Vielä kesällä olisin voinut vannoa, etten mä ole niitä bloggaajia jotka kirjoittaa synnytystarinoitaan blogiin, mutta tässä sitä ollaan, Minean synnytystä kuvailemassa tuhansien tuntemattomien luettavaksi. Koko ajan lähestyvä toinen synnytys on saanut mut viime päivinä muistelemaan kavereidenkin kanssa aiempia synnytyksiämme, ja oli ihan kaivettava Minean synnytyskertomus vauvakurjan välistä lueskeltavaksi. Aika kun on tehnyt sen verran tehtävänsä etten ihan kaikkea muistanut, plus että synnytyksessä oli paljon sellaistakin mitä ei ensisynnyttäjälle itse tapahtuman aikana selitettykään vaan kaiken sai lukea vasta jälkikäteen paperilta. En kyllä tiedä liittyykö se enemmän siihen, että sairaalassa tiedettiin mun olevan pelkosynnyttäjä vai onko tämä aina käytäntönä jos äiti on ensikertalainen.
Erityisesti tänään on nämä ajatukset pyörineet mielessä, sillä nyt on viikkoja 36+2 ja Minea syntyi melkein tasan kolme vuotta sitten helmikuussa juuri näillä viikoilla, ja taisi sekin olla keskiviikko. Heräsin yöllä siihen että lapsivettä tuli jonkin verran ja samantien alkoi supistella kipeästi noin 10 minuutin välein. Pyörin pitkin yötä ympäri kämppää, välillä torkuin, pohdiskelin itekseni onkohan nämä synnytyssupistuksia ja odottelin että Nikolla soisi herätyskello. Niko lähti töihin, mutta varoittelin että sairaalaan voi vielä tulla lähtö jos kivut tästä kovenee tai väli tihenee. En ollut ihan varma voiko harkkasupistukset tulla näin kovina vai oliko tosi kyseessä, joten lähdin aamukävelylle naapurin kanssa kun kotonakaan ei ollut hyvä olla missään asennossa. Hetken kipuiluani katseltuaan naapuri ehdotti soittamista synnärille ja sieltä neuvottiinkin tulemaan näytille. En pakannut kamoja sen kummemmin mukaan, mutta sille tiellä jäätiin – olin 3cm auki, lapsivesitesti näytti plussaa ja synnytys oli selkeästi käynnissä.
Heti sairaalaan mentyä annettiin mulle antibioottia, jota jatkettiin lähes koko synnytyksen ajan. Tätä en tiennyt kun vasta aynnytyskertomuksesta luettuani, joten vielä tänäkään päivänä ei ole ihan selvää mikä syy sen antamiseen oli..kait se liittyi jotenkin vähäisiin raskausviikkoihin, lapsivesien menoon ja tulehdusriskeihin. Kokeilin tens-laitetta, josta ei ollut yhtään mitään hyötyä kivunlievittämisessä, ja vielä neljänkin tunnin päästä olin samat 3cm auki, vaikka supistukset oli tihentyneet ja kivut koventuneet. Olin päättänyt olla mahdollisimman pitkään ilman kivunlievitystä, mutta tässä vaiheessa kätilö ehdotti kokeilemaan jotain, että avautuminen saataisi etenemään. Kroppa taisi olla jumissa kaiken sen kivun kanssa, joten lopulta sain oxanest-kipupiikin joka kyllä helpotti kipuja mutta aiheutti sivuvaikutuksena järkyttävän huonon olon. Koko synnytyksen ajan seisoskelin ja kävelin, mutta oxanestin avulla sain hetken levättyä, vaikkakin samalla oksensin sekavissa lääkehöyryissäni.
Kipupiikin jälkeen ei mennyt kuin kolme tuntia ja olinkin yllättäen jo 8cm auki. Tässä vaiheessa uskalsin pyytää epiduraalia, jota jouduttiin pistää useampaan kertaan ennen kuin oikea paikka selästä löytyi ja samalla kaikki kipu katosi lähes hetkessä. Vielä kolmisen tuntia odoteltiin ponnistamisvaihetta, joka ensin eteni seisaaltaan ja loppu sängyllä polviseisonnassa. Loppuvaiheessa supistukset meinasi loppua kesken, kätilö pisti oksitosiinia ja ponnistaminen saatiin kunnolla vauhtiin. Tai ehkä kovin vauhdikkaasta toiminnasta ei voida tässä tapauksessa puhua, kun ponnistusvaihe kesti lopulta kokonaisuudessaan noin 1,5 tuntia. Koko synnytyksen kestoksi on merkitty 22 tuntia, joten kyllä niistä kipeistä supistuksista sai jonkin aikaa kärsiä.. Mulle synnytys oli kokonaisuudessaan kuitenkin enemmän kun onnistunut, koska epiduraali toimi täydellisesti poistaen kivun ja säilyttäen ponnistamisen tunteen, eikä imukuppia tarvinnut käyttää tai tehdä epparia.
Syntyessään Minea oli 2,8kg ja 48cm, pisteitä tuli 8/9 koska vauva oli alkuun hieman veltto mutta virkosi hienosti melkein heti. Napanuora oli kerran kaulan ympärillä, mikä taitaa olla aika yleistä ainakin mitä olen kavereiden synnytystarinoita kuullut. Jo synnytyssalissa Minea pääsi syömään rinnalle, mut passitettiin suihkuun ja tuoreille vanhemmille tuotiin iltapalaa. Synnytyksen ajan en missään välissä ehtinyt ajatella omaa jaksamista ja voimien riittävyyttä, mutta heti vauvan synnyttyä tajusin kuinka poikki olinkaan oltuani jaloillani noin vuorokauden putkeen syömättä mitään. Sängyllä maatessani jalat tärisivät toisiaan vasten niin ettei tikkaukset meinanneet onnistua, ja enemmän kuin mitään olisin halunnut nukkumaan. Sitä sanotaan että äidinrakkaus herää heti lapsen synnyttyä, mutta suoraan sanottuna sillä hetkellä olin niin uupunut ja sekaisin kaikesta, etten oikein osannut ajatella mitään. Vasta yön mittaan ja aamulla aloin tajuta että olin oikeasti synnyttänyt pienen ihmisen, jonka saisimme viedä mukanamme kotiin. Luulen, että nyt kakkoskierroksella sitä osaa suhtautua asiaan eri tavalla jo alusta asti, kun tietää mitä on tulossa tuon pienen ihmisen kanssa.
Sairaalassaoloajan Minealta seurattiin muutaman tunnin välein infektioarvoja ottamalla verikokeita yölläkin, mutta kaikki oli onneksi ok. Kätilön vaihduttua seuraavana päivänä mulle alettiin yhtäkkiä puhua vauvan punaisuudesta, maksasta ja bilirubiinista ja voitte varmaan arvata että ensireaktio oli paniikki, huoli ja itku. Mitään ei selitetty sen enempää, sanottiin vaan että homma kyllä hoituisi valokaapissa tarvittaessa ja turhia ei tartte huolehtia. Loppujen lopuksi onneks selvittiin kokonaan ilman kaappihoitoa kun arvot pysyi juuri ja juuri rajan alapuolella, mutta vielä sairaalasta kotiuduttua piti meidän rampata päivittäin verikokeissa labrassa ja soitella lääkärin kanssa arvojen muutoksista. Jälkikäteen oon miettinyt sitä, kuinka rutiinijutut on varmasti kätilöille jokapäiväistä duunia mutta silti pitäisi muistaa, ettei etenkään ensisynnyttäjät välttämättä ole niin perillä kaikesta ja asiat olisi hyvä selittää perinpohjaisemmin. Niin ainakin vältyttäisi turhilta säikähtämisiltä ja vanhemmatkin tietäisi mitä on oikeasti odotettavissa..
Vaikka Minea oli oikein hyvinvoiva vauva, pidettiin ruumiinlämpö sopivana triplavaatetuksella, toukkapussilla ja lämpöpulloilla tuplapeittojen alla. Imetys lähti heti loistavasti käyntiin, mutta maidonsaanti haluttiin silti vielä varmistaa parilla annoksella lisämaitoa. Olin niin friikki imetyksen suhteen etten suostunut antamaan tuttipulloa vaan lisämaito hörppyytettiin pienellä ruiskulla suuhun. Minea nukkui jo sairaalassa suurimmaksi osaksi mun vieressä sängyllä, kun se oli ehdottomasti helpointa jatkuvan imetyksen kannalta. Sai itekin nukuttua kunnon yöunia ne muutamat päivät mitä sairaalassa oltiin. Sillä aikaa kun me vietettiin sairaalapäiviä kävi Niko tekemässä lähimarketissa paniikkiostoksia (vaippoja, 50cm vaatteita..), pyykkasi vaatteita valmiiksi ja pisti pinniksen käyttökuntoon. Eikä muuten olla tästä mitään opittu, vaan edelleen on nytkin sänky kasaamatta ja vaatteet pesemättä 😀
Toiseen synnytykseen mä olen menossa täysin luottavaisin mielin! Ainoastaan on mietityttänyt kivunlievitys ja erityisesti se, kannattaako pyytää epiduraalia vai spinaalia jos nyt asian voi mitenkään vaikuttaa. Yritän tälläkin kertaa mennä mahdollisimman pitkälle ilman kumpaakaan, ja toivon pystyväni olemaan jalkeilla ponnistamiseen asti. Ponnistaessa en aio nytkään maata selälläni sängyllä, joten onko spinaali tällöin huono vaihtoehto jos se voi viedä tunnon jaloista..? Kumpaa suosittelette, epiduraalia vai spinaalia? Kauan teillä on synnytykset kestäneet ja millä viikoilla olette synnyttäneet?
Ihana kertomus!
Spinaalihan on kevyempi puudutus kuin epiduraali. Siksi sitä suositellaan muille kuin ensisynnyttäjille. En ole koskaan kuullut, että synnyttäjille laitettava spinaali veisi tunnon jaloista? Eikös tujumpi epiduraali tee sen ennemmin?
Mulla oli ekalla kerralla epoduraali. Toimi hyvin. Tokalla kerralla spinaali. Se ei auttanut, lisäksi sain postspinaalipäänsäryn.
Mulla on muutamalla tutulla spinaali vaikuttanut niin kovana että on puutunut vyötäröstä alaspäin oikein kunnolla. Ei ole tuntenut mitään ponnistustarvetta eikä jalat ole enää kantaneet niin että pystyisi olla jalkeilla.. Mutta yksilöllistähän nämä on eilä etukäteen voi ollenkaan tietää mikä toimii. On vaan kiva kuulla erilaisia kokemuksia niin osaisi vähän edes arvioida mitä voi olla edessäpäin. Ja auts, toi päänsärky on kuulema aivan järkyttävää jos sen saa puudutteesta!!
Spinaali on voimakkaampi, lyhyempi ja nopeammin vaikuttava puudutus. Epiduraalin siis juuri vastakkainen. Spinaali on loistava puudutus jos homma etenee nopeasti ja synnytys on hyvin käynnissä! Useimmiten tunnot mm jalkoihin palaavat ennen ponnistusvaihetta. Molemmat hyviä eri tavalla. -kätilö
Eli todennäköisesti mun kohdalla mennään epiduraalilla tälläkin kertaa, kun epäilen ettei tässä syöksysynnytyksiin päästä millään 🙂
meidän ipanat ovat syntyneet viikoilla 37 ja 39, pelkosynnyttäjänä molemmilla kerroilla. Ekalla kerralla olin valmiina sairaalassa kun synnytys oli tarkoitus käynnistää raskausmyrkytyksen vuoksi, mutta käynistyikin itsestään ja oli nopea ensisynnyttäjälle, vajaa 4h kaikkineen, mitään kivunlievityksiä ei ehditty antamaan koska avautumisvaihe eteni kätilön sanoin ”räjähdysmäisesti”. Toiseen kertaan olin varautunut ;D mielestäni hyvin, tiesin mitä kivunlievityksiä haluan ja ne oli myös kirjattu tietoihini ylös, kappas vaan, toinen päätti tulla vielä nopeammin maailmaan ;D ehdimme sairaalaan sisälle ja siitä 10minuuttia lapsi oli maailmassa, synnytyksen jälkeen vasta ehdittiin kysyä että mikäs se äidin nimi olikaan…että ihan ei mennyt kuin strömsössä ;D toinen synnytys kesti supistusten alusta (eivätkä edes olleet kipeitä) laskettuna vajaat 1,5h. Minulle ehdotettiinkin että jos lisää lapsia aion tehdä niin on syytä muuttaa sairaalanmäelle hyvissä ajoin, kiitos kohdunsuun joka aukeaa silmänräpäyksessä, eikä meiltä nytkään ole kuin 10min matka sairaalalle 🙂 mutta lisää ei ole tulossa kiitos 🙂
Tsemppiä koitokseen 🙂 itse näin jälkiviisaana ajattelen että parempi ehkä olla liikaa suunnittelematta, koska se ei kuitenkaan välttämättä mene edes sinnepäin ;D
Voi ei mitä syöksysynnytyksiä!! Seuraavalla kerralla et kyllä varmaan edes ehtisi sairaalaan 🙂 Mutta eipähän ole ainakaan tarvinnut tuntitolkulla kärvistellä supistusten kanssa.. Ihan totta tuo, ettei liikaa voi suunnitella etukäteen, kun eihän sitä tiedä miten kaikki menee. Ehkä tää on enemmänkin oman mielen rauhoittelua, kun pohdiskelee eri vaihtoehtoja ja sitä miten toivoisi synnytyksen sujuvan..
Epiduraali on pitkäkestoisempi ja sitä voi tarvittaessa lisätäkin. Spinaalin vaikutusaika oli taas muistaakseni vaan muutaman tunnin. Esikoinen syntyi 35+4, keskimmäinen sektiolla 39+1 perätilan ja väärän tarjonnan vuoksi ja nyt kuopus pisti paremmaksi sisaruksiaan ja syntyi 36 ja perätilassa. Ekassa ja vikassa halusin ja sain epiduraalin ja supistuksia on jouduttu vauhdittamaan oksitosiinilla Ja kummatkin on käynnistynyt lapsivesien menolla yöllä ja vasta aamulla alkaneet säännölliset supistukset. Esikoisen synnytyksen kesto oli vajaa 6 tuntia ja kuopuksen vajaa 3 tuntia, jotka siis laskettiin alkaneeksi säännöllisten supistuksien alkamisesta. Ponnistusvaiheetkin ovat kestäneet vain muutamia minuutteja. Vauhdilla on siis täällä kaikki tapahtunut. Kuopuksen la olisi ollut nyt 21.2. Ja nyt vajaa pari viikkoinen söpöliini tuhiseekin jo sylissä. Ei satuttu sitten synnärille samaan aikaan. 🙂
Voi, valtavasti onnea perheen uusimmasta tulokkaasta <3 En malttaisi enää yhtään odottaa että meilläkin jo täällä olisi pikkuvauva!
Mä oon muuten luullut ettei epiduraalia niin helpolla suostuta edes laittamaan uudelleensynnyttäjille, kun synnytykset etenee niin paljon nopeampaa, mutta jos sunkin synnytysajoilla sen on ehtinyt laittamaan niin tuskin mullakaan hätää on..
Mulla alko tiputteleen vähän lapsivettä 38+ viikolla, mulla oli streptokokki bakteeri joten piti mennä näytille synnärille. Ottivat osastolle ja laittoivat antibioottitipan tippumaan aina neljän tunnin välein kunnes vauva on syntynyt. Samalla aloitettiin synnytyksen käynnistys lääkkeillä. Se streptokokki voi mennä kohtuun tai vauva voi saada synnytyksessä sen äidiltä, joten sen vuoksi se antibioottitippa jotta se suojaa vauvaa. Käynnistettiin siis sen takia että saadaan vauva turvallisesti tähän maailmaan. Oisko sullaki ollu se streptokokki sitten?
Synnytys meni hyvin, ponnistus vaihe oli raskas mutta kaikista inhottavinta synnytyksessä mun mielestä oli kun tikkasivat ja painelivat kohtua!! Supistukset ei ollu musta edes niin kauhean kipeitä, mutta olin sellasessa horrostilassa väsymyksen, nälän ja kivun vuoksi. Epiduraalin jälkeen jaksoin taas aukaista silmät ja tulin takas tähän maailmaan 😉 söin vähä ja keräsin voimia ah niin kamalaan mutta ihanaan ponnistusvaiheeseen! Ilman sitä järkyttävää ponnistusta ei tuo pieni rakas olisi tuossa <3
Tässä tietoa tuosta streptokokista: http://www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mikrobit/bakteeritaudit/b-ryhman-streptokokki
Meidän neuvolassa tutkitaan kaikki odottavAt äidit strepton vuoksi. Se on suositus mutta niin ei tehdä kaikissa neuvoloissa.
Enpä ollu ennen kuullutkaan tuosta! Mutta meillä ei täällä testata streptokokkia joten siitä ei varmaan ollut kyse..
Mäkn muistan kuinka kauheita ne synnytyksen jälkeiset tikkaukset oli ja se puudutteen laittaminen sattui aivan kauheasti, kun kuvitteli kaiken jo olevan ohi. Synnytyksen ajan sitä jaksaa kummasti tsempata, mutta sen jälkeen mulla oli voimat aivan loppu.
Joku näissä synnytyskertomuksissa on, että näitä on niin kiva lukea! 😀
Mulle laitettiin poikien synnytyksessä spinaali, koska synnytys eteni niin vaihdilla, ettei epiduraalia olisi ehtinyt. Muuten hyvä puudutus, vei kokonaan supistuskivut, mutta myös ponnistamisen tarve katosi. En tuntenut supistuksia, enkä paineen tunnetta joten pakko oli ponnistaa sokkona. Ulos ne tuli, mutta silti koin ton ponnistusvaiheen jotenkin ikävänä, kun en tiennyt mitä tehdä. . 😀 ja tieto siitä, että spinaali vaikuttaa kolme tuntia ja sitä ei voi uusia, aiheutti kyllä paineita ainakin ensi synnyttäjälle! 😀
Synnytyskertomukset on vähän kun inttijutut, niihin on aina kiva palata uudelleen vaikka eihän se mitään mieluisaa puuhaa ole se ite synnyttäminen. Vei mulla epiduraalikn osittain sen supistusten tuntemuksen pois joten välillä kätilö sai sanoa milloin pitää ponnistaa. Tunsin kyllä painetta mutta kun sitä kipua ei enää ollut niin oli vaikea luottaa itteensä milloin on oikea hetki. Onneks on asiantunteva henkilökunta ympärillä!
Näitä on kiva lukea! Miullekkin laitettiin antibiootti koska lapsivedet oli mennyt ja se lisää tulehdus-riskiä, ei siis välttämättä tarvitse olla streptokokkia vaikka laitetaan tippa 🙂 ja Jyväskylässä ei edes testattu sitä ennen synnytystä. Tipassa makaaminen puoli tuntia oli miun synnytyksen pahin kohta, varsinkin kanyylin laitto 😀 ja meidän vauva oli kellertävä ja joutui bilirubiinien takia viikon iässä valohoitoon. Onneksi selvittiin sillä, vaikka huoli olikin oman pienen puolesta hirveä!
Se huolihan se on se pahin, vaikka nuo bilirubiinihommat taitaa muuten olla aika perussettiä vauvoilla.. Mut se myös ensin säikäytti kun ei selitetty mistä on kyse, todettiin vaan että voi olla että teiän vauva joutuu valokaappiin mutta otetaanpa testejä ensin.
Mulla on ollut molemmilla kerroilla epiduraali. Ensimmäisessä siitä tosiaan oli hyötyä, kun se laitettiin ajoissa ja sitä sai sitten lisättyä. Sai vähän nukuttuakin sen piiitkän päivän aikana. Se ensimmäinen kun kesti tosiaan jotain 14 tuntia.
Toisella kerralla kaikki meni niin paljon nopeammin, että olisi pitänyt epiduraalin sijaan valita se nopeammin vaikuttava spinaali tai olla kokonaan ilman, koska se helvetillisin hetki synnytyksestä oli juurikin se ikuisuuden kestänyt epiduraalin laitto, jonka aikana piti pysyä paikallaan, kunnes se nuorehko tohtorimies sen pistokohdan löysi. Apuahan siitä oli ehkä kahteen supistukseen, kunnes vauva näkikin jo päivänvalon.
Onpa jännä että ovat edes lähteneet epiduraalia laittamaan sulle tokalla kertaa jos synnytys on jo ollut noin pitkällä! Ja voin vaan kuvitella sitä paikallaolon vaikeutta, mä en olisi halunnut edes synnytyksen alkuvaiheessa maata hetkeäkään kun supistukset tuntui niin paljon pahemmilta kuin liikkuessa.
2/3 on ollut kellertäviä, ja on mittailtu myös ja vielä kotiutumisen jälkeenkin muistaakseni.
nopeita, alle 6h kaikki, eka nopein =) enkä ole ikinä ehtinyt saada epiä/spinaalia, olen kyllä pyytänyt kun on sattunut mielestäni tarpeeksi-no sitten se vauva onkin jo ollut tulossa. nyt jännittää miten sitten tää neljäs, ja että milloin edes syntyy. lupasivat tosiaan ettei anneta kasvaa jättivauvaksi, joten sitä odotellessa
Milloin sulla on laskettu aika? Aika pikaisia tyyppejä on kyllä teillä kaikki olleet 🙂 Jos tää viimenen tuleekin jo syöksyllä 😀