Viikon kalenteri meni kertaheitolla sunnuntaina uusiksi niin Nikolla kuin allekirjoittaneellakin, kun molemmat lapset tulivat hoidosta kipeinä kotiin. Yskää meillä on ollut jo viikon verran, mutta nyt siihen saatiin vielä kaupan päälle kuume, joka Nooalla on jatkunut tänäänkin. Hoitoon ei siis ole asiaa huomennakaan, joten me ollaan Nikon kanssa otettu useampia läpsystä vaihtoja niin että kumpikin on päässyt olemaan töissä edes jonkin aikaa. Valitettavasti kun meidän töissä hommat ei hoidu pelkästään sijaisilla, vaan poissaolot teettää aina extrahommia tai kasaantuvaa paperipinoa. Onneksi työajoissa on joustoa edes toisella, niin tämä systeemi on toiminut yllättävän jouheasti parin päivän ajan.
Tässä on samalla tullut pohdittua sellaistakin hankalaa kuviota kuin terveen lapsen hoitoon vieminen sillä välin kun itse olet sairaan sisaruksen kanssa kotona. Noin periaatteessa olen ehdottomasti sillä kannalla, että molempien lasten paikka on tällöin kotona, jos vanhempikin on, mutta toisaalta, laitetaanhan isommat lapset kouluunkin, jos pikkusisarus sairastaa. Tänään myös huomasin, että Minea alkaa hyppiä pitkin seiniä (kirjaimellisesti sohvilla ja tuoleilla), kun on ollut viimeiset kolme päivää sisätiloissa, ja tyttö ihan oikeasti kaipaisi ulkoilua ja erilaista puuhastelua. Miten te muuten yleensä näissä tilanteissa toimitte, oman fiiliksen vai yleisen ymmärryksen mukaan?
Jos ihmettelette, mitä nämä aavistuksen syksyiset kuvat tässä postauksessa tekevät, niin tarkoitus oli kertoa samalla se, että NOSHin lahjakorttien arvonta on suoritettu ja arpaonni on tällä kertaa suosinut nimimerkkejä Soikku, Minna ja Piia, joiden NOSH-suosikeiksi nousivat muun muassa pehmoinen kylpytakki, Moto jakku ja Linda huivi. Samoja suosikkeja löytyy itseltänikin, samoin tämä kuvissa näkyvä indigonsininen Jenna denimkauluspaita on vaate, jossa voisin viihtyä vaikka joka päivä! Jokaisella varmasti löytyy ne omat turvavaatteensa, jotka on helppo vetäistä päälle myös silloin kun ei keksi mitään päällepuettavaa? Mulla ne on jättimäisiä neuleita ja erivärisiä farkkupaitoja, ja myönnetään, kaapistani taitaa tälläkin hetkellä löytyä farkkupaitoja kolmessa eri sävyssä. Mitä sitä turhaan mennä vaihtamaan kerran hyväksi todettua, koska tärkeintä on kuitenkin se, ettei vaate jää kaapin pohjalle lojumaan. Niitä hutiostojakin nimittäin on vuosien saatossa ostoshistoriaani mahtunut jonkin verran.
P.S. Suuret onnittelut vielä NOSH arvonnassa voittaneille, kurkatkaahan lahjakortit huomenna sähköpostistanne.