Alevinkki torstaihin

ellosale

Pikaisesti tulin teillekin vinkkaamaan, että Elloksella on suht hyvät alet just nyt, sillä kaikista alehinnoista saa vielä puolet pois koodilla 336000. Viestissä, joka sähköpostiini yhtenä päivänä kilahti, luki että alennuksen saa keskiviikkoon saakka, mutta unohdin koko asian ja vasta tänään olin näppäilemässä tilaustani. Ihme kyllä koodi toimi, ja tilaukseni meni läpi, joten luulenpa että muutkin halukkaat vielä ehtivät tämän illan aikana shoppailla superhalvalla. Meille otin ainakin sovitukseen ison kasan kenkiä molemmille lapsille, kun elokuussa alkaa hoito ja meiltä puuttuu kaikki peruskengät päiväkotitouhuihin. Kangastennareita sai vähän päälle kympillä ja parilla kymmenellä eurolla tilasin vedenpitävät Reiman välikausikengät. Nyt vaan peukut pystyyn, että koot osuivat oikeaan, sillä vaihdoista taitaa olla turha haaveilla, kun katsoi kuinka nopeasti suosituimmat koot hupenivat!

LAPSILLE PARAS

Miten mulla (ja varmaan aika monella muullakin?!) aina tuntuu normaalista poikkeavat asiat kasautuvan kaikki samaan aikaan? Välillä on paljon seesteisempää, ja vaikka pienten lasten kanssa niitä toimettomia hetkiä ei ole juuri koskaan, niin on kuitenkin ajanjaksoja, jolloin arki vaan rullaa iisisti eteenpäin, ja illalla voi itsekin nostaa jalat sohvalle ja olla ajattelematta mitään. Just nyt ei ole sellainen hetki. Raksahommat pitää päivät kiireisenä varmasti koko tämän vuoden, mutta ne ei sillä tavalla stressaa ja pyöri mielessä heti kun aamulla ensimmäisenä herää, tiedätte varmaan mitä tarkoitan?

Se mikä viime viikkoina on tuntunut hankalalta, on tulevan syksyn kuviot. Ärsyttää, että kaikki pitää tietää jo nyt, ja itse asiassa luulinkin, että kaikki olisi sillä tavalla selvää, että elokuussa mä palaan töihin, lapset aloittaa uuden asuinalueen lähettyvillä, kivassa hoitopaikassa päivähoidon ja mä koitan päivätöiden lisäksi löytää aikaa kuvaus- ja blogihommille. Hyvä suunnitelma siihen asti kunnes eteen tuli väliaikaisen asunnon etsiminen – ja ne hoitopaikat. Väliaikaiselta asunnolta emme odota ihmeitä, mutta tietenkin olisi ihan jees löytää jokin suht viihtyisä kolmio, jossa vuokrakin olisi kohtuullinen. Yhtä kivaa aso-asuntoa kävimme jo katsomassa, mutta päätökset sen suhteen on ihan auki, koska syksyn muut kuviot ei ole vielä selkiintyneet. Isoin ongelma on hoitopaikka, sillä hain paikkoja kahteen yksityiseen päiväkotiin, soitin vähän ajan päästä perään ja kuulin, että etenkin pienten ryhmät on sen verran täynnä, ettei Nooalle todennäköisesti löydy aloituspaikkaa. Ajatus kahdesta eri hoitopaikasta, hoitopaikka eri puolella kaupunkia kuin koti ja työpaikka jossain siinä välillä – en vaan tiedä, olenko valmis käyttämään joka aamu noin tuntia pelkästään lasten hoitoon viemiseen, tai jopa pidempää aikaa jos hoitopaikkoja onkin kaksi.

murutpompeissa IMG001 murutpompeissa IMG002

Parin päivän ajan olen jopa miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että jatkaisin hoitovapaalla vielä ensi syksyn, tammikuussa muuttaisimme uuteen kotiin ja kaikki olisi paljon selkeämpää. Mutta saako hoitopaikkoja tammikuussakaan vai onko tilanne silloin entistäkin huonompi? Taloprojekti vie myös budjetin syksyllä niin tiukalle, ettei kahdesta työssäkäyvästä aikuisesta ainakaan haittaa olisi arjen pyörittämisessä. Toisaalta en haluaisi, että raha on ratkaisemassa päätöstä silloin kun on kyse siitä, mikä on lapsille toimivin ja paras ratkaisu, ennemminkin tämä jos mikä on se paikka kun taloudelliset tekijät tulisi jättää pohdinnoista kokonaan sivuun mikäli vain vähänkään mahdollista. Ääh, miten nämä päätökset voikaan olla niin vaikeita, ja pahinta on se, ettei etukäteen edes ole mahdollista ennakoida sitä, miten kaikki tulee sujumaan! Päätit niin tai näin, niin vasta aika näyttää kuinka hyvin tai huonosti lopulta asiat kääntyy, ja silloin on turha miettiä taaksepäin tänään tehtyjä ratkaisuja.murutpompeissa IMG004 murutpompeissa IMG005

Kunnallisella puolella on hoitotakuu, joka takaa jokaiselle lapselle hoitopaikan, ja meidänkin uuden kodin lähettyviltä löytyisi uudehko päiväkoti, johon lapset hyvinkin voisi saada mahtumaan. Blogia kuitenkin pidempään lukeneet tietää, kuinka päiväkotivastainen olen silloin kun kyse on pienistä lapsista, ja Nooahan olisi syksyllä vasta 1,5-vuotias. Vaihtoehtona oleva kunnallinen päiväkoti on noin 130 lapsen laitos, jossa asiat hoidetaan minuuttiaikataululla, niin että jokaisella ryhmällä on omat tiukat aikaikkunansa esim syödä välipala tai pukea ulkoiluun. Jos Nooa aloittaa syksyllä päiväkodissa, haluan ehdottomasti että päiväkoti on yksilöä huomioiva, pienempi ja jollain tavalla erityinen. Plussaa on sekin, että kahdesta yksityisestä, joihin olemme paikkoja hakeneet, löytyy kokemusta ystäväpiiristäni.

Emme tietenkään ole unohtaneet perhepäivähoitoakaan, vaan olen koittanut kysellä hyvistä hoitajista tuttujen kautta. Viimeksi kun Minealle haettiin hoitopaikkaa, oli sen löytäminen huomattavasti helpompaa kun itse asutaan samalla alueella, josta hoitopaikka oli hakusessa. Puistossa ja perhekahvilassa törmäsi jatkuvasti äiteihin, hoitajiin ja perhepäivähoitajiin, joilta sai loistavia vinkkejä, hyviä kontakteja ja ennen kaikkea, kuuli kokemuksia eri hoitajista. Nyt meillä ei ole mitään mistä lähteä liikkeelle muuta kuin kasvottomat nimilistat puhelinnumeroineen kaupungin sivuilla, ja oma intuitio ja ihmistuntemus, jotka nekin voi pettää. Tiedän, joillekin teistä tämä koko pohdinta kuulostaa ylihysterisoinnilta, mutta hoitopaikan valinta, etenkin pienelle lapselle, on mulle henkilökohtaisesti päätös, jossa en tahdo mennä vikaan ja myöhemmin todeta, ettei olisi kannattanut. Kun on kyse lapsista, tahdon näinkin isojen päätösten olevan tarkkaan harkittuja, ei hätiköityjä ja ”pakon sanelemia” ratkaisuja, joiden kanssa ei tunnu hyvältä jatkaa arkea.murutpompeissa IMG006

Nooan vaatteet: pipo: POMPdeLUX (aiempi kausi) // Ucon college*: POMPdeLUX // hanskat: Kivat (saatu) // farkut: Zara // kengät: Conversemurutpompeissa IMG007 murutpompeissa IMG008

Minean vaatteet: pipo: POMPdeLUX (aiempi kausi) // takki: Lindex // Harmony paita*: POMPdeLUX // Ingalls hame*: POMPdeLUX // Hamina sukkahousut*: POMPdeLUX // kengät: Converse // hanskat: Kivat (saatu)murutpompeissa IMG009

Joka päivä kun katselen näiden kahden touhuja, mietin kuinka ihanaa onkaan vielä olla kotona, ja on myös mahtavaa nähdä, miten läheisiä Nooa ja Minea on toisilleen. Päiväkodissa lapset olisi eri ryhmissä suurimman osan päivää, joten se varmasti näkyisi jollain tavalla meillä arjessa, vai onko teillä hoidonaloitus vaikuttanut sisarussuhteeseen?

Näitä kuvia nappailin aiemmin tällä viikolla, kun olimme lähdössä kaupungille, ja sain nauraa maha kippurassa kun molemmat hassuttelivat vuorotellen toisilleen ja selkeästi ymmärsivät toisiaan ihan eri tasolla kuin mitä mä tulen koskaan ymmärtämään. Aurinko paistoi ja ilma oli ihanan lämmin, niin lämmin että päästiin liikenteeseen pelkällä hupparilla ja tyllihameella, jotka yhtenä päivänä kolahti postilaatikkoon muun POMPdeLUXin tilauksen kanssa. Nooan huppari on sopivan paksua käytettäväksi jo näille keleille, ja veikkaan jo nyt että siitä tulee yksi kevään ja kesän lemppareista. Minealle tilasin jällen kerran aika paljon perustrikoota, ja nimenomaan näissä pastellisävyissä, olen nimittäin saattanut lievästi hullaantua pastelliin – oli kyse sitten vaatteista tai sisustuksesta!

Vinkkinä vielä muillekin, että POMPdeLUXilla on nyt keskiviikosta sunnuntaihin eli 13.-17.4. menossa kamppis, jossa kaikkiin vähintään 50€:n arvoisiin shopping advisorin kautta tehtyihin tilauksiin saa ilmaiset postarit. Vaihtaminen ja palauttaminen on myös maksutonta, joten riskiä kokovalintojen kanssa ei ole. Meille otin Minealle kaikki koossa 110-116cm ja Nooalle 86-92cm, esim tämä sininen hupparikin on jo 92cm. Joko meidän pikkujätkästä on oikeasti tullut noin iso <3 Saattaa olla, että hoitomietteetkin on tällä kertaa ihan erityisen vaikeita, kun hoitoon menijöitä onkin yhden sijaan kaksi, ja kaiken lisäksi Nooa tulee varmaan ikuisesti olemaan mun ajatuksissani se ylisöpö pikkumies, joka koittaa pärjätä siskolleen tekemällä kaiken mahdollisen perässä!

*postaus sisältää mainoslinkkejä

VAATTEET JA LELUT ALESSA!

Harvemmin vinkkaan aleista ja muista tärpeistä, mutta nyt tänään innostuin parista alesta niin että haluan jakaa vinkit teillekin. Satuin katsomaan sähköpostia oikeaan aikaan ja huomasin Pompin ja Lekmerin alejen alkaneen. En ollut etukäteen ajatellut tilata aleista mitään erityistä ensi talven toppavaatteita lukuunottamatta, mutta selailin valikoiman kuitenkin läpi ja laitoin tilaukset molempiin. Meidän lapsilta puuttuu vielä kunnon talvikengät ja kevyemmät kengät ensi kevään ulkoiluun, ja kun Lekmerillä oli Crocsin toppavartiset nilkkurit niin naurettavan edullisesti, niin ostin Minealle pinkit ja Nooalle mustat. Samalla bongasin leluista ihanan puisen herkkusetin, senkin niin halvalla että tilasin sen Minealle synttärilahjaksi jemmaan. Minea ei enää leiki kokkailuleikkejä kovinkaan usein, mutta barbit sun muut käy kyllä piknikeillä ja välillä tyttö tarjoilee meille herkkuja omassa ravintolassaan. Tähän tarkoitukseen tuo parin euron setti on varmasti loistava.kengat

Crocs pinkit saappaat // Timberland nilkkurit // Crocs Frozen clogit // Converse tennarit // Sprox mustat saapikkaat // Bobux kultaiset nilkkurit //

lelut

leivänpaahdin // Brio hella // Frozen Elsa nukke // puupalikat // puiset leikkiherkut

vaatteet

talvitakki // pipo ja huivi // neuletakki // mekko // softshell // toppahaalari // kauluspaita // housut

Pompin vaatteet on meillä niin käytettyjä päivittäin, enkä ole juuri koskaan joutunut pettymään laatuun, joten päätin tilata muutaman sisävaatteen molemmille – nekin isommassa koossa odottamaan kesää ja ensi syksyä. Pompilla kaikki oli -50% eli hinnat on nyt superhalvat ja hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan. Ulkovaatteissa näytti tässä vaiheessa olevan koot jo aika vähissä, eikä ihmekään jos tekniset kuorihousut saa alle parilla kympillä.

Tänään alkoi alet myös Babyshopissa ja Mini Rodinilla, mutta niiden kanssa aion odottaa parempia prosentteja. Rodinille tuli viime vuonnakin kaikki puoleen hintaan, ja silloin tilasin Minean tämänvuotisen haalarin. Ehdottomasti järkevää olisi tänä vuonna tehdä samoin, mutta miten ihmeessä Nooan kokoa osaisi arvioida?!

Joko olette aleshoppailleet vai aiotteko pysyä poissa aleista? Aattona joulun tavarapaljous alkoi jo vähän ahdistaa, mutta toisaalta haluan nyt hamstrata vaatetta pidemmän ajan päähän jemmaan kun kaikkea löytyy edullisesti. Tein tänä vuonna myös paljon leluostoksia aina kun vastaan sattui tulemaan jotain superhalvalla, ja se helpotti synttärirumbaa ja joulua huomattavasti kun lahjat oli hyvissä ajoin valmiiksi mietittyinä.

1 2 3 4 5 6 8