Turha stressata

Nyt on kyllä koetuksella meikäläisen sietokyky, sillä meillä on tämän kuukauden tokat sairastelut menossa. Esikoisella näyttäisi olevan oksennustauti, joka taitaa koko vuodelle olla perheessämme kolmas tai neljäs. Verrattuna edellisen vuoden yhteen oksennustautiin ja kahteen flunssaan, tämä kerran tai kaksi kuussa sairastaminen tuntuu suht paljolta. Itsekin olen jatkuvasti ollut joko tulossa kipeäksi tai toipumassa edellisestä, joten kuukausiin on sisältynyt melkein enemmän niitä päiviä, jolloin olo on jollain tapaa voimaton kuin niitä, jolloin voisin sanoa olevani täysissä voimissani.

Toisaalta, huonomminkin voisi mennä ja vakavampia tautejakin on olemassa kuin parin päivän mittaiset flunssat ja vatsataudit. Eikä lasten kanssa sairastaminen ihan niin kauheaa ole kuin mitä sanotaan. Tässä vaiheessa näihin alkaa olla jo melko tottunut ja sitä huomaa vanhalla rutiinilla sopivansa Nikon kanssa päivän hoitokuvioita samalla kun koittaa viihdyttää kipeitä lapsia piirretyillä, peleillä ja muulla rauhallisella tekemisellä. Turha sitä on stressata sellaisista pienemmistä asioista, joihin itse ei voi millään vaikuttaa, sillä ihan vasta luin Hesarista artikkelin, jossa tutkijapsykologi totesi harvojen asioiden olevan niin vakavia etteikö niiden kääntöpuolella olisi valoa. Niin totta joka sana!

Mielessä juuri nyt

Kohta on jo kesä! Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin kesä on ainakin kalenterin mukaan vain muutamien hassujen viikkojen päässä. Nyt kun katsoo ulos, tuntuu käsittämättömältä että joskus on ollut hellettä jo toukokuun alkupuolella. Kesän tulo on odotettua, mutta samaan aikaan hirvittää kaikki se työmäärä, joka pihallamme lumen alta paljastuu.

Niinkin arkinen asia kuin lasten kuravaatteet. Välikausivaatteet alkaa kenkiä lukuunottamatta olemaan muuten aika hyvässä jamassa, mutta yllätyksekseni lapset olivat kasvaneet ulos toisista kuravaatteistaan. Nooalle ajattelin hakea uuden setin Popilta, mutta mistä tyttömäisen kiva asu Minealle?

Mitä sarjaa katsoa seuraavaksi? Viimeisimpänä katsoin ystävän suosituksesta Outlanderin Netflixistä, mutta enempää katsottavaa ei juuri nyt ole mielessä. HBO on tietenkin yksi vaihtoehto, sieltä kun varmasti löytyisi kaikenlaista.

Useampikin pienempi sisustusprojekti. Tekisi pienen horroksen jälkeen taas mieli sisustaa, mutta onneksi budjetti on sen suhteen tällä hetkellä niin nollilla, ettei mistään uudesta tai vanhastakaan tarvitse haaveilla. Muuten toteuttaisin pitkäaikaisen haaveeni y-tuolista (se on Hullujen päivien alessa!) ja saattaisin viettää myös jokusen tovin etsien eräänlaista senkkiä Torista.

Mitä teillä on pyörinyt mielessä juuri nyt? Olisi kiva kuulla mitä sinne puolelle kuuluu!

Ei mitään ihmeellistä

Viikonlopun meiningit on täällä olleet aika mitäänsanomattomat! Oli taas tarkoitus saada aikaan muutamia keväthommia kuten tsekata kaikki lasten välikausivaatteet, laittaa joitakin pieneksi jääneitä eteenpäin ja sitä rataa, mutta nyt lauantai-iltana kun mietin, mitä tässä on tehty, niin vastaus on ei sitten yhtään mitään. Tai no, sain jollain keinolla katsottua viisi jaksoa Outlanderia (tämänhetkinen hömppäkoukutukseni), mikä varmaan onkin saanut aikaan kaiken tämän saamattomuuteni. Huomaan aina uppoutuvani ihan täysillä kirjaan tai sarjaan, jota katson tai luen, ja se onkin haastavaa kun lasten kanssa se oma aika on niin vähäistä.

Eilen keksittiin ruoan jälkeen herkutella donitseja eli kaupan pikkumunkkeja, joita dipattiin suklaassa. Joskus on kiva tehdä juttuja sen enempää suunnittelematta, tai en tiedä voinko sanoa joskus kun meillä asiat useimmiten tapahtuu hetken mielijohteesta. Liian paljoa etukäteen suunnittelematta huomaa kalenterinkin jäävän kiitettävän tyhjäksi eikä arkeen tule valtavia suorittamisen paineita. Pystyyköhän samalla asenteella jatkamaan enää sitten jos molemmat lapset joskus harrastavat useamman kerran viikossa ja iltapäivät on pelkkää kuskaamista? Toisaalta, olen omia ystäviäni seuraamalla todennut että kiire, stressi ja arjen riittämättömyys tuntuvat useimmiten olevan enemmänkin asennekysymyksiä ja itse kehitettyjä ongelmia kuin todellisia sellaisia.

En tiedä mikä oman oloni on tänään vetänyt niin pohjalle, mutta aamulla en meinannut jaksaa sängystä nousta ylös, ja iso osa päivästäkin meni sohvalla maatessa. Käytiin lasten kanssa ulkoilemassakin, mutta sekään ei auttanut energiatasojen nostamiseksi. Lähes koko päivä menikin sitten toimettomana, syötiin ruuaksi pakastepizzaa ja illemmalla leivottiin pullaa. Voin tällä kertaa ihan rehellisesti todeta, että onneksi tämä päivä on vihdoin ohi ja voin loppuillan viettää Netflixin parissa, ehkä katsoa Outlanderin vihoviimeisetkin jaksot. Mistä tulikin mieleeni, jälleen olisin hyviä sarjasuosituksia vailla!

1 3 4 5 6 7 8 9 66