Kun ymmärsin jouluun todella olevan reilu viikon verran aikaa, ja varsinkin sen ettei meillä ole enää yhtäkään perheviikonloppua edessä ennen aattoa, alkoi tuntua siltä, että tämä joulu oli nyt sitten tässä. Ei tullut viikkojen mittaista joulufiilistelyä, hyvissä ajoin aloitettua leipomisurakkaa tai sen enempää tunnelmallista joulukotiakaan. Ei tullut edes joulukortteja lähetettyä tänä vuonna eikä vähitellen hankittuja, vain tarpeeseen ostettuja joululahjoja.
Mitä sitten saimme? Viimeisen viikon (ehkä jopa päivän) lahjapaniikin, yöaikaan väsätyt joululaatikot, viime tipassa haetun kuusen ja kaupan päälle pienen lomaflunssan, joka uhkaavasti meinaa Nooalla kehkeytyä vielä pahemmaksikin. En tiedä, kasasinko tälle joululle liikaa odotuksia ja etenkin tälle joulunodotukselle, koska viime vuosi meni niin huomaamatta ja ihan liian nopeasti ohi. Olin ajatellut, että tänä vuonna on aikaa ja luulin osaavani organisoida niin hyvin, ettei viime hetkillä tarvitsisi muuta kuin nauttia. Aikaahan tässä vieläkin on vähän jäljellä, mutta töissä suorittaminen minuuttiaikataululla ja iltapäivät, jolloin ei jaksaisi enää tehdä mitään, ovat vieneet kaiken inspiraation. Yksinkertaisesti en ole jaksanut ja ehtinyt ideoida mitään, puhumattakaan toteuttamisesta.
Tehtävälistalleni viikonlopuksi olen kasannut ainakin kahden laatikon valmistamisen pakkaseen, taatelikakun leipomisen, yhen himmelin loppuun tekemisen, viimeisten pipareiden koristelun sekä kuusenkoristeiden askartelun ja ostamisen. Tähän lisäksi on yksi Leon leikkimaan reissu ja kauneimmat joululaulut -tapahtuma. Muuten paketti voisi pysyä kasassa, mutta ratkaistavana on vielä se, miten yhtään mikään näistä onnistuu yhden 3-vuotisuhmaa potevan säätäjämiehen kanssa. Olen nimittäin ihan tosissani alkanut epäillä, että joku on vaihtanut hymyilevän, edes joskus tottelevan ja pusuja jakavan poikani johonkin pahimpaan mahdolliseen kiukuttelijaan. Sanokaa, että tämäkin vielä joskus on ohi?
Vaikka siltä saattaa juuri nyt kuulostaa, niin en ole vaipumassa epätoivoon, ehkä ennemminkin luovutan kaikkien tavoitteiden suhteen, yritän parhaani ja katson miten lopulta käy. Jos ei ole tavoitteita ollenkaan, on pienikin aikaansaannos kotiin päin. Sekin on jo plussaa, jos huomenna saisin illalla avattua jouluradion ja glögipurkin. Joulusuklaista ei onneksi tarvitse kantaa huolta, sillä näiden viime päivien perusteella ne on kaikki ostamani kolme pakettia jo syöty viikonlopun aikana – kuinka sitä muutenkaan näistä hommista selviäisi!