoista eikä ainoastaan helsinkiläiset pääse nauttimaan muodin uutuuksista ja isomman maailman meiningistä!
Tänään vietettiin Jyväskylässä liikkeen avajaisiltaa, jossa mekin päästiin Evelinan, Katrinan ja Essin kanssa ensimmäisten joukossa tutustumaan upouusiin tiloihin ja brändin vaatevalikoimaan. Mulle Marks&Spencer oli globaalina merkkinä jo ennestään tuttu, mutta mitään sen tarkempaa kuvaa ei ollut. Briteissä kyse ei ole mistään pikkuputiikista, vaan yhdestä maan johtavista kauppaketjuista jonka jokainen britti tuntee. Myös maailmalla nimi on hyvin tunnettu, me suomalaiset vain tulemme hieman jälkijunassa asian kanssa.
Illan aikana saimme kuulla lyhyen esittelyn siitä, mitä on Marks&Spencer, kuinka ilolla Jyväskylän liikettä on rakennettu ja miten innokas tiimi sitä nyt pyörittää. Vaatteita sai myös hypistellä ja ostaa, ja nähtiin aluksi muotinäytöskin, jossa liikkeen työntekijät itse esittelivät mallistoa. Myynnissä ei ole ainoastaan vaatteita ja kenkiä naisille ja miehille, vaan yhdestä nurkkauksesta löytyy erilaisia brittiläisiä herkkuja, kuten hilloja, keksejä, kahveja, teelaatuja ja suklaita. Purkit ja purnukat oli kaikissa syötävän ihania, toimisi siis loistavana viemisenä ystävälle tai miksei vaikka joululahjanakin!
Vaatepuoli oli eleganttia, mutta rennon ajatonta tyyliä noin 30+ naisille ja miehille. Valikoiman vahvuus on ehdottomasti kuitenkin sen, että liikkeen sisältä löytyy muutamakin erityylinen vaatemallisto, niin että sekä uranainen, juhliin pukeutuja että vapaa-ajan asua etsivä löytää haluamansa. Ihailin moniakin paksuja syksyn neuleita ja villakangastakkeja, myös yksi pitsinen mekko olisi loistava valinta pikkujouluihin tai jouluaattoon. Miesten puolella enemmistö oli rentoa, joka päivän vaatetta tyylitietoisille muotia seuraaville miehille. Avajaisiltana talo tuntuikin olevan täynnä juuri tuota Marks&Spencerin kohdejoukkoa eli klassisista, ajattomista asuista pitävää muotikansaa, joilla on varma oma tyyli. En tiedä kuulunko itse ihan tuohon kohderyhmään, mutta silti innolla odotan millaisia mallistoja Marks&Spencer jatkossa Sokokselle tuo. Saattaapa olla että muutaman keksipaketinkin joudun vielä hakemaan tällä viikolla, maistiaiset oli nimittäin erittäin lupaavia!
P.S. Vielä ehditte osallistua Sobean housujen arvontaan TÄÄLLÄ sekä hyödyntämään alekoodia!!