Kauniit ja käytännölliset lastenvaatteet

Kaupallinen yhteistyö Polarn o Pyretin kanssa

Polarn O. Pyret, tai tutummin POP, on lastenvaatemerkki joka löytyy monen suomalaisen lapsen vaatekaapista. Se on meille tuttu jo yli kymmenen vuoden takaa, ja nykyään Polarn O. Pyret onkin Suomen suurin lastenvaateketju myymälämäärältään. Yrityksen juuret ovat vahvasti Ruotsissa, mutta POPin vaatteiden korkea laatu, persoonallinen tyyli ja vaatteen toimivuus ovat selkeästi vieneet myös meidät mennessään nostaen POPin tasaiseen kasvuun lastenvaatemarkkinoilla. ”Haluamme tehdä maailman parhaita lastenvaatteita, jotka kestävät käyttöä ja kulutusta, ja säilyvät hyvänä lapselta toiselle.” Melko paljon sanottu nykyaikana, mutta Polarn O. Pyretin kohdalla väite on yllättävän helppo allekirjoittaa.

Meidän perheessä Polarn O. Pyret on kulkenut mukana esikoisen syntymästä aina tähän päivään saakka. POPin minikokoiset 44-senttiset bodyt ja housut olivat ensimmäisiä vaatteita, joita vastasyntyneellemme puimme, ja myöhemmin olen saanut todeta, että paras sijoitus lastenvaatteisiin on ollut hankkia lapsille Polarn O. Pyretin ulkovaatteita. Kestävyys, pelkistetty ulkonäkö, ekologisuus ja loistavat tekniset ominaisuudet on saaneet meidät valitsemaan POPin aina uudelleen eikä koskaan ole tarvinnut pettyä.

Polarn O. Pyretin kesävaatteet on itselleni uudempi tuttavuus, vaikka toki niitäkin meiltä on muutamia löytynyt jo aiemminkin. Noin vuosi sitten POP freesasi tyyliään ja värejään sopimaan tämänhetkiseen lasten muotiin, mutta kuitenkaan unohtamatta perinteisiä POPin raitoja. Meihin tämä uusi tyyli iskee täysillä, ja suosikkeja kesämallistosta ovat esimerkiksi tyttöjen pilkullinen mekko ja roosa pitsimekko tai poikien puolelta liukuvärjätyt farkkushortsit ja harmaa collegehuppari.

Raitoja on mahdoton unohtaa puhuttaessa Polarn O. Pyretistä. Niihin liittyy meilläkin paljon rakkaita muistoja niiltä ajoilta kun Nooa oli vasta muutaman viikon ikäinen vauva ja tuntui hukkuvan lähes kaikkiin ostamiimme vauvanvaatteisiin. Ainoastaan POPin luomupuuvillaiset sinivalkoiset raidat oli kovassa päivittäisessä käytössä, sillä valikoimasta löytyy vastasyntyneiden mallisto pienille vauvoille. Ehkä juuri siksi onkin niin hellyttävää, että edelleen tuolta meidän pieneltä pojalta löytyy kaapista näitä samoja tuttuja raitoja, jotka olivat mukana jo elämän ensimmäisinä hetkinä.

Yhä edelleen Polarn O. Pyret edustaa minulle niin käytännöllisyyttä kuin mukavuutta ja kestävyyttäkin. Polarn O. Pyret ei ole ainoastaan helppo, vaan ennemminkin varma, sillä sieltä löydän joka kerta etsimäni eikä istuvuuden tai laadun kanssa tarvitse arpoa koska hyvien kokemusten perusteella tiedän saavani vastinetta rahalleni. Tällä kertaa löysin hoikalle Nooalle täydellisesti istuvan farkkupaidan, baggymaiset collegehousut sekä mustat super slim -farkut. Etenkin farkkuja on ollut aiemmin vaikea löytää Nooalle kun juuri mitkään ei tahdo olla riittävän slimmit mutta kuitenkin lahkeista sopivat, lisäksi kun lasten farkkujen on oltava ihan erityisen joustavaa materiaalia, jotta ne varmasti ovat mukavat päällä.

Täällä Jyväskylässä Polarn O. Pyret on ihan vasta muuttanut uusiin, valoisiin tiloihin ja liike löytyy nykyään Sokkarin 2.kerroksesta. Lapset harvoin pitävät vaatekaupoilla pyörimisestä, mutta meidän POPin pieni puuhapiste ja iloiset, aina lapset huomioivat myyjät ovat hienosti saaneet luotua lapsiystävällisen ilmapiirin. Viime vierailullamme lapset kotiutuivat liikkeeseen jopa niin hyvin, että heidän juoksenneltuaan ympäriinsä sovittelemassa vaatteita ja kyselemässä kaikenlaista lähdimme kotiin huudellen ovelta vielä viimeiset anteeksipyynnöt. Uskaltautukaa tekin rohkeasti käymään yhdessä lasten kanssa Sokkarin uudessa POPin liikkeessä! Nyt POPilla on pyörinyt viikottaisia kanta-asiakasalennuksia, jotka löytyy myös netistä, joten suosittelen samalla liittymään kanta-asiakkaaksi.

Lapset mukaan ravintolaan!

Tänä viikonloppuna Jyväskylässä tapahtuu muutakin lapsille suunnattua Middle and up there popupin lisäksi, sillä huomenna ravintolat toivottavat tervetulleeksi erityisesti lapsiperheet. Syömään-tapahtuma järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja ajatus tempauksen takana on osoittaa lapsiperheiden olevan ravintoloille ihan yhtä tärkeitä kuin kuka tahansa muu asiakas. Mukana on toistakymmentä ravintolaa, kuten Green egg, Jalo kitchen & lounge, Ravintola Shalimar, Rosso ja Panza. Tapahtumapäivänä (osalla ravintoloista koko viikonlopun ajan) mukana olevat ravintolat tarjoavat lapsille ja perheille erityisiä tarjouksia, annoksia ja myös kivaa puuhastelua. Kahvila Muistossa tarjoillaan koko perheen brunssi, Green Eggissä koristellaan omia jälkiruokia, Panzasta löytyy jälkiruokabuffet sekä lapsille ongintaa ja Kirkkopuiston Rosso jakaa perheen pienimmille yllätyslahjoja.

Meidän perhe pääsi etukäteen herkuttelemaan Jalo kitchen & loungeen viime viikonloppuna. En muista milloin olisimme viimeksi käyneet koko perheellä ravintolassa, ehkä reissatessa enemmänkin mutta omassa kotikaupungissa ulkona tulee nykyään syötyä todella harvoin. Joskus lasten kanssa on ravintolassa syöminen tuntunut enemmänkin haasteelta kuin rentouttavalta yhdessäololta, mutta ehkä pitäisi itsekin muistaa että lapset oppivat hyviä käytöstapoja sitä paremmin mitä enemmän niitä harjoitellaan. Toki ravintolan valitseminenkin vaikuttaa paljon lasten viihtyvyyteen, mutta oman kokemukseni mukaan suurin osa ravintoloista huomioi nykyään lapset todella hienosti. Väittäisin myös ettei meidän porukka ole ravintolassa koskaan ollut sieltä hiljaisimmasta päästä, ja siitäkin huolimatta henkilökunta ja muut ravintolan asiakkaat ovat paheksunnan sijaan aina osoittaneet ymmärrystään.

Täytyy myöntää että etukäteen jännitin ravintolavierailumme sujumista, mutta onneksi täysin turhaan! Jalossa on juuri sopivan rento tunnelma, jotta lapsetkin viihtyvät ja ruokalista on monipuolinen sekä lapset huomioonottava. Erityisen hieno juttu on se, että mistä tahansa listan annoksesta voi tilata lasten version – näin lapsetkin pääsevät maistelemaan samoja makuja meidän aikuisten kanssa, ihan niin kuin kotonakin. Erillisinä lastenannoksina löytyy hampurilaista, kanaa sekä jauhelihapihviä, joita meidänkin lapset tällä kertaa valitsivat. Me aikuiset otimme possun kassleria ja ulkofilettä, jälkiruoaksi suklaakakkua sekä jäätelöä. Ja mitä tykkäsimme? Lautaset tyhjenivät hetkessä, ja niin lapset kuin aikuisetkin olivat valmiita tulemaan Jaloon joku päivä uudelleenkin.

Huomenna tapahtumapäivänä lapsia huomioidaan ihan erityisesti, mutta Jalossa lapset ovat osa ravintolan asiakaskuntaa jatkuvasti. Leikkipaikkaa ravintolassa ei ole, mutta Minea ja Nooa istuivat nätisti pöydässä koko odotusajan piirrellen ja väritellen puuhakirjoja, jotka tarjoilija toi pöytäämme. Meidän positiivisen kokemuksen perusteella voisin siis suositella niin Jaloa kuin lauantain Syömään-tapahtumaa ihan kaikille, nyt jos koskaan on hyvä lähteä koko perheellä ulos syömään. Kynnys omalta osaltani ainakin madaltuu, kun tiedän että huomenna liikkeellä on paljon muitakin lapsia, enpähän ainakaan ole yksin jos omat lapseni juoksevat pitkin ravintolan käytäviä.

Tsekkaa vielä tapahtuman lisätiedot Syömään-facebookista ja eikun pöytää varaamaan!

Green Egg

Loistava ravintolavinkki kaikille jyväskyläläisille, Kauppakadulla sijaitseva uutuus Green Egg. Pääsimme tänään pienellä bloggaajaporukalla maistelemaan menun läpi*, ja nyt vatsa täynnä ja onnellisena voin lämpimästi suositella ravintolan ruokaa ja mutkattoman rentoa tunnelmaa. Green Egg on täysin omanlaisensa ravintola, jossa yhdistyy Aasian ja Amerikan katukeittiöiden makuja valmistettuna jättimäisissä vihreissä savustuspöntöissä. Meille tarjoiltiin lohta, rapuja, possua, härkää, wingsejä, bataattiranskalaisia, parmesanperunoita, kimchiä, nuudelia ja vaikka mitä muuta, ja rehellisesti sanottuna kaikki oli niin takuuhyvää, että suosikkia on vaikea valita. Jälkiruokana banaania jäätelöllä ja raakakakkua, oheen lasillinen hyvää valkkaria ja ruokataivas oli saavutettu! Käykää siis ihmeessä antamassa Green Eggille mahdollisuus, toimii kuulemani mukaan erinomaisesti myös lounaspaikkana.

*ruokailu saatu ilmaiseksi

1 2 3