Parasta matkaseuraa

Melkein viimeiset kuusi vuotta meidän matkustaminen yhtään lähikauppaa pidemmälle on ollut sellaista, ettei pitkiä matkoja ole halunnut kovin mielellään tehdä. Ensin oli Minean vauva-aika, jolloin kaikki autossa oleminen tarkoitti jatkuvaa huutamista, joskus emme jaksaneet edes lähteä kymmenen minuutin päähän ruokakauppaan. Kaukalosta siirtyminen istuvampaan asentoon paranti tilannetta huomattavasti, mutta viihdyttämistä tarvittiin silti – mahdollisimman vaihtelevaa sellaista. Heti kun mahdollista, otettiin meillä käyttöön padi automatkoilla, koska lievästi matkapahoinvoivana (ja huonohermoisena) en vain yksinkertaisesti pystynyt enää istumaan keskipenkillä sirkusviihdyttäjänä.

Onneksi Nooan kanssa pääsimme niin paljon helpommalla. Vain ensimmäinen vuosi oli vaikeampaa automatkailun aikaa, eikä tilanne ollut ollenkaan paha verrattuna niihin aikoihin, joita esikoisen kanssa sai käydä läpi. Itse asiassa siitä oli paljon hyötyä, että vieressä oli isosisko jonka touhuja sai seurailla, sillä Minea toimi ikään kuin viihdykkeenä Nooalle. Samaan tapaan viihdytystoiminto pelasti monta tilannetta myös kotona.

Nyt Viroon matkustaessamme autossa istumista tuli noin viisi tuntia per suunta, sen lisäksi pari tuntia laivassa. En tiedä mitä odotin (koska matkustaminen on jo pidemmän aikaa ollut suht vaivatonta tällä kokoonpanolla), mutta tänään viimeisiä kilometrejä ajaessamme heitimme autossa ylävitosia ihan sen kunniaksi, että matkat ja reissu kokonaisuudessaan oli sujunut niin hyvin. Muutenkin tuntuu, että nämä kaksi on loistavassa isässä matkustamaan mihin tahansa, sillä ravintolassa istuminen menee sekin jo melko lailla ongelmitta, etenkin Minea on jo siinä iässä, että kaikki on ihanan helppoa. Yleensä olen ollut sitä ajatusta vastaan, että lasten kanssa lähtisimme mihinkään pidemmälle kaupunkilomalle, mutta ehkä ensi vuonna sitäkin jo voisi harkita vaihtoehtona rantalomalle? Toki silloin voi unohtaa ”koe koko kaupunki kolmessa päivässä” ajatukset, mutta noin niinkuin rennosti kierrellen ja ihmetellen lasten ehdoilla saattaisi siitäkin saada oikein onnistuneen loman.

Onko teillä kokemuksia kaupunkilomista pienempien lasten kanssa? 

Hymyilyttää

Tähän aikaan vuodesta on helppo hymyillä, mille tahansa ja ihan ilman syytäkin. Lapset on huomenna viimeistä päivää hoidossa ja heti perjantaina starttaa parin kuukauden mittainen kesäloma. Kelpaa!

Vaikka sanoin, ettei tänä kesänä tehdä mitään kovin ihmeitä, niin jotain ihan pieniä suunnitelmia toki löytyy. Minealla on heti ensi maanantaista eteenpäin parin viikon uimakoulu, voimistelutreenit jatkuu koko kesäkuun ja Minea on toivonut pääsevänsä Ähtäriin. Rakastan Turkua ja jos mahdollista niin haluaisin tehdä sinnekin edes pikaisen visiitin, mutta hassua kyllä, kotimaassa matkailusta saat usein maksaa vähintään yhtä paljon kuin ulkomaan matkasta.

Tämä ja edellinen viikko on töissä olleet suht kiireistä meininkiä (lomalle jäämisen paniikki!), ja sen kyllä huomaa kotonakin, kun kaikki paikat huutaa siivousta. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa vapaa-ajan rennosti, koska töitä ei kuitenkaan voi tehdä lasten kanssa ja asioista, joille ei ole mitään tehtävissä, on turha stressata. Jos jotain olen oppinut iän myötä, niin sen että useimmiten hyvä riittää. On turha pyrkiä kaikessa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja toisaalta, on turha valittaa kiirettä ja stressiä, jos itse ei osaa priorisoida ja valita niitä asioita, jotka ovat panostamisen arvoisia. Omassa työssäni kukaan ei tule taputtamaan selkääni vaikka tekisin ylimääräistä väsymiseen asti, vaan ainoastaan minä voin päättää, kuinka paljon olen valmis tekemään.

Enää muutama hassu päivä ennen Lontoon matkaani, joten myös se taitaa saada hymyn huulille. Luulen että pienen breikin pitäminen heti loman alkuun on mitä parhain ajatus, sillä se saa takuuvarmasti unohtamaan työt samantien ja virittää lomamoodin päälle. Jos siihen nyt mitään apuja tarvitsee, sillä olen henkisesti tainnut olla lomalla jo useamman viikon – siitäkin huolimatta, että vasta tässä alkaa nyt olla työhommat jonkinlaisessa hoidossa.

Millaiset kesäpäivät teillä on juuri nyt menossa? Onko kesälle suunnitelmia kalenteri täyteen ladattuna vai nautitteko tavallisesta arjesta?

Turha stressata

Nyt on kyllä koetuksella meikäläisen sietokyky, sillä meillä on tämän kuukauden tokat sairastelut menossa. Esikoisella näyttäisi olevan oksennustauti, joka taitaa koko vuodelle olla perheessämme kolmas tai neljäs. Verrattuna edellisen vuoden yhteen oksennustautiin ja kahteen flunssaan, tämä kerran tai kaksi kuussa sairastaminen tuntuu suht paljolta. Itsekin olen jatkuvasti ollut joko tulossa kipeäksi tai toipumassa edellisestä, joten kuukausiin on sisältynyt melkein enemmän niitä päiviä, jolloin olo on jollain tapaa voimaton kuin niitä, jolloin voisin sanoa olevani täysissä voimissani.

Toisaalta, huonomminkin voisi mennä ja vakavampia tautejakin on olemassa kuin parin päivän mittaiset flunssat ja vatsataudit. Eikä lasten kanssa sairastaminen ihan niin kauheaa ole kuin mitä sanotaan. Tässä vaiheessa näihin alkaa olla jo melko tottunut ja sitä huomaa vanhalla rutiinilla sopivansa Nikon kanssa päivän hoitokuvioita samalla kun koittaa viihdyttää kipeitä lapsia piirretyillä, peleillä ja muulla rauhallisella tekemisellä. Turha sitä on stressata sellaisista pienemmistä asioista, joihin itse ei voi millään vaikuttaa, sillä ihan vasta luin Hesarista artikkelin, jossa tutkijapsykologi totesi harvojen asioiden olevan niin vakavia etteikö niiden kääntöpuolella olisi valoa. Niin totta joka sana!

1 … 3 4 5 6 7 8 9 … 52