Onko muuallakin Suomessa tänään ollut täydellinen pakkaspäivä? Meillä oli pari astetta pakkasen puolella, aurinko paistoi ja maisemat oli niin nättejä että mun alkoi tehdä mieli kuunnella joululauluja 😀 Eilinen päivä hurahti sisätiloissa kierrellen joulumarkkinoilla, joten tänään lähdettiin heti aamusta koko porukka ulkoilemaan. Pablokin jaksoi vähän aikaa messissä, kunnes tassuja alkoi paleltaa ja vaikka Minea kuinka ehdottelikin Pablolle pieniä kenkiä, vietiin me vanhus sisään ja jatkettiin puistoilulla. Pariin kertaan oon jopa miettinyt että Pablon voisi heittää Minean rattaisiin istuskelemaan, mutta tuskin toi meiän höntsääjä siellä pysyisi paria sekuntia kauempaa!
Näin täydellisellä kelillä en voinut jättää kameraa kotiin, sillä uskokaa pois, tällaiset pikkupakkaset on monesti niitä parhaita ilmoja ottaa kuvia. Ilma on kirkasta, kuvat täydellisen teräviä ja värisävyt parhaat mahdolliset. Voisi kuvitella että mitä aurinkoisempi sää sitä paremmat kuvat, mutta mä ainakin välttelen auringonpaistetta ja tykkään varjoisemmista paikoista kirkkaana päivänä. Oman lisänsä tuo talven aavistuksen pastelliset värit, jotka mun silmään on jopa nätimpiä kuin kesän räiskyvä monivärisyys. Entinen, Canonin 50mm objektiiivi ei oikein tahtonut pakkasilla toimia parhaimmillaan, mutta uuden Sigman kanssa vastaavaan ongelmaan en ainakaan vielä oo törmännyt – kannattaa siis ehdottomasti panostaa kunnon välineisiin jos mahdollista.
Minealla on päässä ihan uusi tupsuliini-pipo, joka saatiin Fredriksonilta. Pipo on täydellinen talveen, sillä se pitää korvat ja pään varmasti lämpiminä pehmoisen vuoren ja leuan alle sidottavien korvaläppien ansiosta. Värivaihtoehtoja löytyy melkoinen määrä, ja on pallokuosia tai yksiväristä mallia – kaikille jotain! Meille tuli useampi pipo, joiden joukosta Minea valitsi itelleen tän puna-lilan, ja hyvä niin koska mäkin olin ajatellutkin jotain värikästä mustan haalarin kanssa. Minean pipo on kokoa 50 ja sopivan reilu niin että alle menee vielä tarvittaessa kypärämyssy. Vähän kyllä epäilen ettei Suomessa enää kovinkaan usein tulla näkemään niitä järjettömiä pakkasia, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos tää talvi yllättääkin. Ihan mainiosti riittäisi nämä parikin astetta, jos multa kysytään..
Viime pipoarvonta on nyt suoritettu, toivotaan että niitä trikoopipojakin vielä pääsee pitämään. Ainakin kauppareissuilla tai sitten ensi kevättä odotellessa ellei muuten.. Arvottavana oli huimat kuusi pipoa ja arpaonni suosi tällä kertaa nimimerkkejä Hanne (vihreät koossa 52 ja 54), Mari (vihreä koossa 48 tai vaaleanpunainen koossa 50), Minttu47 (kumpi tahansa väri, koko 52 tai 54), Kaija (vaaleanpunainen koko 54) ja Anne (vihreä 48 tai 52). Laitoin teille samantien sähköpostia niin saadaan pipot pikimmiten uusille käyttäjille!
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Jos tykkäsit Minean tupsuliini-piposta, niin mulla on kivaa kerrottavaa: pistetään pystyyn toinen pipoarvonta, jossa valittavana on joko sininen tupsuliini koossa 54 tai punainen koossa 52. Osallistumisaikaa on ensi viikonloppuun asti eli kommentoi tähän postaukseen täyttäen myös sähköpostikenttä viimeistään perjantaina 5.12.14 niin olet mukana arvonnassa. Kerro kommentissasi kumpi väri teille sopisi paremmin. Arpaonnea ja iloista alkavaa viikkoa kaikille!