Projektin aloittamisesta on nyt noin neljä viikkoa ja kuusi olisi vielä edessäpäin. Oma tavoitteeni oli tuoda liikunta osaksi arkea sekä oppia hallitsemaan ruokailuani ainakin siinä suhteessa mitä tulee herkkuihin. IWELLO-jengillä ollaan tavattu kerran viikossa yhteisten treenien tai jonkinlaisen ”luennon” merkeissä, ja muu treenaaminen ja ruokavalion miettiminen on jäänyt omalle vastuulle sillä ohjeistuksella, että viikkoon tulisi mahduttaa noin kolme harjoituskertaa. Ryhmäpaine tai ryhmän tuki on mulle henkkoht ollut se isoin juttu, mutta silti huomaan vieläkin odottavani sitä kipinää, joka kerralla laittaisi elämäntapani kuntoon! Olen loistavasti onnistunut lisäämään liikuntakertoja arkeen ja liikunkin kolmesta neljään kertaan viikossa, mutta herkuttelun suhteen olen lähes yhtä huonossa jamassa kuin aiemminkin. Luulen, että tarvitsisin kunnon potkun perseelle – tai jos ei potkua, niin jonkun joka sanoisi älä missään nimessä tee näin, ja syö ehdottomasti näin. En tahtoisi täysin luopua herkuista, mutta haluaisin löytää vaihtoehtoisia välipaloja ja herkkuja teen kanssa nautittavaksi. Sokerilakon ajalta muistan kuivat riisikakut ja sokerittoman maapähkinävoin, toivottavasti edessä ei ole paluu siihen painajaiseen.
Se, että arkipäiviin on saanut mahdutettua sen kolmekin urheilukertaa viikkoon, tarkoittaa aika usein Nikon kanssa läpsystä vaihtoa lastenhoidossa. Minea aloitti temppujumpassa, Nikokin lenkkeilee ja näiden lisäksi on kiva pitää koko perheen yhteisiä vapaailtoja. Niko tekee useimmiten pitkää päivää, jolloin illat jää hurjan lyhyiksi eikä aina ehdi juuri muuta kuin hoitaa muutamat kotityöt ja laittaa lapsille iltapalat. Varmasti jokaisen perheellisen suurin haaste harrastamisessa onkin juuri se, mistä löytää aika kaikelle kun koti-työ-perhe-kuvio on jo itsessään raskas pyörittää. Juokseminen on tähän elämäntilanteeseen loistava harrastus, sillä se alkaa heti kotioven avattuasi ja lenkin voi tehdä juuri sillä teholla kuin sinä päivänä jaksaa. Oma heikkouteni on tehdä jokainen treeni täysillä ajatellen, että kaikki tehot on saatava irti, jos kerran aikaansa uhraa urheilulle. Tulisi muistaa, että kroppa tarvitsee myös hitaampia treenejä ja palautumisaikaa, jotta kehitystä tapahtuu.
Treeniviikko kolme on kohdallani ollut suht samanlainen kuin edellinenkin. Suurin osa urheilusta on ollut lenkkeilyä, mutta pääsin kokeilemaan kahta uutta lajiakin! Foam rollereilla teimme venyttelyitä IWELLO-jengin tapaamisessa (esimerkkitreeni tulossa myöhemmin), ja torstaina piipahdimme SatsElixialla demotunnilla.
TORSTAI
PERJANTAI hölkkä 4,5km 27min
LAUANTAI lepo
SUNNUNTAI Cycling 45min
MAANANTAI lepo
TIISTAI venyttely 20min
KESKIVIIKKO kuntopiiri 55min (ohjeistusta tulossa myöhemmin)
Viikko näyttää treenien suhteen ihan hyvältä, mutta silti omassa olossa tai kropassa ei näy kehitystä. Senttejä karistaakseni voisin lisätä hikitreeniä vielä jonkun verran, tehdä pidempiä lenkkejä ja alkaa tehdä kotijumppana lihaskuntoa. Elixialle tutustumistuntimme oli uutuus joogaa urheilijoille eli joogaa keskittyen henkisyyttä enemmän voimaa kasvattaviin liikkeisiin. Tykkäsin tunnista ja aion varmasti mennä uudelleenkin, mutta vieläkin enemmän kiinnostaisi päästä kokeilemaan äiti-lapsijumppaa, johon voisin ottaa Nooan mukaan. Sain kuukauden jäsenyyden testattavaksi, ja sen aikana tarkoitus olisi helpottaa arjen kiirettä kokeilemalla Elixian lapsiparkkiakin. Äiti jumppaa ja lapset leikkii valvotusti hoitajan kanssa, ei kuulosta yhtään hullummalta ratkaisulta vai mitä!
Alkoiko joku teistä treenaamaan IWELLO-jengin kanssa samassa 10 viikon projektissa? Miten on treenit sujuneet ja näkyykö siellä edistystä lähtötilanteeseen?