VIIMEISET KIPPISTELYT TREENIPORUKALLA

tyttojenilta IMG001 tyttojenilta IMG002 tyttojenilta IMG003 tyttojenilta IMG004 tyttojenilta IMG005 tyttojenilta IMG006 tyttojenilta IMG007 tyttojenilta IMG008

Meidän IWELLOporukan hemmottelupäivästä ehdin teille kertoa sen verran, että kävimme tekemässä kuntotestit, lounastamassa DeCafessa ja tankotanssimassa, mutta loppupäivän tapahtumista en olekaan vielä kirjoittanut. Meno jatkui myöhäiseen iltaan asti ihan yhtä mahtavana, ja jo nyt tuntuu että siitä on liian pitkä aika kun viimeksi ollaan kokoonnuttu samalla porukalla. Oma treeniputkikin on ennalta-arvattavasti laantunut hieman, sillä talon pohjapiirroksen suunnittelu on vienyt kaiken ajan niin että välillä on tehnyt tiukkaa ehtiä tänne bloginkaan pariin, puhumattakaan kommetteihin vastaamisesta. Ensi viikolla alakerran pohjakuva alkaa toivottavasti selkiintyä ja saadaan pian rakennuttajakin päätettyä, jonka jälkeen koko projektin suunnittelu lähtee kunnolla rullaamaan. Sain muuten yhdeltä teistä vinkkiä eräästä raksafirmasta, jonka kanssa parhaillaan hierotaan kauppaa – kiitos siitä että teillä on aina tarjota loistavia ideoita myös tähän suuntaan!

Mutta takaisin IWELLOpäivään, hemmotteluun ja ihaniin ystäviin.. Ready Set Polen tankotanssitunnilta suuntasimme kaupungin poikki ravintola Bohoon, jonka saunatilat* saimme muutamaksi tunniksi käyttöömme. Bohon yläkerta on hyvällä maulla tyylikkääksi sisustettu ravintola, joka tarjoilee herkullista mutkatonta ruokaa ja silmää miellyttävät puitteet rennolle seurustelulle. Saunatilaa  voi vuokrata omaan käyttöönsä vaikka kaveriporukan illanistujaisiin, polttareihin tai miksei vaikka pikkujouluihinkin. Me saunottiin ja skoolattiin hyvällä skumpalla, hemmottelun kruunaamaan saatiin vielä Bodyshopilta tuotteita näyttävästä Spa of the world -sarjasta ja Golden Day Spa lahjoitti kaikille aidosta kullasta tehdyt silmänympärysnaamiot. Omani säilytin kotiinviemisiksi, mutta nyt tulevana perjantaina ajattelin ottaa illalla lasillisen kuoharia, muutaman vaahtokarkin, rojahtaa sohvalle ja maata siinä naamiot silmilläni. Tuskin lauantaina edes tunnistatte mua blogikirppiksellä, aion nimittäin karistaa naamioilla kaikki viime kuukausien univelat, hah!

Löylyjen jälkeen vedettiin pikkumustaa ja korkkaria päälle, sipsuteltiin Matkakeskuksen kulmille ravintola Harmooniin. Siellä meitä odotti lämmin vastaanotto ja mitä herkullisin illallinen. Ravintola Harmooni on aidointa Jyväskylää siinä mielessä, että se on kaukana perus ketjuravintoloista, ruoka tehdään kunkin kauden aineksista, yrittäjäpariskunta suosii lähellä tuotettua, ja onhan koko rakennuskin tärkeä osa Jyväskylän keskustan historiaa. Ennen samassa kivitalossa toimi harmoonitehdas, myöhemmin tiloissa maalattiin ja pidettiin näyttelyitä. Harmoonissa pienikin yksityiskohta on tarkasti mietitty, mistä kertoo esim se, että vanha lankkulattia pelastettiin remontin yhteydessä ja siitä tehtiin ravintolan pöydät. Meidän syömä maistelumenu* oli alusta loppuun herkullinen kokonaisuus, kielen vei mennessään jo keittiöntervehdys eli savunmakuinen näkkäri ja mousse kipossa, joka kirjaimellisesti savusi avattaessa. Tässä siis jälleen yksi paikka, joka kannattaa ehdottomasti muistaa seuraavalla Jyväskylä-visiitillä! Itse olen työporukalla päässyt maistelemaan myös Harmoonin pitopalvelun ruokia ja ne oli kieltämättä ihan yhtä pettämättömän hyviä kuin a la carte -puolenkin annokset – ei siis todellakaan mikään huono vaihtoehto pikkujouluihin tai häihinkään.

Mahat kylläisenä ja makuhermot tyydytettyinä suuntasimme Harmoonista kukin minnekin. Suurin osa taisi valita osoitteekseen oman kodin ja hyvät yöunet, sillä päivä oli kuitenkin kokonaisuudessaan ollut aika tapahtumarikas ja täynnä kivoja uusia elämyksiä. Onneksi meillä on tämä IWELLOjengi, jonka kanssa pidetään yhteyttä vielä jatkossakin, tsempataan toisiamme tarvittaessa ja ehkä välillä jopa treenaillaankin vielä yhdessä. Hemmottelupäivä oli mahtava lopetus koko projektille, isot kiitokset järjestelyistä kuuluu Kertulle ja tietenkin myös yhteistyökumppaneille!

*saatu blogin kautta, ryhmäkuva by Terotemedia

IWELLOJENGIN PÄIVÄ: LOUNASTA JA TANKOTANSSIA


Viikonloppu on kokonaisuudessaan ollut niin huikea, että tällä hetkellä olo on onnellinen ja kiitollinen. Ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa viihtyy ihan oikeasti, niin että oleminen on helppoa ja vaivatonta ja yhdessä nauraa maha kippurassa niin ettei meinaa saada mitään sanotuksi. Hyvien ystävien kanssa voi jakaa muutakin kuin päivän kuulumiset, ja todelliset ystävät on niitä, jotka myös antaa eikä vain ota. Viimeisen kahden päivän aikana on jälleen tapahtunut niin hyviä asioita, että luulen jaksavani hymyillä niiden voimalla koko pimeän syksyn eikä pimeyskään enää tunnu masentavalta. Asenne kun todellakin ratkaisee, ja näiden ihmisten kanssa tuskin tarvitsee masistella – tai vaikka tarvitsisikin niin sekin menee, kun tietää että aina on joku joka jaksaa kuunnella vähäpätöisimmätkin avautumiset. Välillä sitä ihan ihmettelee itsekin, voiko tää kaikki edes olla aina totta?

hyvinvointipaiva IMG002

hyvinvointipaiva IMG004

Viikonloppu alkoi meidän IWELLOjengin viimeisellä yhteisellä tapaamisella eli Kertun järkkäämällä hyvinvointipäivällä. Kerttu oli ajatellut, että olisi kiva idea palkita itseämme onnistumisista kuluneen 10 viikon aikana, ja kasata kaikki vielä koolle fiilistelemään yhteistä projektia. Meillä oli tiedossa superkivoja juttuja, loistavaa ruokaa, urheilua, hemmottelua ja yhdessäoloa. Heti aamusta kokoonnuttiin vielä valmentaja Hennan kanssa tekemään kuntotestit, eikä varmaan yllätä, jos sanon että kaikilla oli tulokset parantuneet ainakin jonkun verran. Sairastelujen takia pari meistä oli päivän ajan sivustaseuraajina urheilusuorituksissa, mutta pääasia oli että kaikki pääsi paikalle ja saatiin kerrankin keskittyä vain jutteluun ja kuulumisten vahtamiseen.

Kuntotestien jälkeen suunnattiin Torikeskuksen sisustuskahvila De Cafehen syömään salaattilounas. De Cafen herkulliset salaatit oli melkein meille kaikille jo ennestään tuttuja, sillä ainakin mulle tämä on yksi vakkaripaikoista silloin kun lähden lounastamaan ilman lapsia. Jyväskylässä en ole tainnut syödä parempaa kana-vuohenjuustosalaattia, eikä kakutkaan jää yhtään sen huonommaksi, joten suosittelen pistämään paikan korvan taakse ja testaamaan kun täällä päin liikutte. Ensi kuussa starttaa jälleen De Cafen sunnuntaibrunssit, joista olen myös kuullut pelkkää hyvää. Brunsseilla on joka kerta jokin vaihtuva teema, jonka voi etukäteen tsekata facebookista.

hyvinvointipaiva IMG003hyvinvointipaiva IMG005

hyvinvointipaiva IMG001

hyvinvointipaiva IMG006

Ihan pelkkää juoruamista ja rentoutumista ei päivä ollut, vaan lounaalta lähdettiin kohti Cygnaeuksenkadulla sijaitsevia Ready Set Polen tiloja. Tämä oli päivän se osuus, joka mua jännitti etukäteen, koska tankotanssi oli mulle lajina täysin uusi juttu, enkä muutenkaan ajattele itseäni minään akrobaattisena monitaiturina. Uudet lajikokeilut on kuitenkin aina tosi kivoja, joten lähdin tottakai mukaan avoimin mielin. Ready Set Polen koulut sijaitsee sekä täällä Jyväskylässä että Kuopiossa, ja paikka tarjoaa pienopetuksena tankotanssia, ilmajoogaa ja rengastrapetsia. Kuulostaa aika eksoottiselta vai mitä?!

Täytyy myöntää, että etukäteen ajattelin, ettei tankotanssista varmastikaan tulisi mun lempilajini – mietin jopa näyttäväni täysin naurettavalta pitkine raajoineni heilumassa tangon ympärillä, vähän kuin jokin merimursu harppuunassa, tiedättehän! Kovin sulavaa liikkumiseni tuskin olikaan, mutta välillä on ihan tervettä koetella omia mukavuusalueitaan ja antaa mahdollisuus jollekin täysin uudelle ja erilaiselle. Tiedän, että tankotanssia ihan tosissaan harrastaa joukko naisia, joilla ei ole erityistä aiempaa jumppataustaa, mutta silti lajissa on kehittynyt upeasti ja löytänyt kipinän siihen. Osa tällaista harrastajaporukkaa on jopa niinkin hurahtanut lajiin, että sen ihastuksen tuloksena naiset on kuvanneet hyväntekeväisyyskalenterin, jota voi tilata täältä.

hyvinvointipaiva IMG008

hyvinvointipaiva IMG007

Näin me siellä kaikki vedettiin! Eikun ainiin, sehän olikin meidän ihana ohjaaja Heidi, joka oli uskomattoman taitava tangolla!! Kaikki näytti niin kevyeltä ja helpolta, kun Heidi näytti liikkeet, mutta fiilis oli vähän toinen kun pääsit itse kokeilemaan samaa. Me pitäydyttiin ”vähän” helpommissa liikkeissä, ja Heidi kehuikin että hienosti saatiin jujun päästä kiinni ja jokainen sai suurimman osan liikkeistä tehtyä edes sinne päin. En olisi ikinä itsekään uskonut että olisin kokenut sellaista onnistumisen iloa, minä joka en millään muotoa ole mikään voimistelija tai edes erityisen notkea! Kaikki meidän porukasta oli sitä mieltä, että lajia voisi kokeilla uudelleenkin, ja samalla heräsi kiinnostus ilmajoogaankin.

hyvinvointipaiva IMG009         hyvinvointipaiva IMG010

Siinähän se strippaa..eikun itse tankotanssija! 😀 En varmaan koskaan voisi olla kovin hyvä tässä lajissa, mutta silti ajattelin lähteä vielä testaamaan uudelleenkin, miten samat liikkeet sujuisi toisella harjoituskerralla. Kaipa tässä siis joku pieni innostuminen iski itseenkin, kun vanhakin koira voi näköjään oppia uusia temppuja. Tankotanssia kokeilee ensi kertaa esim monet polttariporukat, mutta suosittelen uskaltautumaan kokeilutunnille muutenkin! Nyt olisi loistava tilaisuus osallistua tankotanssin tai ilmajoogan starttikurssille, sillä Jyväskylän ja Kuopion Ready Set Pole -koulut tarjoavat lukijoilleni 25%:n alennuksen starttikurssista, joka on suunnattu lajiin tutustuville aloittelijoille. Jyväskylän kursseille voi ilmoittautua täällä ja Kuopion täällä. Tarjous on voimassa sunnuntaihin 7.11. saakka ja saat sen aktivoitua kirjoittamalla ilmoittautumisen yhteydessä lisätiedot-kenttään koodin minishow.

HYVINVOINTIVALMENNUKSEN LOPPUTSEMPPI

Kahdeksan viikkoa IWELLOjengissä on takana, ja pakko se on myöntää, ettei oma yrittäminen ole koko projektin ajan ollut ihan huipussaan. Olen ehkä koko ajan tuudittautunut ajatukseen, että aikaa on vielä vaikka kuinka, mutta muiden saadessa tuloksia aikaa tässä projektin loppupuolella, tajusin itsekin, että munkin pitäisi olla tuossa onnistujien porukassa tuulettamassa hyviä fiiliksiäni. Miten tässä näin kävi? Olin heti ensimmäisestä päivästä lähtien täynnä intoa, lupasin että nyt lähtee ja kun jostain tekee näin blogissakin julkista, olisi noloa olla onnistumatta.

Kirjoitin omaan SWOT-analyysiini, että vähäiset yöunet voi vaikuttaa siihen, etten ehkä saa herkuttelua vähennettyä. Kun aamulla heräät seiskan aikaan surkeasti nukutun yön jälkeen, hoidat aamutoimet ensin Nooan ja myöhemmin Minean kanssa tohinalla eteenpäin ja huomaat pian, että onkin jo Nooan päikkäriaika, on se oma aamupalahetki Nooan nukkuessa se odotetuin hetki koko aamuna. Aamupalaan ehtii silloin jopa panostaa, sen saa syödä kaikessa rauhassa ja se kompastuskivi, sitä ajattelee että rankan yön jälkeen on vähintäänkin ansainnut jonkun herkun – tai oikeastaan näillä univeloilla on suorastaan oikeutettu mättämään herkkuja vaikka kaksin käsin. Ja onhan vielä tämä imetyskin, sehän kuluttaa niiiin paljon!

Sen lisäksi, että herkuttelu on helppo ikään kuin oikeuttaa itselleen kaikenlaisen selittelyn avulla, ei ”ongelmani” ehkä alkujaankaan olleet niin isoja, että olisin niistä niin kovasti jaksanut stressata. Parin kilon painonpudotus tuntuu ajatuksena pikkujutulta, jonka hoitaa tuosta noin vaan sitten kun huvittaa. Kiinteytyminenkin tulee siinä sivussa – pääsinhän nopeasti Mineankin raskausajan jälkeen takaisin hyvään kuntoon ja omaan kroppaan. Harmi vaan että toisen lapsen kanssa, ja kolme vuotta itsekin vanhempana, palautuminen ei olekaan sujunut ihan niin vaivattomasti! Nyt 8 hyvinvointiviikon jälkeen alkoikin tuntua siltä, että muutos ei tulekaan tapahtumaan ellen oikeasti ota itseäni niskasta kiinni. Paljon olen tietenkin jo saavuttanut siinä että liikunta on jälleen tullut jäädäkseen arkeeni, mutta loppuelämääni en kait voi jatkaa tällä herkuttelun tasolla ellen halua kakkostyypin diabetestä ja ties mitä muita sokeri- ja rasvakropan ongelmia.

lupaukset IMG002

Onneksi koskaan ei ole myöhäistä, vaan tsempata voi milloin vaan. Mun tsemppi lähti tämän viikon maanantaista, kun päätin että loppuaika IWELLOjengissä menee niin kuin olisi pitänyt mennä koko kymmenen viikkoa. Tein kolme lupausta, joista aion kaikista pitää kiinni kahden viikon ajan, mielellään jopa siitä eteenpäinkin.

1. Juoksulenkki vähintään kolmesti viikossa, mielellään yksi lihaskunto siihen lisäksi.

2. Ei herkkuja iltakuuden jälkeen ainakaan arkisin, ja vain yksi herkkuhetki päivässä. Vaikka se yksikin herkuttelukerta päivässä voi kuulostaa paljolta, on se aika valtava muutos myn nykyisiin tottumuksiin!

3. Aloitin 30 päivän mittaisen vatsahaasteen eli vatsajumpan, jota tehdään päivittäin kuukauden ajan. Haasteen löydät googlaamalla 30 day ab challenge.lupaukset IMG001

Miltä kuulostaa? Lähtisittekö tekin mun mukaan loppurutistukseen? Haastan kaikki teidät aloittamaan vatsahaasteen ja ehkä myös lisäämään liikuntaa omaan arkeen. Ketkä on mukana?

1 2 3 4