Piparihommia

Minea toivoi tänä vuonna joulukalenteriksi Littlest Pet Shop -kalenteria, mutta tietenkään valmista ei ollut kaupoissa ollenkaan saatavilla. Ajattelin, että ehkä olisi loppujen lopuksi järkevämpää tehdä kokonaan oma kalenteri kuin tyytyä johonkin kakkosvaihtoehtoon ja maksaa monta kymppiä siitä. Vähänpä ymmärsin, sillä itse tehdystä kalenterista tuli lopulta huomattavasti kalliimpi ja se vaiva, ei ollut ihan pikkuhomma keksiä kaikkiin kahteenkymmeneenneljään pussiin jotain kivaa sisältöä!

Tänään joulukalenterista löytyi tekemistä, piparien leipomista. Aamulla lähdimme kauppaan valitsemaan muotteja, karkkeja ja strösseleitä ja illalla meidän keittiössä olikin kolme innokasta leipojaa. Strösselilumihiutaleita lenteli pitkin lattioita ja karkkia meni enemmän suuhun kuin pipareihin, taikinasta puhumattakaan. Nooalle sai pariin kertaan sanoa, ettei enää laittaisi enempää sokerikuorrutetta ja tytöt ei olisi malttaneet lopettaa koristelemista. Lopputuloksena saatiin kuitenkin aikaan ihan melkoisen upeita pipareita, ja koristeluhommia päästään jatkamaan vielä huomennakin.

Nooankin piparit onnistui aika upesti vai mitä sanotte! Samalla tehtiin myös pino pillillä reiitettyjä pipareita kuusen koristelua varten, vaikka vähän kyllä epäilen ettei ne enää siinä vaiheessa ole tallessa kun kuusta kannetaan sisään. Milloinhan sen aika muuten olisi? Ehkä viikkoa ennen joulua? Niin tai näin, huomenna olisi ehkä aika askarrella muutama muukin koriste kuusta varten. Löytyykö teiltä hyviä ideoita?

Joulu muutaman vuoden takaa

Mikäli elämä menisi niin kuin suunniteltu, olisin tällä viikolla aloittanut laskeutumisen kohti joulua. Olisin askarrellut, suunnitellut, kirjoittanut ylös, leiponut, koristellut, kuunnellut, tunnelmoinut ja vaikka mitä. Olisin nyt postannut meidän joulukranssista ja tänään olisin hakenut kaappiin useamman purkin mustikkaglögiä valmiiksi jemmaan odottamaan viikonloppua ja tulevia iltoja, jolloin istun uudella nojatuolilla hörppien kuumaa glögiä lempimukistani. Olisin jopa käynyt viikonloppuna hakemassa lasten kanssa tonttulakit ja ainiin piparkakkutalo, pitäisiköhän siihenkin alkaa googlettamaan inspiraatiota! Joulu on ihmisen parasta aikaa, niin sen täytyy olla.

Paitsi että nyt postaankin vanhoja jouluisia kuvia kahden ja kolmen vuoden takaa. Ei ole glögiä (ja pelkään että kohta mustikkaglögi on kaupoista jo loppu!), ei ole sitä kranssiakaan vielä ja varsinkaan joulukalenteria ei ole Minealle, vaikka sellaisen lupasin askarrella. Pihakukat odottaa pystyyn kuolleina kodinhoitohuoneen altaassa ja jouluvalotkin on unohtuneet ostaa. Kotona ei tunnu yhtään jouluiselta, vaikka mieli on sitä joka päivä enemmän ja enemmän. Ensi viikon itsenäisyyspäivä tulee olemaan todellinen vedenjakaja, eikä sen jälkeen minua pidättele enää mikään. Tänään vain heräsin huomaamaan, että viime viikon neljän päivän mittainen sairastelu on ruuhkauttanut kaiken töissä niin, että nyt kaikki aika on mennyt sen purkamiseen. Onneksi helpotusta on tiedossa kunhan tästä selviän, ja kovin kaukana ei ole joululomakaan, jolloin aion olla todellakin lomalla.

Usein vanhoja kuvia katsellessa ihmettelen näin jälkeenpäin, olenko todella ollut noin idearikas ja aikaansaava. Eksyin selailemaan hyvin vanhoja joulukuvia ajalta, jolloin väkersin ihan kaiken joulukoristeista lähtien itse. Olin varmaan jo kuukautta etukäteen kirjoittanut menun ylös, leiponut pakkaseen kakkuja ja saaristolaisleipää ja pitänyt Minealle ainakin parit leipomisiltamat kavereiden kanssa. Ja jos totta puhutaan, niin valitsisin tuon vaihtoehdon tähänkin päivään, mutta tänä vuonna on vain hyväksyttävä, että oma rima on asetettava alemmas, jos mitään rimaa on olemassakaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että lapset saavat kokea joulun kaikilla mahdollisilla tavoilla, ehdimme istua yhdessä alas ilman kiireen tunnetta ja aattona on tarjolla paljon hyvää ruokaa ja tunnelma on rento. Ehkä siihen voisi vielä lisätä välipäivien ystävien ja sukulaisten näkemisen sekä suklaan, sillä ei ole joulua ilman suklaata!

Kuinka tehdä himmeli?

Muutama viikko sitten meillä istuttiin iltaa kahdeksan naapurin rouvan kanssa, istuimme olohuoneen matolla, pätkimme pillejä ja pujottelimme pilleihin lankoja yhä uudelleen ja uudelleen. Tavoitteenamme oli saada jokaiselle illan aikana askarreltua himmeli, osa teki oljista, osa mustista askartelupilleistä ja jotkut meistä ensin aloittivat oljilla, mutta siirtyivät pian helpommin käsiteltäviin pilleihin. Vaikka illan päätteeksi ei kovin montaa valmista himmeliä saatukaan, niin jo muutaman timantin tai kuution tehtyään kaikilla tuntui olevan homma hallussa – uskallan siis jopa väittää, että himmelin teko onnistuu melkeinpä keneltä tahansa.

Kokosin yksinkertaiset kuvalliset ohjeet, joihin olen vaihe vaiheelta kirjoittanut toimintaohjeen. Vielä ehtii askarrella parit himmelit jouluksi, joten eiköhän aloiteta!

Tarvitset sakset, pussillisen ohuita askartelupillejä, lankaa (esim. karhunlankaa), mittanauhan ja rautalankaa. Aloita leikkaamalla rautalangasta pätkä, jonka pään taivutat pieneksi litteäksi silmukaksi. Leikkaa langasta noin 1,5m pätkä, pujota se silmukkaan ja solmi hyvin. Pätki pilleistä neljä 5cm pätkää ja kahdeksan 3cm pätkää. Mitä tarkemmin pätkät ovat saman mittaisia, sitä suorempia timanteista tulee.

Pujota kaksi pidempää ja yksi lyhyt pilli lankaan metallilangasta tehdyn ”neulan” avulla. Solmi langanpäät parilla solmulla, näin pillit muodostavat kolmion. Pujota edelleen neulan läpi kaksi lyhyttä pillinpätkää ja kiepauta ne pienemmäksi kolmioksi isomman kolmion alapuolelle. Lankaa ei tarvitse tässä vaiheessa välttämättä solmia, vaan riittää kun langan pyöräyttää pari kertaa toisen kolmion ympäri.

Pujota edelleen kaksi lyhyttä pätkää neulan läpi, muodosta jälleen uusi kolmio kiepauttamalla lanka paristi edellisen kolmion taitteesta. Toista sama vielä kerran, jolloin sinulle on muodostunut yksi isompi ja kolme pienempää kolmiota. Seuraavaksi pujota kaksi pidempää pätkää neulan läpi ja tee niistä jälleen uusi kolmio. Viimeisenä pujota jäljelle jäänyt lyhyt pillinpätkä, ja solmi langanpäät muutamalla solmulla. Näin sinulle alkaa muodostua kolmiulotteinen kuvio. Pujota vielä lanka neulan avulla läpi pidemmän pillin, jotta saat tuotua langan timantin kärkeen. Nyt saat timantin kärkipalat yhdistettyä tekemällä kärkien läpi muutaman solmun.

Kun olet saanut ensimmäisen timanttisi tehtyä, voit jatkaa tehden kaikki timantit ja kuutiot samalla tekniikalla. Timantteihin tarvitset aina kahden mittaisia pillinpätkiä, kuutioihin kaikki pätkät tulee saman mittaisina. Yläkuvasta näet senttimetreissä, minkä mittaisia pillinpätkiä olen itse käyttänyt kuhunkin timanttiin ja kuutioon. Ne, joiden vieressä ei lue mittoja, ovat samoilla mitoilla kuin jo kuvaan merkityt mitat. Huomaa myös viisi 2cm pätkää, jotka olen lisännyt ennen osien yhdistämistä toisiinsa!

1 2 3 4 5 6 7 13