Lyhyempi hiusmalli

30 marraskuun, 2016

En voi uskoa tätä todeksi, mutta tulin eilen uudelleen kipeäksi! En tiedä, oliko syynä viikonlopun käynti raksalla, jossa hiomapölyn määrä oli valtava, mutta koko toinen puoli naamastani on lähestulkoon käyttökelvoton kovan poskiontelokivun takia. Harvemmin tulee itse käytyä lääkärissä, mutta tänään olisin mennyt, kun kipu ei ole hellittänyt yhtään – ennemminkin vain pahentunut ja levinnyt silmään saakka. Sain kuitenkin jälleen pettyä julkiseen terveydenhuoltoon, ihan niin kuin aiemmin olen pettynyt yrittäessäni saada lapsille lääkäriaikoja, sillä vastaukseksi sain pelkkää ei oota. Taudin tulisi kuulema jatkua vähintään kaksi viikkoa, jotta saisin lääkärille ajan, ja ohjeistukseksi annettiin parannella särkylääkkeillä kotona. Kieltämättä alan ihmetellä, mitä on se Suomen niin toimiva julkinen terveydenhuolto vai onko se saatavilla vain riskiryhmiin kuuluville?

Näissä kuvissa olo oli huomattavasti pirteämpi kuin tänään, ja sitä jaksoi jopa hymyillä kameralle. Pitkän parturointitauon jälkeen sain joku aika sitten jälleen takaisin otsiksen ja tuon ihanan tummemman värin. Hiusvärit pysyvät mulla jostain syystä todella huonosti, ja jo parissa viikossa punertavan oranssi sävy puskee tumman alta näkyviin, mikä on kieltämättä melko raivostuttavaa. Pitäisi ehkä aktivoitua käyttämään hiusmaskeja silloin tällöin pesujen yhteydessä vai auttaisivatkohan ne? Joka tapauksessa, viihdyn niin hyvin nykyään tässä tummassa, aavistuksen lyhyemmässä hiusmallissa, koska olen jopa huomannut pitäväni hiuksia auki edes joskus. Mietin juuri, että on hassua kuinka iän karttuessa ihmisillä usein hiukset lyhenevät, joten onko tämä itsellänikin merkki keski-ikäistymisestä?!

Keski-ikään saattaa täällä olla vielä matkaa, mutta viime aikoina olen huomannut, kuinka rypyt on silmien ympärillä lisääntyneet ja silmäpussit – niistä on turha edes sanoa mitään tällä nukkumisen määrällä! Tapanani ei ole tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta tänä vuonna taidan tehdä poikkeuksen, ja lupaan huolehtia paremmin itsestäni. Heti alkuvuodesta aion keskittyä talon asioihin ja pidän kuvaamisesta lomaa lähes kokonaan tammi- ja helmikuussa, lapset saavat olla tunnin pidempiä päiviä hoidossa, jotta ehdin tehdä työasiani päiväaikaan ja koitan jatkossa mennä aikaisemmin nukkumaan. Olisi mahtavaa myös saada lenkkeily jälleen osaksi arkea, ja se mitä eniten odotan on läsnäolo arjessa. Ylikuormittuneena tuntuu olevan mahdoton keskittyä kunnolla mihinkään, ja yöunistakin tulee katkonaisemmat kun mietin töiden aikatauluja ja deadlinet painaa päälle. Viikonloppuisin tuntuu väärältä seisoa lasten kanssa puistossa, kun samaan aikaan tietää kotona odottavan työmäärän olevan ylitsepääsemätön. Ja sitten taas toisaalta, tuntuu pahalta tehdä töitä viikonloppuisin kun sen ajan tulisi olla kokonaan lapsia varten. Teit niin tai näin, mikään vaihtoehto ei ole riittävän hyvä.

Sitähän sanotaan, että lupaukset on tehty rikottaviksi, mutta jospa tällä kertaa saisin otettua edes pieniä askelia kohti oikeaa suuntaa. Onko teillä tapana tehdä uuden vuoden lupauksia, ja mitä aiotte luvata tänä vuonna?

Kotipäiviä

22 marraskuun, 2016

Viikon kalenteri meni kertaheitolla sunnuntaina uusiksi niin Nikolla kuin allekirjoittaneellakin, kun molemmat lapset tulivat hoidosta kipeinä kotiin. Yskää meillä on ollut jo viikon verran, mutta nyt siihen saatiin vielä kaupan päälle kuume, joka Nooalla on jatkunut tänäänkin. Hoitoon ei siis ole asiaa huomennakaan, joten me ollaan Nikon kanssa otettu useampia läpsystä vaihtoja niin että kumpikin on päässyt olemaan töissä edes jonkin aikaa. Valitettavasti kun meidän töissä hommat ei hoidu pelkästään sijaisilla, vaan poissaolot teettää aina extrahommia tai kasaantuvaa paperipinoa. Onneksi työajoissa on joustoa edes toisella, niin tämä systeemi on toiminut yllättävän jouheasti parin päivän ajan.

Tässä on samalla tullut pohdittua sellaistakin hankalaa kuviota kuin terveen lapsen hoitoon vieminen sillä välin kun itse olet sairaan sisaruksen kanssa kotona. Noin periaatteessa olen ehdottomasti sillä kannalla, että molempien lasten paikka on tällöin kotona, jos vanhempikin on, mutta toisaalta, laitetaanhan isommat lapset kouluunkin, jos pikkusisarus sairastaa. Tänään myös huomasin, että Minea alkaa hyppiä pitkin seiniä (kirjaimellisesti sohvilla ja tuoleilla), kun on ollut viimeiset kolme päivää sisätiloissa, ja tyttö ihan oikeasti kaipaisi ulkoilua ja erilaista puuhastelua. Miten te muuten yleensä näissä tilanteissa toimitte, oman fiiliksen vai yleisen ymmärryksen mukaan?

Jos ihmettelette, mitä nämä aavistuksen syksyiset kuvat tässä postauksessa tekevät, niin tarkoitus oli kertoa samalla se, että NOSHin lahjakorttien arvonta on suoritettu ja arpaonni on tällä kertaa suosinut nimimerkkejä Soikku, Minna ja Piia, joiden NOSH-suosikeiksi nousivat muun muassa pehmoinen kylpytakki, Moto jakku ja Linda huivi. Samoja suosikkeja löytyy itseltänikin, samoin tämä kuvissa näkyvä indigonsininen Jenna denimkauluspaita on vaate, jossa voisin viihtyä vaikka joka päivä! Jokaisella varmasti löytyy ne omat turvavaatteensa, jotka on helppo vetäistä päälle myös silloin kun ei keksi mitään päällepuettavaa? Mulla ne on jättimäisiä neuleita ja erivärisiä farkkupaitoja, ja myönnetään, kaapistani taitaa tälläkin hetkellä löytyä farkkupaitoja kolmessa eri sävyssä. Mitä sitä turhaan mennä vaihtamaan kerran hyväksi todettua, koska tärkeintä on kuitenkin se, ettei vaate jää kaapin pohjalle lojumaan. Niitä hutiostojakin nimittäin on vuosien saatossa ostoshistoriaani mahtunut jonkin verran.

P.S. Suuret onnittelut vielä NOSH arvonnassa voittaneille, kurkatkaahan lahjakortit huomenna sähköpostistanne.

Ei ihan perusmaanantai

6 kesäkuun, 2016

Elämä alkaa vähitellen voittaa, vaikka yhä edelleen jokainen päivä mennään kipulääkkeen voimin, kun muuten kurkkukipu kasvaisi iltaa kohden lähes sietämättömäksi. Uusimpana oireena sain vielä silmätulehduksen, joten ei auttanut muu kuin käydä lääkärissä hakemassa tipat, ja samalla tsekattiin keuhkot, kurkku, korvat ja tulehdusarvot. Arvo oli jonkun verran koholla, mikä kuulema viittaisi vain ärhäkkään virustautiin, kun angiinaakaan ei ollut kurkun ärtyneisyydestä huolimatta. Jo viikon sairastettuani uskon kyllä vahvasti, että tällä hetkellä suunta on vain ylöspäin, ja tuskin tauti tästä enää voi uudelleen lähteä huonompaan päin, eihän!?

Maanantai on ollut muutenkin tavallista parempi, koska heti aamusta sovimme Essin ja Katriinan kanssa treffit, ja mä huristelin lasten kanssa kaupan kautta Essille. Tällä kertaa haluttiin mahdollisimman helpot treffit, joilla aika ei kuluisi keittiössä kokkaillessa, joten nappasin paikallisen marketin valmishyllyltä minipizzoja ja kokosin salaattibaarista jättimäisen salaatin. Nykyään tuntuu, että lasten kanssa on lähes mahdoton treffailla ellei mukana ole ruokaa, koska aina on joku välipala- tai ruoka-aika. Joskus on kiva laittaa ystäville ruokaa tai istua valmiiseen pöytään ja välttää hetkeksi se ikuisuuskysymys mitä tänään syötäisi, mutta onhan se kuitenkin niin, että lounaan valmistelu ja syöminen luo ihana oman hässäkkänsä treffeillä, eikä aina jaksa säätää mitään ylimääräistä. Itse asiassa tässä nykyisessä asunnossa olen tainnut kokkailla ns tavallista ruokaa vasta kerran, ja läheiset lounaspaikat on olleet huomattavasti kovemmassa käytössä kuin kotiliesi.

Minealle alkaa jo olla aika supertarkkaa, mitä milloinkin puetaan päälle, eikä yleensä varsinkaan mikään mun ehdottama kelpaa juuri sinä päivänä. Olen aika lailla päättänyt, että Minea saa jatkossa valita kaupasta tai kuvista kaikki uudet vaatteensa itse niin välttyisin turhilta ostoksilta, joita esim kaikki kollarivaatteet Minean kaapissa nykyään ovat kun tyttö on sitä mieltä, ettei kollaripaitoja tai -housuja päälleen pue. Parisen viikkoa sitten Minea valitsi Lindexiltä tämän tekonahkatakin, jonka lopulta myönnyin ostamaan, vaikka olenkin sitä mieltä, että nahkatakit kuuluu enemmän aikuisille kuin lapsille. Jo viime keväänä kauppoihin alkoi ilmestyä mustia ja vaaleanpunaisia nahkatakkeja pienille tytöille, mutta ihmettelen edelleenkin, miksi monet asiat aikuisten maailmasta täytyy tuoda koko ajan nuoremmille lapsille? Onko muka ihan ok, jos äiti ja alle kouluikäinen tytär pukeutuvat samalla tavalla? Samistelu Papun polvipaikoissa tai Vimman leteissä menee, mutta niissä muoti on ennemminkin tullut lapsilta aikuisille eikä päinvastoin. Toisaalta, pienten poikien kohdalla samaan asiaan ei kiinnitä mitään huomiota, pikkupoika on ennemminkin söpö pienessä puvussaan tai farkuissa ja tennareissa. En tiedä, mietinkö vain liikaa vai mitä sanotte, nahkatakki yes or no?

Iltapäivällä lähdimme vielä koko perhe käymään Nooan kummisedällä juomassa kahvit, ja yhdeksän aikaa istuin kotona sohvalla ihmetellen, mihin tämäkin päivä oikein hujahti. Ei hullumpi maanantai, vai mitä! Nyt toivotaan, että huomenna ollaan kaikki terveinä, niin Minea pääsee urheilukoulun ekaan kertaan ja mäkin ehkä uskallan hoitaa rästiin jääneitä kuvauksia pois.

previous 1 2 3 4 5 … 27 next