KEVÄÄN PARAS SHOPPAILUKOKEMUS – MYÖS KOLMELLE TEISTÄ!

Kaupallinen yhteistyö NOSHin kanssa

Mietin jälleen tässä yhtenä päivänä omaa vaatekaappiani katsellessa, että on se ihme ettei omista vaatevarastoista koskaan tunnu löytyvän mitään päälle puettavaa! Vaatteita on ostettu kymmenittäin, varmaan jopa sadoittain, jo vuosien ajan, mutta silti joka aamu on ihan sama asukriisi, puhumattakaan niistä päivistä kun tiedossa on jotain erikoisempaa ohjelmaa, joissa toivoisi näyttävän tavallista edustavammalta. Miksen saa vaatekaapistani toimivaa, vaikka sävymaailmaltaan se on yhteneväinen, ajaton ja hillitty, ja perusvaatteidenhan pitäisi olla aina muodissa? Viime lauantainakin oli turvauduttava omaan luottomekkoon, joka on viime aikoina eksynyt päälle ehkä turhankin usein, mutta kun muuten ei olisi ollut mitään päälle puettavaa.

Päätin, että asialle on tehtävä jotain ja mikäs sen parempi paikka inventoida nykyinen vaatekaappi kuin tuleva muutto. Uuteen asuntoon en aio kantaa yhtäkään vaatekappaletta, omasta tai lasten kaapista, joka ei ole viime aikoina eksynyt kertaakaan päälle! Säästän vain ne kaikkein rakkaimmat ja toimivimmat vaatteet ja ehkä se tärkein juttu, koitan samalla miettiä, mikä niistä vaatteista tekee erityisen toimivia. En aio kokonaan lopettaa vaatteiden ostamista, vaan keskityn ominaisuuksiin, jotka olen todennut hyviksi. Tällaisia on ainakin istuvuus, kestävyys, laatu, materiaalit ja se maaginen tunne, että vaatteessa viihtyy ja tuntee itsensä nätiksi vaikkei sitä sen tarkemmin osaakaan selittää. Tästä eteenpäin siis kuljen kaupassa pitäen mielessäni nämä ominaisuudet ja etsien vaatetta, joka täyttää jokaisen (tai ainakin melkein, hah!) näistä kriteereistä. Ainut ongelma on vain se, että a) kaupungilla tulee pyörittyä ihan liian harvoin ja b) lähes aina lapset on mukana, mikä tarkoittaa sitä, että sovittaminen on pois laskuista.

  noshnaistenkutsut IMG015 noshnaistenkutsut IMG014 noshnaistenkutsut IMG013noshnaistenkutsut IMG008

Reilu viikko sitten löysin itseni ehkä parhaasta mahdollisesta tilanteesta: Nooa oli Nikon kanssa kaupoilla, Minea viihtyi kavereiden kanssa leikkimässä ja itse istuin kotisohvalla kahvia juoden, kakkua syöden ja vaatteita sovitellen. Tiedän, kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, ja niinhän se vähän olikin! Jos voisin, niin ostaisin kaikki vaatteeni kotisohvalta käsin, ja niin yleensä teenkin etenkin kun kyse on lastenvaatteista, mutta harmi vaan että omien vaatteiden kohdalla sovittaminen on suht tärkeä tekijä. Siksipä päätin järjestää toissaperjantaina NOSH vaatekutsut keskittyen vasta julkaistuun naisten vaatemallistoon. Sovin NOSH edustajan Outin kanssa kutsujen ajankohdasta, kutsuin facebookissa joukon hyviä ystäviä paikalle ja leivoin herkullisia mutta helppoja tarjottavia. En stressannut koristeluista, siisteydestä tai tarjottavistakaan sen enempää, vaan luotin siihen että perjantai-iltapäivänä kaikilla olisi sopivan rento meininki ja pieni hengähdys kahvipöydässä tulisi tarpeeseen työviikon jälkeen. Ja niinhän se tuntui monelle tulevankin, sillä vieraita oli jälleen paikalla lähemmäs viisitoista, ja lyhyen ”virallisen” esittelyn jälkeen oli ihana istua rauhassa juttelemassa.

Niille, joille merkki on ihan uusi tuttavuus, voin kertoa että NOSH naistenvaatteet on noin kolmasosaltaan raitaa ja loput pirteitä, raikkaita kuoseja. Tänä keväänä mallisto julkaistaan kahdessa erässä niin että ensimmäinen osa mallistosta on jo nähtävissä täältä ja tilattavissa oman edustajan kautta tai verkkokaupasta. Kaikki NOSH edustajat on listattuna NOSHin sivuilla, heihin voi rohkeasti ottaa yhteyttä mikäli haluaa järjestää omat NOSH vaatekutsut. Tämän viikon keskiviikkona julkaistaan naisten mallistoon uutuuksia, joten tulevat viikot on mitä parhainta aikaa kutsuilla ja hankkia itselleen kevät- ja kesävaatetta. Ja tiedättekö mitä, mä uskon että NOSHin raidat menee mulla juurikin siihen kategoriaan kestävä ja toimiva vaatekaappi, sillä raidat on aina muodissa, NOSHin trikoo ja luomupuuvilla on huippulaatua ja yritys toimii myös vastuullisesti, mikä on aina iso plussa vaatteita valitessa. Vielä kun tähän lisätään suomalaisuus, voisi kuvitella hintojen nousevan pilviin, mutta sanosiin ettei neljä tai viisi kymppiä ole ollenkaan paha hinta mekosta, jota helposti käyttää useamman vuoden.

noshnaistenkutsut IMG012 noshnaistenkutsut IMG011 noshnaistenkutsut IMG010noshnaistenkutsut IMG004

Koska kutsut pidettiin meillä perjantaina, ja suurin osa vieraista oli jättänyt lapset kotiin, aloitimme rennon illan skoolaamalla kevätfiilikselle – tuolloin kun ilmakin oli vielä sellainen, että oikeasti tuntui jo melkein kesältä. Ihana Henna tuli muutamaa hetkeä ennen kutsujen alkua auttamaan mua tarjoilujen kanssa, teimme Kinuskikissan ohjeella täydellistä tomaatti-mozzarellapiirakkaa, pulled pork ciabattaa ja tonnikala-tuorejuustotäytteisiä rieskakolmioita. Edellisenä päivänä olin leiponut mangojuustokakkua ja sitruunamuffinsseja, ja tarjolla oli myös muutamaa erilaista karkkia. Herkuttelimme pitkän kaavan mukaan ja välillä joku kävi sovittamassa jotain vaatetta, ja muut toimivat mielipideraatina. Todellakin sitä täydellistä shoppailua perheenäideille, jotka muuten juoksisi nopeasti kaupasta toiseen lasten huutaessa rattaissa tylsistymistään.

noshnaistenkutsut IMG016noshnaistenkutsut IMG009  noshnaistenkutsut IMG007 noshnaistenkutsut IMG005 noshnaistenkutsut IMG003 noshnaistenkutsut IMG002

noshnaistenkutsut IMG018

Mitä sitten itselleni sovittelin ja tilasin? Raidat oli ehdottomasti se mun juttu, ja olisin kolmesta raitamekosta voinut valita kaikki! Sovituskuvassa päälläni on musta raitamekko, joka sopisi mielestäni aika hyvin niin arkeen kuin juhlaankin. Rennomman version mekosta saa yhdistämällä sen ballerinojen tai tennareiden kanssa ja juhlakuntoon sillä pääsee laittamalla korkeammat korot ja näyttävät korut. Itselläni ei ole koskaan ollut tiimalasivartaloa, mutta tässä raitamekossa leikkaukset ja erisuuntaisten raitojen yhdistely antaa aika paljon anteeksi vyötärön seudulla.

Vaikka näillä kutsuilla keskityttiin NOSH naistenvaatteisiin, niin tilasin kuitenkin myös lasten uutuuksista molemmille jotain pientä musta-valkoraidallista. Myöhemmin laitan tänne blogiin vielä nähtäväksi sovituskuvia meidän ostoksista, mutta nyt teilläkin olisi mahdollisuus saada oma rento shoppailuhetki NOSHilla! Kommentoimalla tähän postaukseen oman suosikkisi kevään NOSH vaatteista viimeistään sunnuntaina 1.5. olet mukana kolmen 30€:n arvoisen lahjakortin arvonnassa, jotka voit käyttää NOSH vaatekutsuilla tai verkkokaupassa (yksi lahjakortti per voittaja). Niin, ja kannattaa muuten myös kurkata uudet ihanat NOSH lastentarvikkeet, onko söpömpiä vaunusuojia olemassakaan!

MEIDÄN NOSHIT (sis ARVONNAN!)

*kaupallinen yhteistyö NOSHin kanssa

arvonta IMG009

arvonta IMG010  arvonta IMG008 arvonta IMG007

Synttärit on lasten osalta tältä vuodelta nyt ohi, ja jos fiiliksiä koittaa tällä hetkellä kiteyttää yhteen sanaan, on se sokeriähky. Söin k-ä-s-i-t-t-ä-m-ä-t-t-ö-m-ä-n paljon herkkuja kuluneen viikonlopun aikana, ja nyt on ihan oikeasti pieni morkkis asiasta. On pitänyt muutenkin ryhdistäytyä kesää kohden kuntoilun kanssa, mutta se on vaan niin hemmetin vaikeaa ottaa itseä niskasta kiinni ellei joku tule ja sano, että tee näin niin pääset haluamaasi lopputulokseen. Tiedän, että pt olisi paras ratkaisu just nyt, mutta hoitovapaalla ollessa pt ei ole ihan se ensimmäinen asia, johon rahat voi kuluttaa.. Ihan pian vaihtuu maaliskuu ja silloin aion aloittaa kolmen kuukauden kuntokuurin. Ainakaan ei ole synttäreitä ja muita juhlia sotkemassa motivatiota heti alkuunsa 😀

Vaikka juhlat on juhlittu, en vielä tänään saanut koristeita siivottua kaappeihin, vaan vieläkin roikkuu pompomit ja viirit olkkarin ja keittiön seinillä. Lupasin lasten uusista NOSHeista sovituskuvia tässä kutsupostauksessa, ja ihaniahan nämä kyllä on! Kutsut pidin tosiaan lauantaina ja jo tiistaina taisi olla tilaus postissa ja keskiviikkona lapsilla vaatteet päällä eli toimitus on varmasti nopeimpia koko Suomen nettikaupoista. Minea sai kutsuilla itse valita ja sovittaa omat suosikkinsa, niin tiesin varmasti ettei mikään jää tulevaisuudessa käyttämättä. Enemmänkin tyttö olisi halunnut tilata mutta sulka-mekko ja tiipii-paita oli ne kaikkein mieluisimmat. Aiemmin Minealta löytyy kaapista sama mekkomalli pitkähihaisena sporttimekkona, ja se on ollut yksi käytetyimmistä, joten käyttöön tulee ihan varmasti tämäkin. Minea on noin 105cm pitkä ja valitsin molemmista vaatteista koon 98/104, joka on juuri hyvä käyttövaatekoko tähän hetkeen. En itse tykkää, että mekko on yhtään liian pitkä, ja näissä uskon vielä olevan jonkin verran kasvuvaraakin.arvonta IMG001

arvonta IMG006 arvonta IMG005 arvonta IMG002 arvonta IMG003

Nooalle halusin samoja kuoseja, vaikka aluksi epäröin, onko beige sulkapaita liian tyttömäinen. Siitä löytyi kuitenkin kivasti samoja sävyjä kuin Nooan vaatekaapissa jo valmiiksi on, joten saan sen yhdistettyä esim mustien perushousujen tai Gugguun tämän kevään mintun kanssa. Päädyin molemmissa paidoissa pitkähihaisiin, koska huonon kesän sattuessa en halua piilotella kivoja paitoja kaikkea aikaa huppareiden ja kollareiden alla. Minealla lyhyet hihat on helpompi yhdistää neuletakkiin tai pukea alle pitkähihaista.

Nooalle ostin vielä tummanharmaan lipppipon, mutta sitä poika ei tietenkään suostunut sisällä sovittelemaan. Nappiin osui kuitenkin tilaus kokonaisuudessaan, ja jään vielä kyttäilemään josko ihanaa, loppuunmyytyä miniraitatunikaa tulisi yllättäen lisää verkkokauppaan. Ihastuin myös tupsullisiin vähän paksumpiin sulkapipoihin ja nekin vielä tahtoisin tilata, mutta koitan muistuttaa itseäni siitä, kuinka paljon kevätpipoja kaapista jo molemmille löytyy ennestään. Oletteko te jo ehtineet selaamaan NOSHin valikoiman läpi ja löytäneet omat suosikkinne? Nyt kolmella onnekkaalla olisi nimittäin mahdollisuus päästä shoppailemaan NOSHille, kun arvon kolme 30€ arvoista lahjakorttia NOSHin verkkokauppaan. Mikäli nätit, laadukkaat ja ekologiset lastenvaatteet kiinnostaa myös sinua, niin kommentoi tähän postaukseen viimeistään perjantaina 4.3. kertomalla, mihin tuotteeseen lahjakortin käyttäisit. Valikoiman näet täältä, ja saa tietenkin myös käydä tykkäämässä NOSHin facebookista, josta löytyy aina viimeisimmät uutiset. Onnea arvontaan!

inNOSHtavat lastenvaatekutsut

*kaupallinen yhteistyö NOSHin kanssa

nosh IMG019

nosh IMG007 nosh IMG017 nosh IMG016 nosh IMG014

Vajaa viikko sitten meillä oli talo täynnä ihania naisia, kun järjestin ensimmäistä kertaa NOSH vaatekutsut. Ja kun sanon talo täynnä, niin todellakin tarkoitan sitä, sillä yhteensä meitä taisi olla kolmetoista äitiä ja kuusi lasta! Lastenvaatekutsuja olen pitänyt kyllä aiemminkin, ja ajattelin kutsua facebookissa laittaessani, ettei puolet kuitenkaan pääse paikalle, mutta enpä tullut ajatelleeksi että tosiaan, nythän on kyseessä NOSH – vaatemerkki, jonka uusi kevät/kesämallisto on yberherkullinen ja raikas yhdistelmä kivoja kuoseja. NOSH sopii niin moneen makuun ja tyyliin, ja oli ihana nähdä, kuinka moni ystävistänikin innostui tulemaan kutsuille hypistelemään vaatteita ja vaihtamaan kuulumisia.

En tiedä, onko kaikki teistä joskus joko järjestäneet vaatekutsut tai käyneet sellaisilla, mutta loppujen lopuksihan kutsuilla on aina kyse muustakin kuin vain niistä vaatteista. Kutsun kolahtaessa viestilaatikkoon facebookissa ilmoitan yleensä samantien osallistuvani, koska rakastan kahvihetkiä ystävien kesken, lapset saa leikkiä kaikessa rauhassa ja äitit pääsee rentoutumaan arjen keskellä. NOSHin emännän palkintosysteemi on siitä tosi kiva, että alimman hyvityksen, 20 euron lahjakortin ansaitsee jo pelkästään sillä, että järjestää kutsut ja kutsuille osallistuu vähintään viisi vierasta. Kutsujen järjestäjällä tai vierailla ei ole paineita suurien tilausten tekemiseen eikä vieraita painosteta varaamaan omia kutsuja. Tarjoilut kukin emäntä saa tietenkin hoitaa omalla tyylillään, on se sitten kakkuja, pullia, piirakoita ja leivoksia tai karjalanpiirakat ja hedelmälautanen – se mitä pöydässä on, ei ole pääasia, vaan ystävät pöydän ympärillä luovat NOSH kutsujen tunnelman.

nosh IMG018nosh IMG013 nosh IMG012 nosh IMG011

nosh IMG010 nosh IMG008

Onko NOSH lastenvaatteet muuten teille merkkinä jo ennestään tuttu? Itse olen tutustunut siihen Nooan raskausaikana, kun pääsin käymään ystäväni järjestämillä kutsuilla. Sen jälkeen sama ystäväni onkin järjestänyt NOSH kutsut kahdesti joka kaudella – ensin uusimpien lastenvaatemallistojen ilmestyttyä ja myöhemmin kun naisten uutuudet on saatu esittelijöiden rekeille. Toisin kuin useimmilla kotikutsuilla myytävillä vaatemerkeillä NOSHin valikoima saa lisäyksiä läpi koko kauden, joten kutsujen järjestäminen on mielekästä myös julakisupäivän jälkeenkin. Toki ne kaikkein halutuimmat mallit ja koot tahtovat loppua melko pian alkukaudesta (onhan meitä NOSH vaatteista innostuneita jo aikamoinen porukka!), joten tilausten suhteen on hyvä olla ajoissa liikkeellä mikäli haluaa varmistaa omien ihastusten saatavuuden. Tämän kauden suosituimmat lastenvaatteet on olleet miniraita taskutunika (joka ehti jäädä meiltäkin saamatta), sulka-mekko ja jo klassikoksi nousseet rock star -housut. Myös naisten puolella alkaa raidalliset mekot olla aika vähissä, eikä ihme sillä itsekin ihailin NOSH edustaja Reetan päällä upeaa Jackie-mekkoa. Naisten vaatteita ei ole erityisesti suunniteltu raskaana oleville tai imettäville äideille, mutta monet vaatteet tuntuivat monikäyttöisiltä vetoketjujen ja laadukkaan trikoon ansiosta.

NOSH vaatemerkkiä kuvaa ekologisuus, innovatiivisuus ja raikkaus. Vaatteet valmistetaan korkealaatuisesta, luonnonmukaisesta sertifioidusta puuvillasta, ja ekologisuutta korostaa sekin, että vaatteet on suunniteltu pitkäikäisiksi. Nooalle ostin joitain paitoja ja housuja jo puolivuotiaana ja ne on edelleenkin meillä käytössä, ensimmäiset Minealle hankkimani vaatteet on vielä tänä päivänäkin, noin 1,5 vuoden käytön jälkeen aivan kuin uusia! Omilla kutsuillani kierrätin vieraiden hypisteltävänä ihka ensimmäistä NOSH-ostostani, raitapaitaa, jonka raidat on edelleen samanväriset kuin uutena ja kankaan pinta täysin nukkaantumaton. Ja se pitkäikäisyys – paita on ollut Minealla käytössä koko tämän ajan ja jatkaa myöhemmin elinikäänsä vielä Nooalla.

Kaikki vaatteet ja kankaat suunnitellaan Suomessa, koska onhan NOSH suomalainen yritys. Vaatteiden valmistus tapahtuu valvotuilla tehtailla, joiden sosiaalisesta ja eettisestä vastuullisuudesta ollaan tarkkoja. Viime aikoina mediassakin on ollut jälleen esillä suurien ketjujen vatteiden valmistusolosuhteet ja se, kuinka turvallisia ja myrkyttömiä joillakin valmistajilla vaatteet lopulta onkaan. NOSHin vaatteisiin voi aina luottaa, ne on Öko Tex -sertifioituja ja ekologinen luomupuuvilla takaa pienemmän rasituksen luonnolle ja pehmeän tunteen iholle. Meidän molemmat lapset on herkkäihoisia, minkä vuoksi meillä vältellään hajusteita pesuaineissa ja suositaan Öko Tex -sertifioituja vaatteita kaikessa missä mahdollista, näin takaa sen, ettei tuotteessa ole esim haitallisia torjunta-aineita tai raskasmetalleja.

nosh IMG005 nosh IMG004 nosh IMG003 nosh IMG001

Mikäli omien kutsujen järjestäminen kiinnostaa, niin kaikki NOSH edustajat löydät paikkakunnittain luokiteltuna edustajalistasta. Meillä esittelemässä kävi pirtsakka Reetta, jolle NOSH vaatteet on enemmänkin kuin pelkkä työ. Reetan kertoessa NOSH vaatteista huomaa, että hän seisoo jokaisen sanan takana ja ylpeänä edustaa merkkiä, jonka voi sanoa huolehtivan niin vastuullisuudesta, vaatteen mukavuudesta ja laadusta että houkuttelevasta ulkonäöstä. Mun malttamattomalle luonteelle sopii myöskin se, että tilaus yleensä kolahtaa postilaatikkoon jo parissa päivässä tilauksen maksamisesta. Eilen hain meidän lasten ihanat kevätuutuudet, ja ehkä saan niistä lähipäivinä sovituskuvia tänne bloginkin puolelle. Ainakin tiedossa on vielä jotain ihan erityisen kivaa teille liittyen NOSH vaatteisiin, kannattaa siis pysyä viikonloppuna kuulolla! ;D

1 2 3 4 5 6 7 10