Viimeinen viikko sokerilakkoa menossa, jonka jälkeen kuukausi on jo lakkoiltu. Välillä on tuntunut vähän toivottomalta, ehkä jopa turhalta vältellä valkoista sokeria, kun kuitenkin samaan aikaan sallii itselleen banaanit, päärynät sun muut sokeriset hedelmät. Vieroittuuko tässä nyt ihan oikeasti sokerista, vaikka sitä tulee jossain muodossa nautiskeltua lakon aikanakin? Herkuista ei ole ollut vaikea kieltäytyä, mutta loppua kohden on tullut pientä kyllästymistä – olisi niin kiva syödä mitä huvittaa.
Kyllä! Aamupalapöydässäni näyttää useinkin näin ruuhkaiselta :). Lempparini numero yksi on tällä hetkellä Valion pehmeä rahka, marjat, kauraleseet ja kaneli.
Tuntuuko musta vaan siltä vai onko erilaiset lakot nykyään aika kovassa huudossa? Viljat, maitotuotteet ja sokeri on monella kiellettyjen listalla, joko vatsan hyvinvoinnin vuoksi tai ihan muuten vaan. Musta jo pelkän sokerin karsiminen ruokavaliosta on saanut arjen pyörimään yllättävän paljon (turhan paljon..?) ruoan ympärillä. Ihan kuin hyvästä tarkoituksesta olisi mulle tullut melkein kuin syömishäiriö, ja jokainen suupala on tarkkaan harkittu.
Jatkossa kultainen keskitie lienee se kaikkein paras vaihtoehto mulle eli runsaalla kädellä aion karsia sokerinkäyttöäni jatkossakin ja rahkat, marjat ja hedelmät tulivat jäädäkseen. Ehdottomasti tämä lakko on kuitenkin ollut hyvä juttu näin väliaikaisena ratkaisuna, uskon nimittäin päässeeni kovimmasta sokerihimosta eroon. Tai senhän näkee vasta ensi maanantaina, olenko kaksin käsin tunkemassa kakkua ja karkkia nassuun :).