Paras pulla

Suurimmalle osalle meistä pitkä ja pimeä syksy on varmaankin rankinta aikaa vuodesta, ja olihan se kieltämättä masentavaa kun koko päivänä ei nähnyt valoisaa hetkeä muuten kuin työpaikan ikkunasta. Vaikka aamuisin oli vaikea herätä, niin ihme kyllä vielä iltapäivällä jaksoi melko hyvin, toisin kuin nyt tammikuussa. Tammikuu on omalta osaltani ollut ehkä vaikein kuukausi, en meinaa jaksaa pysyä hereillä muuten kuin touhuamalla pysähtymättä ja siltikin tuntuu, etten saa kotona mitään aikaiseksi. Monena päivänä olen tuonut työni kotiin ihan vain kuljettaakseni samat tekemättömät tehtävät seuraavana päivänä takaisin töihin. Kahvia ja pullaa on kulunut enemmän kuin kaupasta jaksaa kantaa eikä urheileminen ole ollut päällimmäisin ajatus pitkään aikaan.

Ihan tarkalleen en osaa sanoa, mikä energiani on vienyt, mutta tiedän että viimeistään kuukauden päästä olo on jo paljon keväisempi, ja sitä kautta myös kevyempi. Juuri nyt sisustamisen inspiraationi on täysin hukassa, vaikka viime viikonloppunakin yritin pyöritellä lastenhuoneiden kalusteita mielessäni ja saada aikaan ratkaisua Minean huoneen säilytysongelmaan. Koko koti tuntuu aavistuksen tylsältä, kun mikään ei etene ja se tylsin kaikista, jatkuva sotku kaikkialla! Minä vastaan meillä tavaroiden pysymisestä omilla paikoillaan, ja aika usein tuntuukin siltä että sama filmi jatkuu päivästä toiseen muuttumattomana. Illalla kerään kaikki tavarat pois lattioilta ja pöydiltä, seuraavana päivänä tilanne on jälleen räjähtänyt käsiin iltaan mennessä. Ehkä meillä loppujen lopuksi onkin liian vähän säilytystilaa (tai liikaa tavaraa?), sillä uskon asioiden löytävän helpommin oman paikkansa, jos se määrätty paikka on helposti saatavilla. Liian täyteen kaappiin ei ole kiva sulloa yhtään mitään, ja pahimmassa tapauksessa tavara jää vaeltelemaan, koska sillä ei ole selkeää omaa säilytyspaikkaansa. Etenkin leluilla tulisi jokaisella olla oma korinsa, lokeronsa tai laatikkonsa jonne se on helppo ja nopea palauttaa.

Jos joku asia toimii tässä talossa kuin junan vessa, niin se on pullavarastojen täydentyminen. Väsyneenä ja nuutuneena on helppo turvautua pullaan, jonka ykkössijaa tällä hetkellä pitää runebergin torttu. Nyt kun ei oikein jaksaisi, on ihan ok parantaa maailmaa kahvin ja pullan äärellä, kyllä sieltä vielä se innostus ja inspiraatiokin joskus tulee.

Rytmiä hakemassa

Jotenkin blogi on nyt vähän päässyt laiskistumaan, mikä johtunee varmastikin siitä että myös allekirjoittanut on täällä voinut edelleen hyvin laiskasti. Tänäänkin istuin Minean jumpan aikana puolitoista tuntia pukuhuoneessa tekemässä työhommia ja samalla mussuttamassa suklaapatukkaa. Toinen, ja ehkä myös parempi, vaihtoehto olisi ollut lenkkeillä tunnin verran ja jättää työt myöhempään iltaan, mutta kummasti viime aikojen teemana on ollut valita se kaikkein iisein reitti, oli kyse sitten siivoamisesta, lenkkeilystä tai ruoanlaitosta.

On muuten ihme juttu, mutta joululomalta palaamisen jälkeen on töissä väsyttänyt paljon enemmän kuin yhtenäkään syksyn pimeimmistä päivistä. Mistähän sekin johtuu? Olisiko ehkä siitä, että pimeään aikaan kahden viikon loma sekoittaa rytmit jo niin pahasti, että töihinpaluu on vaikeampaa kuin esimerkiksi kesäloman jälkeen, jolloin on täynnä auringon tuomaa energiaa. Tilasin jo ennen joulua ison paketillisen erilaisia vitamiineja itselleni, mutta kappas vaan, siellä ne edelleen odottelee avaamattomina kaapissa. Kertonee jotain meikäläisen saamattomuudesta, vai mitä!

Yksi juttu sentään löytyy, mihin on tullut panostettua ihan arkenakin. Olen nimittäin yrittänyt siirtää viikonloppufiilistä arkiaamuihin tekemällä astetta parempia aamupaloja ja lounaita töihin mukaan. En muista milloin olisin viimeksi vienyt eväitä töihin, sillä jos en käy lounaalla, en yleensä syö työpäivän aikana mitään (keksejä ja suklaata lukuun ottamatta). Siksi onkin suorastaan ihme, että tänäänkin yllätin itseni aamulla seitsemältä keittiöstä paistamasta halloumia ja pinjansiemeniä, ja se jos mikä pelasti koko päivän. Ehkä tästä voisi vielä tulla tapa, auttaisi ainakin vähentämään herkkujen syöntiä kun suklaan tilalla olisi ihan oikeaa ruokaakin.

Uskon vakaasti että kyllä tämä vielä tästä. Kunhan ensin saan miellessä pyörivät pari työjuttua saatettua päätökseen ja mikäli ilmat taas lämpenisivät, niin raahautuisin jälleen lenkillekin. Kiinnostaisiko teitä muuten lukea Minean voimisteluharrastuksesta? Tai toki saa esittää muitakin toiveita, jos jokin postaus olisi erityisen mieluinen (liukuovet on jo asialistalla!).

Laiska alku vuodelle

Enpä tiedä, onko siellä kellään muulla tätä samaa, mutta omalta osaltani tämä vuosi on pyörähtänyt liikkeelle hyvinkin laiskasti. Olihan tässä kaikenlaisia suunnitelmia erilaisten projektien suhteen, mutta mikään niistä ei ole ottanut tuulta alleen, ihan vain koska motivaatio on vielä hukassa.

Myös vuoden ensimmäinen työviikko on ollut hieman takkuinen, mutta siitä saan syyttää ainoastaan itseäni ja liian pitkälle valvottuja iltoja (öitä siis!). Loman kello kahden pintaan nukkumaan rytmin jälkeen on vain niin vaikeaa saada itseään unille siihen aikaan, että jaksaisi vähän ennen seitsemää olla pirteänä ylhäällä. Ja toisaalta, luulen että rytmin muutos jo itsessään ottaa oman aikansa, menin sitten nukkumaan ajoissa tai en.

Lapsilla on heilläkin ollut omat taistelunsa, sillä muutokset hoitopaikan ryhmäjaoissa on saanut aikaan sen, että ne hoitoon menemisen hankaluudet, joiden karkottamiseksi taisteltiin koko pitkä syksy, ovat jälleen palanneet ainakin osittain. Lapset eivät enää näe hoitopäivän aikana toisiaan käytännössä ollenkaan, ja toiveista ja valituksista huolimatta Nooa joutui eri ryhmään myös tärkeän parhaan ystävänsä kanssa. Aiemmin reippaasti hoitoon jäävä poika onkin nyt aamut itkua tihrustava ressukka, joka niin kovasti yrittää pidättää kyyneliä päiväkodin ovella, jotta hoitoon jääminen olisi itselleen edes hitusen helpompaa. Jos olen aikaisemmin ollut päiväkotivastainen mielipiteissäni, niin tämän jälkeen voin varmasti todeta olevani sitä entistäkin enemmän.

Molempien lasten syntymäpäivät lähestyvät hurjaa vauhtia, ja niitä pitäisi jo alkaa suunnittelemaan, mutta luulen juuri nyt tarvitsevani yhden perheviikonlopun, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Tämä viikonloppu se ei taida olla, sillä Nikolla onkin reissu tiedossa, ja me ollaan lasten kanssa kotivahteina, ja lisäksi pari työhommaa odottelee to do listalla. Viikko ei kuitenkaan ole kokonaan epäonnistunut, sillä viikon parhaimpana Nooa aloitti tänään elämänsä ensimmäisen jumpan, ja poika oli siitä niin innostunut, että itsellekin palasi usko parempaan loppukuuhun. Saattaisin viikonloppuna jopa innostua karsimaan kotoa vähän talvea pois ja lisätä tilalle raikkaampia kevätjuttuja. Vai onko vielä liian aikaista hempeille, vaaleille väreille? Olo on ainakin enemmän hempeä kuin räsikyvä, sillä maanantaista saakka olen vain odottanut sitä että vihdoin viikonloppu taas saa unohtaa aikataulut ja lorvia pulkkamäessä puolet päivästä. Suunnitelmiin saattaa myös kuulua Netflix, mutta lupaan nukkua paremmin kuin tällä viikolla tähän mennessä.

1 … 6 7 8 9 10 11 12 … 66