Sinne meni taas viikonloppu ja samalla Nikon lomakin! Huomenna meitä odottaisi jälleen paluu normaaliin arkirytmiin puistoineen kaikkineen, pari viikkoa kun on nyt menty vähän myöhäisemmillä heräämisillä, pitkillä aamupaloilla eikä sitä ole tullut huonojen ilmojen takia ulkoiltuakaan ihan niin paljon kuin tavallisesti. Onneksi Nikolla on vielä ainakin viikko isyyslomaa pitämättä ja aika kasa ylitunteja, joten jos tässä vielä keksitään jotain erityistä niin mahikset on vaikka mihin.
Eilinen päivä oltiin koko perhe useampi tunti ihanan Mila-murun synttäreillä Essin ja Nikon luona. Kattaukset, koristelut ja herkut oli taas jotain niin käsittämättömän hienoa ja kekseliästä, että alkoi itekin tehdä mieli järkätä jotkut juhlat. Harmi että Nooan ja Minean synttärit on niin lähekkäin, että tulee varmaan jatkossa järkättyä yhteissynttäreitä. Tuntuisi ehkä vähän hassulta pyytää samat vieraat juhlimaan vain kahden viikon välillä, eikä ihan pienet lapset osaa vielä synttäreiden suhteen oikein vaatia mitään. Siinä välissä on vielä munkin synttärit, joten käytännössä meillä juhlittaisi joka helmikuu kolmet synttärit viikon välein. Omat voi onneksi jo nykyään skipata täysin, ja lasten synttäreitä on sata kertaa kivempi järjestää.
Essi oli ulkoistanut osan herkuista, ja ainakin kakku sai monet ihastuksen huokailut aikaan meissä juhlavieraissa. Ihan täydellinen röyhelökakku ja niin Essin ja Milan näköiset synttärit kokonaisuudessaan, ettei paremmin olisi voinut onnistua! Tykkäsin hurjan paljon siitä, että yhden teemavärin sijasta Essi oli valinnut useampia pastellisia värejä, jotka kuitenki kävi täydellisesti yhteen. Hempeän nättiä, just niin kuin pikkutytön synttäreillä kuuluukin olla. Arvatkaa mitkä synttärit Minea sanoi seuraavalla kerralla järjestävänsä? Monster High, siinäpä mulle vähän haastetta!
Me vietiin Evelinan kanssa yhteislahjana söpö jätskijuliste Harjun Paperista ja puisia leikkiherkkuja PieniKamarista. Ei siis legoja tällä kertaa 😀 Synttärisankaria selkeästi juhlat jännitti alkuun kovasti, kun Mila pysytteli piilossa eteisessä ja tarkkaili tyylilleen uskollisena vähän matkan päästä muiden touhuja. Ujouden karistua kaikki lapset leikki yhtä äänekkäästi kuin aina, välillä pyöräiltiin ulkonakin tai juostiin kengät märiksi takapihan nurtsilla. Mietittiin yhdessä sitä, millainen kuva näistä meidän treffeistä välittyy sinne ruudun toiselle puolelle? Kuvat nimittäin saattaa olla seesteisiä, mutta todellisuudessa melutaso nousee aina niin kovaksi että itekin on monesti aika poikki näiden treffejen jäljiltä. Rauhassa juotuja kahveja ei ole juurikaan Nooan syntymän jälkeen ollut, vaan seisten syöminen tai teen juominen Nooa sylissä on sitä arkipäivää. Kaikki äitit varmana tietää mistä puhun?