Halloween 2017

Onhan tuo halloween aivan mahtava juhla, ja yleensä koko vuoden ainoa päivä kun saa pukeutua naamiaisasuun. Minealle halloween tuntuu olevan erityisen mieluinen eikä ihme, sillä siitä on jo neljän peräkkäisen vuoden jälkeen tullut meille jonkinmoinen perinne. Tänä vuonna olin vähän kahden vaiheilla juhlien järjestämisen suhteen, kun olin ihan vasta pitänyt meillä NOSHit ja sisustuskutsut, mutta kun naapureiden kanssa sovimme nyyttäreistä, ajattelin ettei järjestämisen vaiva olisi liian iso. Eikä se ollutkaan, vaikka ainahan jälkien siivoamisessa ja koristeluiden järjestämisessä oma aikansa menee. Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikilla oli hauskaa, niin lapsilla kuin äiteilläkin, ja juhlien jälkeen kaikki tuntuu vaivannäön arvoiselta.

Pablokin siellä järjestelyissä mukana! Yhteensä meitä oli yhdeksän aikuista ja päälle viisitoista lasta, joten menoa kyllä riitti. Nooa oli loppuviikosta kipeänä, ja töissä oli pari muuttuvaa tekijää, joten vasta lauantaiaamuna heräsin siihen, että meillä tosiaan oli illalla tulossa halloweenit emmekä olleet tehneet asian eteen vielä yhtään mitään. Minean kanssa juoksenneltiin sitten aamu kaupoilla etsien hämähäkinseittiä, kertakäyttöisiä astioita sun muuta halloween-rekvisiittaa. Kaikki toissavuoden koristeet oli hukkuneet muuttojen aikana, joten tänä vuonna niiden hamstraaminen aloitettiin alusta. Päätin jo eilen, että ensi vuonna haluan välttää viime hetken paniikin (ja sen ettei isoa hämähäkin verkkoa enää löytynytkään mistään!), joten siksipä me suunnataan kaupoille vielä ensi viikolla uudelleen. Siinä voi nimittäin helposti säästää jokusen pennin, jos käy jo nyt aleista hakemassa tavaraa seuraavaa vuotta odottamaan. Oli juhlat sitten meillä tai jonkun muun luona, koristeille tulee varmasti vielä käyttöä.

Herkkupöytä täytettiin jokaisen tuomilla herkuilla eli tällä kertaa tarjolla oli jauhelihapiirakkaa, suklaakakkua, vuohenjuustotorttuja, muffinsseja, dippikasviksia, muumionakkeja ja vaikka mitä muuta. Lasten mielestä koko pöydän paras juttu oli karkkikulho, jota vartioi kärttyisä luuranko. Emme alkaneet suunnittelemaan mitään ihmeempiä ohjelmanumeroita, mutta yksi äiti piti tatuointipistettä ja toinen rintamerkkipistettä. Lapset sai myös porukalla etsiä piilotetun karkkikulhon, ja loppuillasta Minean huone muuttui diskoksi pyörivän värivalon ja bluetooth-kaiuttimen avulla. Pienellä vaivalla tosi kivoja juttuja, ja lapsille ihan takuuvarmasti mieleenpainuvia.

Juhlitteko te halloweenia ollenkaan vai onko juhla vielä sen verran uusi, ettei ole löytänyt teidän perinteisiin? Onko kukaan ollut aikuisten halloween-juhlissa? Nekin olisi varmasti kokeilemisen arvoiset!

 

Halloweeniksi pippalot?

Taas yksi mahtava viikonloppu takana, ja enää viikko töitä ennen mun ja lasten syyslomaa. Eilinen tuli vietettyä aika lailla kokonaisuudessaan kaupungilla, sillä pyörin kaupoilla useamman tunnin katsellen syksyn neuleita ja kodin uutuuksia. Useammassakin kaupassa olisi ollut upeita villaisia neuleita, joista muutaman olisin mielelläni vienyt mukanani kotiin, mutta nyt kun kodin laittamiseen on saanut panostaa ihan kunnolla, huomaan olevani todella nuuka ostamaan mitään kalliimpaa itselleni. Vaikka parin kympin neule tulisi loppujen lopuksi paljon kalliimmaksi niin itselleni kuin luonnollekin, en vain pystynyt laittamaan satasta tai paria yhteen paitaan. Ehkä odottelen joulun alennusmyyntejä, keräilen nyt parin kuukauden ajan ostoslistaa ja sitten sijoitan kunnon neuleisiin, jotka säilyvät käytössä seuraavat kymmenen vuotta.

Kävin pyörähtämässä myös Tigerissa, josta löysin halloweeniksi harmaan peruukin ja noitahatun. Mineahan ne molemmat omi heti kotiin päästyäni ja alkoi samalla pohtia, millaiset halloween-bileet tänä vuonna järjestetään. Ainut vaan, etten tiedä tuleeko tänä vuonna halloween-bileitä. Yleensä olemme Essin, Even ja Katriinan kanssa järjestäneet vuorotellen jotain, viime vuonna Essillä ja toissavuonna meillä. Nyt lähes kaikilla on kuitenkin parhaillaankin tapahtunut ja tapahtumassa muutoksia elämässä, joten on ehditty muutenkin nähdä aika harvakseltaan – tuskin siihen hässäkkään enää mitään halloweenejä kaipaa. Yhtenä vaihtoehtona pohdin myös naapuruston lasten halloween-nyyttäreitä, mutta riittäisiköhän itsellä innostusta? Olen nimittäin tälle kuulle merkinnyt kalenteriin jo yhden toisen tapahtuman, joka vaatii isompaa leipomis- ja järjestelyurakkaa. Olisiko teillä ehkä linkittää jotain halloweenaiheisia postauksia, joista voisi päästä tunnelmaan ja saada ideoita? Toisaalta kun ei halloweenia ihan väliinkään tahtoisi jättää.