Terkut landelta!
Poden tällä hetkellä sellaista ähkyä mässäilystä, että hyvä jos henki kulkee. En ehkä ole oppinut kokonaan kieltäytymään herkuista, mutta voi sokerilakolla sanoa olleen ainakin jotain vaikutusta, sillä paljon pienempi kakkupala tuntuu nykyään jo ihan riittävän tuhdilta. Ja voisihan sitä ehkä vähän pienentää noita ruoka-annostenkin kokoa.. Mutta toisaalta, pääsiäinen on vain kerran vuodessa!
Viime viikonloppuna otettiin jo pieni varaslähtö pääsiäiseen käymällä jälleen Toivolan vanhalla pihalla. Jostain ihmeen syystä sinne on aina raahauduttuva, kun pihalla järjestetään tapahtumaa jollain erikoisteemalla, vaikka kertaakaan en ole tainnut sieltä mitään edes ostaa. Ehkä se juttu on siinä, että Minea pääsee vähän fiilistelemään ja ihmettelemään pihan eläimiä tai muita esiintyjiä. Nyt siellä pääsi syöttämään lampaiden lisäksi kiliä, ja tassutteli pihalla yksi hauvakin.
Jos ei muuten ole ostoksille tarvetta, niin Toivolan pihapiiristä löytyy myös kahvila Muisto. Tunnelma kahvilassa on mitä parhain, mutta valitettavasti samaa ei voi sanoa pikkusuolaisista ja herkkutarjonnasta – kahden kerran kokemuksella jätän kolmannen mieluusti kokonaan käymättä ja säästän rahat johonkin maistuvampaan ja mieleenpainuvampaan.. Oletteko muut jyväskyläläiset käyneet testaamassa kahvila Muiston? Tykkäsittekö?
Tämä yö vielä menee meillä reissussa, mutta huomenna lähdetään jälleen kotia kohti. Jääpähän vielä yksi kokonainen lomapäivä kotona olemiseenkin, jolloin voi jatkaa samaa linjaa ja syödä suklaata sohvalla maaten! Lomailu rules!