Kiireisen pelastus

Kaupallinen yhteistyö Avalon siivouspalveluiden kanssa

Marraskuu, väsymys ja pimeys on ihan yhtäkkiä saaneet minutkin otteeseensa, vaikka viime kuussa vielä vakuuttelin, että tänä vuonna päästään vähän helpommalla. Aurinko paistoi niin pitkälle syksyyn, että olin ihan varma ettei kaamos ehtisi vaikuttaa ollenkaan, jos lumet tulisi tällä kertaa jo marraskuussa. Siis jos tulisivat.

Aamuisin heräämiset on alkaneet tuntua vaikeilta, ja perinteinen syksyn arkikiire meinaa vyöryä täälläkin päälle. Vielä ei ole ehtinyt tunnelmoida joulua, vaan on ollut pakko priorisoida ja valita, mihin energiansa haluaa käyttää, kun kaikkea ei yksinkertaisesti ehdi tehdä. Yksi parhaista avuista tämän kaiken keskellä on ollut Avalon siivouspalvelut, joka kävi meillä jo toistamiseen hoitamassa viikkosiivouksen. Kotiintulo tuntui ihan yhtä hohdokkaalta kuin ensimmäiselläkin kertaa, ja nyt oman lisänsä toi se, että puhdas ja siisti koti oli ihan oikea pelastus aikataulujen kaaoksen keskellä.

Ensimmäisellä siivouskerralla tehtiin kokonaisvaltainen siivous, jonka jäljet näkyy meidän kodissa edelleen noin puolentoista kuukauden jälkeen. Kylpyhuoneen lasipinnat, keittiö ja eteinen ovat kaikki yhä siistinä, ja yleisen siisteyden ylläpitäminen on ollut huomattavasti helpompaa. Ei ole tarvinnut juurikaan pyyhkiä pölyjä, seinien puhdistamista en ole tehnyt ollenkaan ja eteinenkin on pysynyt siistinä, kun ilmatkin on helpottaneet pölyävän hiekan kantautumista sisälle. NIinpä nyt päädyimme tekemään perinteinen viikkosiivouksen, joka meidän 162m2 kokoisessa kodissa tarkoitti noin kolmen tunnin siivousta. Tähän kuului imurointi, lattioiden pesu, vessojen pesu sekä erikoisuutena myös tv-huoneen sohvan siistiminen.

Avalon siivouspalveluiden ammattivälineistöön kuuluu myös Rainbow vesi-imuria, jolla kerroin viimeksi puhdistettavan meidän olohuoneen maton. Matto sai heti paljon raikkaamman ilmeen ja tuntui melkein kuin pesulassa käyneeltä. NIinpä tällä siivouskerralla imurilla käsiteltiin meidän tv-huoneen sohva, joka on etenkin Nooan jäljiltä jatkuvasti sottaisena. Se myös sattuu olemaan yksi Pablon lempipaikkoja, ja ongelma on se, ettei sohvassa ole irroitettavia päällisiä. Olemme yrittäneet pitää sitä mahdollisimman siistinä pyyhkimällä kostealla liinalla ja välttämällä esim juomien viemistä tv-huoneeseen, mutta elämän jäljet kyllä näkyvät sohvan pinnassa tummentuneina läikkinä. Avalon siivouspalveluiden Lotta käsitteli sohvan kauttaaltaan Rainbow-imurin kuivasuulakkeella, jolla saatiin jo huomattava ero aikaan lähtötilanteeseen. Sohvan pinta on nyt tasaisempi eikä se enää näytä kenenkään ruoka-alustalta. Toisena Avalonin tarjoamana vaihtoehtona olisi tätäkin käsittelyä tehokkaampi tekstiilipesu, mutta toistaiseksi saimme halutun lopputuloksen jo tuolla kuivakäsittelyllä.

Parhaillaan Avalon siivouspalvelut täyttävät kalenteria joulun osalta, joten nyt kannattaa olla yhteydessä, jos aikeissa on helpottaa omaa joulustressiä ulkoistamalla siivoaminen ammattilaiselle. En taida keksiä parempaa joululahjaa itsellenikään kuin kokonaisvaltainen kotisiivous juuri siinä viikkoa tai muutamaa päivää ennen joulua. Joulua rakastavana ihmisenä aion nimittäin keskittyä olennaiseen, glögin juomiseen, perheen yhteisiin peli-iltoihin ja jouluherkkujen leipomiseen.

Viikko käyntiin

Miten nämä maanantait ovatkin yhtäkkiä alkaneet tuntua aavistuksen raskailta ja kuluttavilta? Vaikka viikonloppuisin yritänkin pitää suunnilleen samaa rytmiä kuin työpäivinä, on töihin herääminen syksyn edetessä koko ajan vaikeampaa. Minun ja lasten rytmiin yleensä kuuluu melko myöhäiset aamut, joten voisiko siinä jopa olla syy siihen, että joskus tuntuu olevan vaikeaa saada päivästä kiinni? Olen myös luonteeltani iltaihminen sillä aamuisin ja aamupäivisin en viikonloppuisinkaan saa mitään aikaiseksi, vasta illemmalla alan touhuamaan ja voin helposti tehdä koko päivän hommat iltakuuden jälkeen parissa tunnissa.

Tänään oli kaikesta käynnistymisen vaikeudesta huolimatta erityisen mahtava maanantai, sillä päivää piristi kaksi huippujuttua. Heti aamusta meillä jälleen kävi Avalon siivouspalvelut hoitamassa viikkosiivouksen (kaupallinen yhteistyö) ja töiden jälkeen sain ihastella täysin puhdasta kotia. Tästä tuli niin hyvä mieli, että iltapäivä meni kutakuinkin hymyillessä ja ehkä vähän myös suunnitellessa paria sisustushankintaa. Sain inspiraatiota joulunkin suunnitteluun ja päätin, että tänä vuonna meidän joulussa näkyy ruskean ja okran sävyt yhdistettynä tummaan vihreään. Ei siihenkään niin kovin pitkä aika enää ole, joten ihan hyvin voi jo vähitellen fiilistellä glögin äärellä.

Toinen päivän parhaista oli parvekekaiteiden saapuminen. Meillä on yläkerrassa noin puolen talon mittainen parveke, johon kaiteet suunniteltiin ja tilattiin joskus loppukesästä, ja nyt ne vihdoin odottavat takapihalla asentamista. Kaiteisiin haluttiin samaa fiilistä kuin sisäportaidemme kaiteissa, joten tilasimme mattamustat metalliset pinnakaiteet. Lopputulos yllätti. Kaiteet näyttävät jopa paljon paremmilta kuin olisin koskaan osannut haaveilla – enää pitäisi jaksaa odottaa viikonloppuun jotta parveke saadaan kokonaan valmiiksi.

Näinköhän viikko voi jatkua yhtä loistavasti tästä eteenpäin? Kalenteri onneksi näyttää suht tyhjältä, mikä tarkoittaa sitä että saatan löytää aikaa kaikelle syksyyn kuuluvalle hyggeilylle. Suklaata, glögiä, neulomista, netflixiä, sisustamista ja villasukissa hiippailua. Ja viikon lopussa juhlitaan isänpäivää, jolloin viimeistään kuvioihin mukaan tulee hyvä ruoka (toivottavasti jonkun muun kuin itseni laittama).

Energistä viikkoa! 

Mitä viimeksi?

Kaikki blogeja pidempään lukeneet varmasti muistavat, miten bloggaajilla oli ennen vanhaan tapana laittaa liikkeelle erilaisia haasteita toistensa vastattaviksi ja eteenpäin jaettaviksi. Haasteita on ollut aina kiva lukea, sillä ne yleensä paljastavat bloggaajista jotain sellaista, josta blogiin ei muuten tulisi kirjoitettua.

Ehkä jotain uutta paljastaa myös tämä haaste, jonka Modernisti kodikas-blogin Kerttu ja Valkoisen harmajan Suvi laittoivat minulle. Mitä kaikkea olen viimeksi tehnyt?

Viimeisin ruoka: Poikkeuksellisesti olen tällä viikolla laiskotellut ruoan tekemisen kanssa, ja Niko on tehnyt viimeiset pari ruokaa. Itse kokkasin viimeksi ehkä maanantaina, silloin pekonipastaa. Tänään söin pelkästään take awayna täytettyä leipää.

Viimeisin viesti: Mammaporukallemme (eli Evelle, Essille, Katriinalle ja Lauralle) liittyen huomisiin halloween-partyihin. Varmistin: Eli vain lapsille asut?

Viimeisin itku: Kun huomasin, että pian on rintasyöpäpäivä ja ajattelin nuorena kuollutta tätiäni, jonka kanssa käydyt viimeisimmät puhelinkeskustelut koskivat niin arkun ja kukkien väriä kuin sitä, että kuoleminen on niin epäreilua.

Viimeisin nauru: Tänään ystävän kanssa jumppaesitysten katsomossa. Taidettiin nauraa muun muassa sille ajatukselle, että me kaksi aloitettaisi aikuisten joukkuevoimistelu.

Viimeisin hermostuminen: Olen aika huono pitämään hermojani kasassa lasten kanssa. Viimeksi hermo meni Nooan perinteiseen säätämiseen maanantaina.

Viimeisin ostos: Kävin Nooan kanssa ostamassa hama-helmiä, koska niillä askartelu (sanotaanko sitä askarteluksi?) rentouttaa ja nollaa ajatukset tehokkaasti. Meillä on parin viikon päästä naapuruston halloweenit ja sinne olemme lasten kanssa tehneet joitakin kummituksia, lepakoita ja pääkalloja.

Viimeisin muutos sisustuksessa: Minean huoneen maalaaminen. Se oli ollut tehtävälistalla jo ikuisuuden, ja nyt kun lopulta sain huoneen maalattua, olen ihmetellyt miksen tehnyt sitä jo aiemmin, koska lopputulos on erityisen hyvä.

Viimeisin lukemani blogiteksti: Kertun teksti syksystä. Vaikka kaikki kohdat ei itseeni ihan sopineetkaan, kuten se että yhtään jaksaisin kiinnostua siitä kuinka reippaina muut ihmiset ovat joululahjojen kanssa olleet, niin teksti oli yksi parhaita blogijuttuja vähään aikaan! Käy lukemassa juttu täällä.

Viimeisin suunnitelma: Suunnitelma siitä, kuinka aion selvitä kaikista työhommista ennen kuin maanantaina alkaa viikon loma lasten kanssa. Yritin myös keksiä tekemistä lomaviikolle, kyselin lapsilta mitä toiveita heillä on ja viestittelin kavereiden kanssa, mutta lopputuloksena en siltikään tehnyt mitään suunnitelmia.

1 2 3 4 5 6 66